5.11.05

illanviettoja


omaa nuoruuttani Vanhalla joskus vuonna 72

Ainakin näillä meidän nuorilla on ihan kivoja illaviettoaktiviteettejä.
Voihan se tietysti olla että muutakin on, minulle asti ei kaikki tieto ehkä tule, en toki ole ihan sinisilmäinen, vaan harmaasilmäinen ennemminkin.
Olen kuullut naamiaisista, teemailloista, peleistä ja leikeistä.

Tuore blogituttavuus Hemminki kertoo myös samalaisesta hauskanpidosta, yhdessä jammailusta ja taiteen tekemistä.
Varsin mainio idea vaikka vanhemmillekin mielestäni oli tuo iso tyhjä maalauspohja ja monenlaiset taiteentekovälineet, siihen vaan kivat kaverit ja virvokkeet.
Varmasti on hauskaa ollut, upea värikäs teos on siitä todisteena ja muistona.

Hemminkiä meinaan ainakin jonkun matkaa seurata, tuntuu olevan pojalla oikea asenne elämään.