8.8.05

pesän reunalla

Taas on aika pudotella poikasia pesästä.

Murkkupoika on itsenäistymässä, joten mainittakoon hänet vastedes vaikka opiskelijapoika nimikkeellä. Vaikka kyllä sitä murkkuuttakin vielä on.
Nyt pitäisi asunto opiskelupaikkakunnalta Jyväskylästä löytyä, koulu alkaa ylihuomenna, mutta poika mopoilee kylillä kavereiden kanssa ja pelailee x-box liveä kotona ja odottaa valmista. Ei oikein edes keskusteluun asiasta ehdi, niin kiirettä on hoitaa lapsuuttaan loppuun.

Toinen poika jatkaa itsenäiseksi oppimistaan Pieksämäellä erityiskoulussa viikon kuluttua, joten sinne taas muuttokuorman kanssa olisi poika vietävä.

Nuorin tyttäristä puolestaan on jo opiskelunsa hoitanut, ollut kesän jo alan töissä Suolahdessa ja suunnittelee muuttoa pääkaupunkiin nyt syksyllä. Sitä ennen pitäisi hakea tyttö kampsuineen vähäksi aikaa vielä kotiin.

Vähän haikeetahan se aina on, vaan onhan ne tönäistävä maailmalle, vaikka miten hirvittäisi.