turvapaikka

Outi Markkasen Turvapaikka Haihatuksessa 2006

Outi Markkanen ja toimittaja-taidehistorioitsija Marjatta Hietaniemi tekivät tummansuklaanmakuisen iltakahvivierailun matkallaan Konnedeltä Pähkinärinteelle. Marjatta otti Outin täällä olevista töistä kuvia suunnitteilla olevaa kirjaa varten.

Outin kanssa sovimme ensi viikkoa yhteiseksi näyttelyiden purkuviikoksi, Outin työt Haihatuksesta Konnevedelle ja meidän työt Ilmanpieli-näyttelystä Konnevedeltä tänne.
Outin Turvapaikka on asettunut niin hyvin tänne ”taloksi”, että saa kuulemma jäädä haihatuskokoelmiin. Hienoa!

väittelytilaisuus

Prof. H.M.Juhani Hämeenjussi valmiina väittelemään Morganismissa mistä ja miten tahansa.

Tänäänpä teimme visiitin naapurikuntiin. Hartolassa kävimme sienifestareilla, sinne oli löydetty jostain jopa ihka oikeita sieniäkin näytille, mikä lienee saavutus näinä kuivina aikoina. Itseäni eivät sienet kiinnosta, mutta tuttuja entisiä naapureita oli kiva tavata. Ukko kyllä katsoi ne tatitkin.

Sitten siirryimme Sysmään, kas kun luimme lehdestä, että Morganismi repäisee viimeisen viikonlopun kunniaksi Suuren väittelytilaisuuden. Prof. H.M.Juhani Hämeenjussi olikin teroittanut päänsä ja otti yleisöltä vastaan väitteitä, joista väiteltiin arvan kulloinkin valitseman tyylisuunnan mukaisesti.
Kaikkien alojen asiantuntija Hämeenjussi väitteli ruohon valkoiseksi, norsut lepakoiksi ja porottavan helteen vesisateeksi. Joten sateita kaipaaville ja muillekin vinkkaisin, että kannattaa mennä huomenna Morganismiin, väitteitä otetaan vastaan klo 13-14.

Sitten tuleekin syys, kun Morganismikin suljetaan huomisen jälkeen.
Tuttuun tapaan kuhisi Morganin päässä kuitenkin sen verran ideoita, ettei taida olla aika siirtyä talvilevolle kumminkaan.

ahavoitunut enkeli

Mauri Korhosen Ahavoitunut enkeli Haihatuksessa 2006

Mauri Korhonen haki tänään Ahavoituneen enkelinsä ja muut sarkastisen synkeän arvokkaan näköiset maalauksensa. Ja ahh, niin savolaisen kieron hilpeän hauskat kuitenkin.
Ahavoitunut enkeli pysäytti katsomaan uudestaan, jotain tuttua siinä oli, ja ei, ei siinä yhdessä taulussa oikeasti ollut Lenin, vaan mallina oli ollut ihan vaan Maurin naapurin mies. Erityisesti terveydenhuollon ammattilaisia tuntuivat huvittavan taiteilijan omakuva ja taiteilijan vaimon muotokuva. Taisivat ymmärtää taulujen alareunassa olevat latinankieliset tekstit.

Kriitikot pikkuisen taitavat raapia päätään Maurin kohdalla, että mihin lokeroon tämä suonenjokinen kuvismaikka oikein kuuluu. Hän kun tekee omaperäistä taidettaan vallattomasti iloitellen taiteen rajoista piittaamatta ja niillä leikitellenkin, mutta toisaalta taiteen asiantuntijana ja tekniikoita taitaen.
On sanottu muun muassa, että Maurin maalarin taidot vievät hänet ohi nykykansantaiteen rajojen ja että hän olisi liian koulutettu ite-taiteilijaksi.

Ja pyh, sanon minä! kyllä Mauri ite on ihan taiteilija, haihatustaiteilija kumminkin, olkoon tyylisuunta sitten vaikka maurismia!

väinöjä

Saimme tuoreet, kauniit ja hyväntuoksuiset kirjat painosta tiistaina.
Eilen kävimme Helsingissä. Tavoittelimme Kiasmakaupan Terhiä sopiaksemme julkistamistilaisuuden järjestämisestä. Terhi olikin lomalla, joten palaamme asiaan ensi viikolla ja jätimme kirjan liitteineen tutustuttavaksi.

Poikkesimme myös itähelsingissä. Lapsuuskotini on siellä,vihreä omakotitalo, pihoineen, saunoineen ja liitereineen. Kaikki tallella vielä, vaikka ympärille onkin paljon rakennettu tiivistä rivitaloasutusta.

Saunan kivijalkaan oli isäpappa pistänyt Vanhan Väinön verkon taakse irvistelemään.
Muistan lapsuuteni saunomisista jännittävyyden, kun siellä luimi jossain piilossa se saunatonttu jonka takia saunassa piti olla ihan rauhallisesti, ei saanut elämöidä. Näin meille lapsille opetti saunomiskulttuuria silloin vielä elossa ollut Väinö-pappa.

menolippu

Pekka Suomäen Menolippu Haihatuksessa 2006

Korpilahdesta tuli aamusella Suomäen Pekka hakemaan huoneensa tyhjäksi.

Pekalta oli tämän kesän haihatuksessa ruosteisesta raudasta tehtyjä kollaaseja ja wau, miten kaunista voi ruosteinen rauta olla! Sehän on ihan pehmeän näköistä.
Pekalla on tapana dokumentoida maaseudun katoavaa kulttuuria sanoina, valokuvina ja näin taiteenkin keinoin. Ottaa hän töissään kantaa nykypäivän menoonkin.
Ehta haihatustaiteilija hän kyllä on, taiteessaan on asiaa ja sanomaa, mutta ei synkästi päälle käyden tai sormi pystyssä syyttäen, vaan pikemmin hienosti todeten ja ajatuksia herätellen.

Pekkahan on myös osallisena tämänhetkisessä haihatusprojektissa Menevän miehen mallin taittajana ja ulkoasun luojana.

Tuoreesta finlandiaehdokkaastamme vielä sen verran, että jaksakaa odotella vielä hetki, opus on kyllä jo tulossa painosta ja julkaistaan syyskuun puolen välin tällä puolen, kunhan saamme paikan ja tarkemman ajan varmistettua.

Kylmäkallet ja Kyllä me tiedetään

Josef Tommisen Hiljaiset matkustajat Haihatuksessa 2006

Lentokoneen perä lähti tänään hiljaisine matkustajineen.

Periksiantamattomalla suomalaismiehen sisulla, vähintään yhtä sisukkaan vaimoihmisen avustuksella haihatusväenkin vähän autellessa se saatiin pienen peräkärrin päälle lähes turvallisen näköisesti.

Huppupäiset matkustajat, Kylmäkallet, kuten taiteilija heitä hellästi kutsui, istutettiin taas takapenkille. Tuli kyllä mieleen, että jos vaikka olisi ratsia matkan varrella Joutsasta Hämeenlinnaan, niin mitä mahtaisi poliisi tuumia tuon näköisistä takapenkkiläisistä. Varsinkin kun peräkärrissäkin oli tuommoinen ohjus.

Hyvin olivat perille päässeet kuulemma, Tommiset ja hiljaiset miehet takapenkillä.


Jarmo Laakson Kyllä me tiedetään Haihatuksessa 2006

Joutsalaistaiteilijamme Jarmo Laakso kävi myös illansuussa purkamassa huoneensa.

Jarmon installaatio Kyllä me tiedetään oli kannanotto tositeeveitä, idollseja ja muuta julkisuushömppää kohtaan. Monihan meistä olisi mielellään julkkis, vaikka yksityisyyttään haluaisikin varjella. Julkisuus halutaan hallita, kaikkea ei haluta näyttää ja totuutta vähän voidaan muutellakin. Päivän sanoja ovat julkisuuskuva, imago ja brändi.

Toiselta puolenkin tätä teosta voi tulkita, kaikki eivät halua itse olla silmäparien ristitulessa, mutta mukavahan on toisten elämää tirkistellä. Liekö tuo aina niin huonokaan asia, että olemme kiinnostuneita kanssaihmisistämme, kunhan pysyisimme sopivan rajoissa.

Hyvin Jarmo näitä ristiriitaisia tunteita oli saanut esiin teoksessaan, itse kukin pääsi kokeilemaan intiimin kotoisella punaisella räsymätolla seisten miltä tuntuu olla tuijotuksen keskipisteessä. Joitakin ahdisti, pyörrytti, mutta joku saattoi kuulla aplodeja ja hurraahuutojakin pääkopassaan.

Tämäkin hyvä taideteos antoi yleisölleen mahdollisuuden erilaisiin tulkintoihin.
Ja ihan jokainen oli oikea.

Jarmo Laakso on myös taitava valokuvaaja, hänellä on parhaillaan Joutsan kirjaston näyttelytilassa elokuun ajan oma valokuvanäyttely nimeltään Vuosi elämästäni.

kytkyt

Kaisa Oikarisen Oma hyvä Haihatuksen vintillä 2006

Näyttely on alkanut purkaantumaan.

Oikarisen Kaisa tuli eilen isä kuskinaan peräkärriautolla hakemaan taulunsa.
Kiitos vielä Kaisalle, raikkaat maalaukset olivat juuri se piste iin päällä, kuten olimme ajatelleetkin. Kaisan rentoa, taitavaa tyyliä ihailtiin. Moni kyseli lisää tietoa näistä töistä ja niiden tekijästä.
Tämän nuoren taiteilijan ura on vasta alussaan, mutta nimi kannattaa pistää mieleen.
Josef Tommisen Maailmanrauhan pilaajat Haihatuksen pihakummulla 2006

Samaan syssyyn tuli Tommisen pariskunta Hämeenlinnasta noutamaan osan Josefin teoksista. Vaikuttavin ja massiivisin teos, lentokoneen perä, Hiljaiset matkustajat jäi vielä odottamaan toista reissua, ehkä pyhän seutuun, jos sää suosii.
Josef Tomminen on toinen uusista tuttavuuksistamme, jonka nimi kannattaa muistaa. Eri maailmaa kuin Kaisan työt ovat nämä kantaaottavat, ronskit ja raskaatkin (sekä henkisesti että fyysisesti) työt. Mutta kyllä Tommisen Jussi osaa herkkääkin tehdä.

Illalla poistui myös Parittomien sukkien näyttely Purhosen Pekan ja Sauren Heikin kyydillä Lahteen. Toivottavasti sukat löytävät lopulta parinsa, eivätkä mustasukkaisuus-draamat revi niitä rikki.
Kakkapussia huhusivat pojat purkujensa lomassa, kun piti se Sukansyöjän ulostekin tietysti viedä.

Pekka ja Heikki toivat meille julisteen Jämsän Kivipankissa parhaillaan olevasta Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton Tunnettako? -näyttelystä. Hih! onpa tutun oloinen nimi ja tolleen pystyyn rennolla käsialalla, ihan kuin toissa kesän Haihatuspaidoissa näinköpäin? -teksti, joka sekin oli tästä taidettako? kysymys-asettelusta kummunut ajatus.
Noo, näinhän se toimii, samanlaisia ajatuksia liikkuu sfääreissä.

Vielä tutumpi oli tuo julisteen kuva. Siinähän oli Pekka Purhosen YT-pelto kuvattuna Haihatuksen 2005 näyttelyssä. Kuvaajana Heikki Saure.

Tuntuu kuin olisimme osallisia näiden kytkyjen kautta.
Ruohonjuuressa mutta kumminkin!

loppu

opastekyltit kävimme heti sulkemisen jälkeen keräilemässä kotiin kevättä odottamaan.

Nonnii.
Siinä se on taas tältä erää.
Haihatus 2006 kesänäyttely päättyi taas ihan hyvän kesän jälkeen. Väkeä on käynyt kivasti ja mikä mieluisinta, oikein tyytyväistä väkeä! Tulevat varmasti taas ensi kesänäkin.
Nyt sitten puretaan kesä, taiteilijat hoi, voipi tulla omansa noutamaan.
Tämän hetken tuntoihin kuuluvat aina haikeus ja helpottuneisuus. Hyvä näyttelykesä on takana.

Vaikka Haihatukseen ei olisi ehtinytkään, niin ei se IHAN maailmaloppu ole, Morganismi Sysmässä on auki vielä pari viikkoa. Konneveden Galleria Kävyssä on myös Ilmanpieli-näyttely vielä auki, Markkasen Outi kertoi ettei ole malttanutkaan vielä sulkea, koska väkeä on käynyt hyvin.
Näihin siis vielä ehtii. hopihopi.

irtautumista itseksi

osa Tuovi Hippeläisen ja Veli Granön Minuuden puutarha installaatiota Haihatuksessa 2006

Tutustuttuaan Porvoon Taideyhdistyksen 40-vuotisnäyttelyyn jäi Viides rooli miettimään äitiyttä ja perimän taakkaa.

Aina olen tuota itsessänikin ihmetellyt, tässä sukupolvien ketjun keskipaikkeilla, toistaiseksi ainakin vielä.

Ärsyttää suunnattomasti omat piirteet, jopa äännähdykset röyhtäisytapoja myöten, jotka kuulostavat ihan äidiltä. Pois ne minusta, hui, en ole samanlainen kuin äitini! Ulkonäölle en taida paljoakaan, mutta äitimäiset kampaukset ja vaatteet kyllä kartan ihan tietoisestikin.
Toisaalta seuraan hyvillä mielin ja huvittuneena tyttärieni minulta perimääni ja heidän rimpuiluaan irti siitä.

Taannoin kävi tyttären ensimmäinen opettaja näyttelyssämme ja kaukaa katsoessaan hän luuli aikuistunutta tyttöä minuksi. Arvatkaa kumpi, tyttö vai minä, oli mielissään ja kumpi ei!

Tällä viikolla kävi muinainen lapsuuskotinaapurini, joka huusi heti minut nähdessään että herranjumala kuinka susta on tullut ihan äitis näköinen! Melkein käännytin portilta pois.

Seuraavana päivänä tuli sitten äiti.
OHHOH! !Ohhoh! Sanoi äiti taas silmät pyöreinä ja toinen kulmakarva äitimäisesti ylhäällä minut nähdessään. Se on hänen tapansa tervehtiä minua. Ja jatkuu jotenkin näin, että miten sun tukkas on tommonen ja mitä sulla oikein on päälläs!
Enkä yhtään loukkaannu, toisaalta äitiä on ihan kiva shokeerata!

Äidin ja tyttären suhde ei taida kovin paljon muuttua iänkään karttuessa.
Ikuisesti tyttäret rimpuilevat irti ja äidit pitäisivät kiinni.

internettiä ja ievan polkkaa

Lähettelemme aika paljon kuvia. Sekä tilattuja piirroksia, että lehdistökuvia näyttelystämme. Onpa suunnitelmissamme kuvapankkikin.
Erityisesti aina tiedottaessamme moniin tiedotusvälineisiin ja liittäessämme kuvaa tiedotteeseen, tahtoo olla hiukan hidasta postin lähteminen. Eikä tulisi mieleenikään pistää useampaa kuvaa samalle postille, sen verran takkuaa täällä meidän päässämme. Kyllähän vastaanottavan median päässä kaistat ovat riittävän leveitä ja vikkeliä.

Nyt aloittaessamme Menevän miehen mallin tiedotusrumbaa tilasimmekin lisää vauhtia nettiin. Kas, kun ei ole aiemmin tullut mieleen, vai oliko se niin, ettei meilläpäin ollutkaan ennen mahdollista nopeampaan yhteyteen. Noh, nyt sitä kumminkin saadaan.

Kyllä netti on ihmeellinen! Tuo se maailaman niin liki ja helpottaa töitä. Enpä tiedä kuinka meidän haihatuksemme hommatkaan hoituisivat ilman nettiä. Joka päivähän siitä on apua.

Vähän samoja netin huimia väyliä äimäili myös Raapimisjäljissään Kati reippaan Ievan polkan tahdissa.

liikkeelle

Haihatus 2006 kesänäyttely lähenee loppuaan, viimeinen viikko pärähtää päälle huomenna.
Joten jos joku vielä aikoo tulla tämänkin kesäisen kulttuurin kurmeen kokemaan, niin kiirus alkaa olla.

Sitten onkin meillä takapiruilla taas takki ihan tyhjä, mutta ahh! vapaus kulkea! Varsin antoisaa hommaa tämä näyttelyn pitäminen on, vaan sitoohan se kuitenkin lähes koko kesäksi (4.6.-13.8. joka päivä klo 11-19).

On aika siiirtyä uutta Menevän miehen malli -kirjaamme esittelemään, sen on luvattu tulevan painosta elokuun lopulla. Ennakkotiedottamista on ruvettava tosissaan tekemään, koskapa emme suinkaan vain itseämme varten niitä kirjamääriä haali, vaan maailmallehan nuo olisi levitetttävä.
Eivätkä taida levitä ihan itsestään.
Siinäpä onkin taas haastetta haihatusväelle.

haihatushaastattelu

Heinäkuun 10. päivä tuli Radio Keski-Suomessa Haihatushaastattelu.
Huomasin äsken sen löytyvän YLE24 videosalista.
Joten vaarsoguud, kuunnelkaa jos kehtaatte.

anarkiaakinko?

Merja Metsäsen Lomaltapaluu (Working Capasity) Jousitie 70 vastapäisellä pysäkillä (pysäkkikyltti kuuluu teokseen, kyseisen pysäkin oma kyltti on poistettu jonkun luovasti/ilkivaltaisesti rullattua sen kääröksi)

Tuin tuumailujen taidetta tähän-keskustelussa Antti ehdotteli taidetta bussipysäkeille.
Susupetal yllytti puolestaan lähtemään ulos ja ottamaan maalit ja pensselit mukaan.

Ei ihan näin anarkisesti, mutta ilman lupia kumminkin on taidelaitoksemme alkukesästä somistanut lähipysäkkiä.
Halusimme edelliskesän näyttelyssä olleen teokseni tienposkeen ilahduttamaan ohikulkijoita. Tällä kohtaa taajama-aluetta tie kuuluu kunnan hallintaan, joten sieltäpäin olisi kai ollut lupaa anottava. Luotimme kuitenkin tällä kertaa Joutsan kunnan taidemyönteiseen asenteeseen ja päätimme hiukan oikaista, sillä vaikka asenne onkin kuinka hyvä tahansa, ovat usein byrokratian rattaat eritoten kesäaikaan aika raskaat ja hitaat. Päätimme ottaa korvan käteen ja kuunnella tarkasti, ja jos jostainpäin kielteinen risahduskin kuuluu, otamme teoksen heti pois. Eipä ole ollut poistoon tarvetta.

Toinen teos Raimon Savolaismallinen näköisvene (Man looking like an old Boat) loikoilee nelostien varressa. Siihen kyllä kyselimme lupaa kunnalta ja maanomistajalta ja sen saimmekin ihan sujuvasti ilman koneiston tahmeutta. Lupasimme kyllä silloinkin heti hakea pois jos se yhtään aiheuttaa närää.
Hyvää tuultahan tuo on vain tuonut ohikulkeville ja muistuttanut Joutsan ja Haihatuksen sijainnista. Teoksen luokse on nähty pysähtyneen ihmisiä lepuuttamaan sekä silmiään että matkanteosta jäykistynyttä selkäänsä asiaan tarkoitetulle lepolasselle pötkähtäneinä.
Samalla ovat varmaan päässeet sisäistämään vanhan veneen olemusta ja savolaismallista henkeä. Onpa sen jälkeen matkanteko ollut taatusti letkeämpää!

taidetta liikkeellä

Pohvinrinteen koulun luokan 5A/ 2003 ympäristötaidetta

Tuin tuumailua blogissa käydään keskustelua siitä mihin julkisiin paikkoihin haluaisimme taidetta.

Meillä on tuore kokemus taiteesta auton kyljessä.
Jyväskylän nuorten taidepajalaiset maalata päräyttivät keväällä jo ikääntyneen, mutta yhä vireästi asiansa ajavan taiteenkuljetus-pakettivolkkarimme varsin rätväkäksi. Herätämme kyllä huomion liikkuessamme. Ihmiset osoittelevat ja hymyilevät, yhtään nenännyrpistyksiä emme ole nähneet. Sama koskee muihinkin maalamiimme menopeleihin, hyvää tuulta on liikenteessä. Meneväthän nuo näin poikkeuksina, mutta jos kaikki autot ja fillarit olisivat niin värikkäitä, iskisi liikenteeseen varmaan aikamoinen matkapahoivointiepidemia.

Ihan tässä meidän lähellä on alikulkutunneliin maalattu koululaisten taideteos.
Tunneli on koulukeskuksen läheisyydestä johtuen aina ollut nuorison suosima lymypaikka, olen usein siinä nähnyt välituntien aikana nuorta väkeä hengitys höyryten seisoksimassa. Seinien vielä ollessa ankean harmaat nuriso siinä oleskellessaan kiitettävästi värittikin tunnelia erilaisin kuvin ja tekstein. Tällainen spontaani taide ei kuitenkaan aina kaikkien makuun ole joten ”töhrytaide” päätettiinkin maalata umpeen.

Keväällä 2003 vei 5A luokan opettaja oppilaansa tunneliin maalipurkkien kanssa ja kolmea pääväriä käyttäen tunnelista tulikin selkeä ja piristävä taideteos kaikkien mieleen.

Vaikka siinä näkyykin kuin laineen liplatusta, ei siihen näiden vuosien jälkeenkään ole ilmaantunut yhtään kirkkovenettä, vaan teos on saanut olla puhtaana töhryistä, sen verran sentään nuoret näin pienellä paikkakunnalla kunnioittavat toistensa tekemistä. Ainakin tämän kyseisen 5A luokan pahin töhry-ikäkin saattoi onnistuneesti ohittua sillä, että saivat luvan kanssa purkaa luovuuttaan ja ihan oikeasti vaikuttaa ympäristönsä viihtyvyyteen.

Siihen viereiseen puistoon kävelytien varteen minä vielä toivoisin jotain ympäristöteosta, koulunmäeltä löytyisi varmaan edelleen tekijöitäkin.

näyttelykierros

Vesa Väänäsen Makutuomari Pierre Pascal Haihatuksen taiteen valvomon tarkastusvirastossa 2006


Pääsimme kesätaidenäyttelykierrokselle, kun saimme siksi aikaa Haihatukseemme valvojaksi innokkaan ja asiantuntevan tyttären. Toinen taiteesta ainakin yhtä innostunut tuli mukaamme.

Kävimme Orivedellä Purnussa pitkästä aikaa, edellisestä käynnistä lienee pari-kolmekymmentä vuotta (hyi hävettää).
Paikkahan oli just niin hieno kuin muistinkin, kaunis luonnonrauha ja huikea hiljaisuus, oikea idylli kesänäyttelylle. Modernit (?) näyttelyhallit upposivat maastoon sulavasti. Taide oli tasokasta, eikä se aiheuttanut ähkyä. Pauliina Turakka Purhosen uskonnolliaiheiset kangasveistokset olivat suosikkejamme, mutta muitakin hyviä oli. Isäntäkuraattori Kenetti liikkui alueella tervehtien ja jutellen vieraitten kanssa. Kahvit joimme ulkona upeaa maisemaa ihaillen. Silti, ulos olisin kaivannut taidetta. Muutakin kuin ne pysyväiset Tukiaisen veistokset.

Mäntän kuvataideviikoilla emme ole käyneet vielä koskaan (apua, vajoan maan alle naama punaisena). Nytpä pääsimme sinne asti.
Taide oli hyvää Mäntässäkin. Erityisesti pidimme Pekilon näyttelystä, varsinkin Kaarina Kaikkonen ja Terike Haapoja kolahtivat täysillä.
Eipä ollut ulkotaidetta Mäntässäkään, ainoastaan se yksinäinen pukkiparka Honkahovin pihassa. Honkahovin pihalle ja rantaan kaipasin kyllä jotain, edes vähän. Joku ympäristöteos olisi ollut paikallaan. Samoin Honkahovin pienet parvekkeet olivat vailla taidetta. Jotenkin tämmöiset pienet extrapaikat olisi hyvä pystyä hyödyntämään, tai siis ainakin oma pieni kuraattorisilmäni huusi niihin muutakin kuin kuivia kellastuneita lehtiä.
Mäntän tunnelma ei viihdyttänyt viipymään kauempaa, kuin mitä taiteen katsomiseen meni aikaa. Henkilökunta oli kovin nuorta ja tiskin takana, enpä olisi tohtinut ruveta kyselemään kovin syvällisiä. Eikä ollut minkäänlaista kahvilaa istahdettavaksi ja taiteen sulattelemiseksi, ei edes Honkahovin upeissa tiloissa tahi terassilla.

Näistä pienistä nyt tässä nurisen, koskapa sillä silmällä olimmekin liikkeellä, vähän opintomatkalla ilmapiirejä haistelemassa ja ottamassa opiksemme.
Plussalle kokemukset kuitenkin jäivät reippaasti sekä Purnussa että Mäntässä. Ihan hyvillä mielin tulimme näistä hienoista näyttelyistä illansuussa kotiinkin.
Hyvä näyttely se on nimittäin Haihatuskin.