2.6.05

ryhmiä


Näin alkuun käy ryhmiä. Yksittäiset lomalaiset tulevat sankemmin joukoin vasta kesemmällä, parasta sesonkia on jussista elokuun alkuun.

Jokunen ryhmä kävi jo ennen avajaisia, olemme luvanneet että tilauksesta voi tulla jo toukokuun alkupuolelta lähtien.
Ja koulujen viimeiset viikothan ovat retkeily-aikaa, samoin elokuussa olemme vielä auki kun koulut alkavat. Jonkun verran aina läheiset koulut ovat tuoneet oppilaitaan tänne taiteen ihmeelliseen maailmaan.
Tänään kävi Pohvinrinteen koulun kakkosluokka.

Joskus lasten vanhemmat kertovat, että lapset eivät mielellään lähtisi taidenäyttelyyn, koska pelkäävät että siellä on tylsää. Se luulo on kyllä yleensä ainakin tässä näyttelyssä karissut. Lapset ymmärtävät taidetta siinä kuin aikuinenkin. Kukin kokee tavallaan. Eikä taide ole tylsää! Ja koska kaikki perheet eivät käy näyttelyissä, on hyvä että koulu suo sen kokemuksen oppilailleen.