10.6.05

kesäkulttuurinkurmeeta

Ei tartte kuvitella että Joutsassa kesällä vaan jouten oltais. Vaikka tärkeetähän sekin on, joutilaisuudestahan luovuus kasvaa.

Kulttuurikurmeeta pukkaa Joutsan kesään kuin voikukkia Haihatuksen pihaan.
On musikaalia, teatteria, konsertteja, taidenäyttelyitä useammassakin paikassa ja tietysti Joutopäivien aikaan on ihan kaikkea laidasta laitaan.

Eipä loppunut haihatusväeltäkään rakennusrojektihankkeet näyttelyn aukeamiseen. Nyt rakennellaan taas kiivaaseen tahtiin.
Teatterikoneen kesän spektaakkelia Salaisuuden vartijaa valmistellaan kiivaasti esityskuntoon. Ja me samme olla mukana tässä teatteripuolen luomisprosessissa. Rakennamme teatterille lavastusta kykyjemme mukaan.



Tänään kävimme myös Käsityökeskuksen uusien tilojen avajaisissa. Entisen kirjaston tiloihin Jukolan taloon on rakentumassa varsinainen Taito-talo. Siellä on myös Joutsan info-piste paremmin esillä ja löydettävissä.
Tilat ovat huomattavasti entisiä avarammat, vaikkeivät neliöt lisääntyneetkään.