8.6.06

elvyttävää



Minuuden puutarha savityöpaja on Tuovi Hippeläisen ja Veli Granön installaatio. Siihen kuuluu satoja parin viime vuoden aikana taidemuseoissa Porissa, Englannin Gatesheadissa ja Ruotsin Umeåssa tehtyjä omakuvaveistoksia ja savipaja jossa ihmiset voivat tehdä oman veistoksensa esille Haihatuksen näyttelytilaan, osaksi tätä savipuutarhan kansainvälistä näyttelykierrosta.
Tarkoitus on myös kuvata nämä täällä tehdyt teokset ja julkaista internetissä, kunhan saamme teknisen puolen kuntoon, alan ammattilaiset ovat hommaa pykäämässä ja opastuksenkin meille lupasivat pikapuoliin. Jospa jo huomenna, on nimittäin veistoksia syntynyt jo yllättävän paljon. Taitaa olla kesän haihatushitti.

Elvyttävää, sanoi eräskin tatuoitu kaljupää Kangasniemeltä muovailtuaan kuvaansa parin kaverinsa kanssa pitkään ja hartaasti eilisillan koleudessa.