asennekysymys

Jospa vähän ottaisin osaa tähän lihavuuskeskusteluun, kun olen tässä entisen sohvaperunan kotihengettärenä saanut seurata iloista laihtumista ja liikuntaa.
Kunhan alkuun pääsi, on tämä meidän menevä mies laihtunut jo yhden pienen naisen tai teinipojan painon verran. Hauskaa on ollut ja mieskin kevetessään on paljon leppoisampi kuin lihavina päivinään. En olekaan koskaan uskonut tuohon lihavat on lepposia hokemaan, ainakaan se leppoisuus ei siitä lihavuudesta johdu. Lihavana ei ole helppo olla.

Meillä on noudatettu ihan omaa omalle kropalle ja mielelle sopivaa maalaisjärkistä laihduttamistapaa. Nälkäinen ei ainakaan tämä mies suostu olemaan, joten ruokaa vain vähän vähemmän ja kevyempää ja sitten paljon omalle vartalolle sopivaa liikuntaa.
Nyt alkaa ukko olla vihikoiran näköinen, niin paljon löysää lihaa luiden ympärillä.

Olenkin viime aikoina piirrellyt lähiperspektiivistä tätä prosessia, jospa niillä kuvitettaisiin vaikka kirja, joka kertoo matkasta sängynpohjalta Finlandia-hiihdon jälkeisiin tunnelmiin.
Voi olla.