verhot

Rumat ne verhoilla koreilee, saattaisi vanha haihatussananlasku sanoa. Tai sitten että ei köyhät verhoja kaipaa.

No ei vaiskaa. Mutta jostain syystä meillä ei kumminkaan verhoja ole, muuta kuin lasten huoneissa.
Näyttelytiloissa niitä ei toki tarvitakaan, mutta minun mielestäni ei myöskään asunnon puolella, koskapa mitään näköeste, -suoja tai pimennystarvetta ei ole.
Jotenkin vaan en ymmärrä kangassuikaleiden roikkumista ikkunoiden ympärillä. Verhottomat ikkunat antavat ilmaa enemmän, on helpompi hengittää, verhot ahdistavat.

Nuorena neitona olin töissä Helsingin Taidevärjäämössä painamassa kankaita, enimmäkseen verhoja.
Kovasti tykkäsin erityisesti Howard Smithin suunnittelemista suurikuvioisista verhoista, niitä tehtiinkin siellä silloin paljon.

Eilen kävin äitini kanssa naapurikirppiksellä, sieltä ostin keltaiset kukkaverhot, joita muistan painaneeni silloin joskus seiskytluvulla. Monta mallin nimeä on jäänyt mieleeni, vaan tätä en muista, Howard Smithiä kumminkin ovat ja Vallilan Silkin kangasta, sen tunnistan kyllä.

Saas nyt nähdä kenen ikkunaan nämä päätyvät, itse en niitä tarvitse, mutta tyttäret tuntuvat antavan arvoa tämmöselle retrohenkisyydelle.