16.6.06

lentoharjoituksia


Jaakko Auvisen Poimurilintu Haihatuksessa 2000

Talomme piipussa pesii naakkapariskunta.
Niiden puuhia olemme saaneet seurailla jo useamman vuoden ajan. Keväällä kävivät juomassa savipaja-materiaalikasan päällä olevan pressun kuoppiin kerääntyvää vettä ja olivatkin ihan äiminä kun Veli tuli pajaansa rakentamaan. Liekö kostoa vai sisustamisen tarvetta ollut sitten se, kun heti ensimmäisinä näyttelypäivinä toinen naakoista kävi nappaamassa pajan hyllyltä yhden veistoksen, pudotellen samalla tietysti muitakin maahan.

Eilisestä saakka naakat ovat olleet ihan hurjina. Kaiken aikaa raakkuvat ympärillä ja syöksähtelevät kohti. Vahtivat, seuraavat ja tarkkailevat joka liikettä. Jos meitä on kaksi pihassa, kumpikin saamme oman vahti-naakan lähistölle tuijottamaan ja raakkumaan. Hauskaa kontaktinottoa, tuntuu kuin ne vastaisivat huutoihimme ja puheisiimme ja me tietysti yritämme raakkua niille takaisin.
Ja kuten saatoimme vähäisilläkin ornitologian tiedoillamme päätellä, pikkunaakkoja näyttää olevan lentoharjoituksissaan. Joten samassa veneessä ollaan, mekin välillä hurjina raakumme kun on näitä pesästä lähtevien poikasten lentoharjoituksia meneillään.
Viimeksi eilen taisin raakaista aika äkäisesti.