kiikkaa

Takapihallamme on vihreä puutarhakeinu.
Sellainen vanha perinteinen neljän hengen vastakkain istuttava. Se oli täällä muuttaessamme, eli kunnalliskodin peruja.

Etupihalle saimme vihdoin toissakesänä pystyyn oman ruskean vastaavanlaisen vastakkain istuttavan, mutta tuplasti isomman.

Se oli sellainen iisakinkirkkorojekti, alkoi Nokan koululla asuessamme ja kesti monta vuotta.
Tosin keinu ehti maata keskentekosena kummankin majamme pihalla yhtään edistymättä pitkän tovin, kun rojektin pääurakoitsijaraimo menetti innostuksensa ja uskonsa koko hommaan.
Se on ruskeaksi tervattu jo silloin Nokassa, lattia tuli nyt sitten käsiteltyä kumminkin sinisellä puunsuoja-aineella, kun sitä sattui olemaan siinä vaiheessa. Siksipä kutsumme sitä siniseksi laguuniksi.

Asunnon puoleisella pihalla oli myös vanhastaan tommonen vanha pieni sammaloitunut keinunrämä.
Se on siinä ollut varmaan a i n a, rämettyneenä villintyneen juhannusruusun viereen, sireenin alle ja elämänlankojen sekaan heinikkoon.
Aina välillä olen siihenkin istahtanut, kyllä se hyvin tuntuu asiaansa ajavan.

Tänään vihdoin hoksasin että sen voi siirtää sinne missä enemmän oleillaan.

Vähän orvolta kiikkumme uudessa paikassaan vielä näyttää, mutta uskon sen siihen uppoavan.