kuvallinen ilmaisu

Moninaisethan ovat ihmisten ilmaisukeinot.
Itselläni vahvimpana taitaa olla tuo kuvapuoli. Lapsena piirtelin tikulla maahan ja onnenpäiviä olivat ne kun äiti toi polakkaa kaupasta ja sain puotipaperiin piirtää. Muutama värikynäkin taisi olla keittiön alakaapissa. Suuttuessani kuulemma aina uhkasin, että mä piirrän sut!
Hyvin muistan miltä tuoksuivat ensimmäiset väritussini, sain ne kummeiltani lahjaksi siinä kymmenen vanhana. Viidentoista vanhana olin sairaalassa muutaman päivän ja muistan siitä reissusta erityisen hyvin ne vanhempieni tuomat vahakantisen vihon ja sinisen ja punaisen kuulakärkikynän, joita flaiereiksi silloin sanottiin. Aika kului paremmin piirrellessä.
Varsinkin sinne pihamaalle piirtelin kaikenlaisia tarinoita, pyyhkäisin aina vanhat pois ja jatkoin tarinaa. Eräänlaista terapiaa, omien ajatusten ja haaveiden setvimistä se kai oli, sarjakuvan keinoin tavallaan.

Tänään katselin vanhaa Suomen Kuvalehteä vuodelta 1960, itse olin tuolloin seitsemän ikäinen, joten en ihan tällaisia vielä piirrellyt, mutta joku Ritva tai Irmeli, hiukan minua vanhempi hengenheimolainen on löytänyt lehdestä tyhjää tilaa ja ilmaissut kuvalla ilmeisesti nupullaan olevaa seksuaalisuuttaan lehden sivulle.