24.7.05

taidettako, vessassakinko?

Hesarissa arvioitiin kesänäyttelyitä matkailijan silmin.
Haihatus oli mukana tässä kahdeksan näyttelyn otoksessa.
Onhan se hienoa, että vaikka budjetit liitelevät ihan eri maailmoissa, olemme vertailukelpoisia tämmösten Retrettien, Mänttien, Purnujen ja Pinxien kanssa.
Haihatus on tainnut siis vakinaistaa asemansa vakavasti otettujen kulttuurikohteiden listalla, onhan Hesarin kulttuurisivutkin sen huomioineet tänä kesänä jo komeasti kolmesti.

Otsikkona tämän kertaisessa jutussa oli Taide ei yksin elätä kesänäyttelyä. Näinhän se on, Pitäisi olla turisteille ties mitä vimpainta, virvokkeita, kulinaarisia nautintoja ja porealtaita.
Me kuitenkin yritämme pötkiä pelkällä taiteella ja korvata intialaisen päähieronnan kesäaivojen tuulettamisella.

Ja olemme onnellisia kun hesarissa saamme tähden siitä että meillä on vessa.