21.5.05

kritiikkiä

Eilen ilmestyneessä Sarjainfossa on Kasvis-Lihis alpparimme arvostelu. Jee, hienoa kun mainitaan. Ja ihan hyvähän se on saada myös rakentavaa palautetta. Ihan asiaahan se teksti oli, samaa mieltä olemme ehdottomasti esimerkiksi siinä että väriversiona alppari pääsee paremmin edukseen kuin mustavalkoisena. Vaan kun Haihatus-kustantamomme taloudelliset resurssit ei riitä väripainatukseen, minkäs teet. Ehkä joskus.

Sen verran ne Villen rutinat kuitenkin kaivelee, että annan takaisin:
En jaksa ymmärtää sitä että näissä lehtijutuissa on niin usein faktavirheitä. Esimerkiksi tässä kritiikissä luki taideyhdistys, sitä emme kuitenkaan ole, itse käytämme taidelaitos -nimitystä. Ja kuvan copyrighti oli jollain MARJA Metsäsellä. Pyh.