5.10.05

pieniä puroja

Tyttö valmistui Keski-Suomen opistosta keväällä.
Minusta on tosi hienoa, että oppilaitos nyt syksyllä tilasi tytöltä julisteita seinilleen. Ja oikein maksoi niistä. Helpommallahan olisivat päässeet kaupasta ostamalla.
Hienoa, että näin kannustavat ja auttavat tietysti nuorta näin myös taloudellisesti. Oppiivat nuoret siten, että kaikenmoisia kykyjään voivat käyttää ihan noin voita leivän päälle periaatteella, ettei aina tarvitse odottaa yhteiskunnan apua ja että pienistä puroista syntyy joki.

Tämä on asia, joka mielestäni täällä maalla toimii paremmin kuin suurissa kaupungeissa, jos vaan itse uskoo kykyihinsä, tulee helpommin nähdyksi ja saa tilaisuuksia kykyjensä näyttämiseen.
Kaupungit ovat muurahaiskekoja joissa yksi pieni muurahainen ei erotu.