22.8.06

menolippu


Pekka Suomäen Menolippu Haihatuksessa 2006

Korpilahdesta tuli aamusella Suomäen Pekka hakemaan huoneensa tyhjäksi.

Pekalta oli tämän kesän haihatuksessa ruosteisesta raudasta tehtyjä kollaaseja ja wau, miten kaunista voi ruosteinen rauta olla! Sehän on ihan pehmeän näköistä.
Pekalla on tapana dokumentoida maaseudun katoavaa kulttuuria sanoina, valokuvina ja näin taiteenkin keinoin. Ottaa hän töissään kantaa nykypäivän menoonkin.
Ehta haihatustaiteilija hän kyllä on, taiteessaan on asiaa ja sanomaa, mutta ei synkästi päälle käyden tai sormi pystyssä syyttäen, vaan pikemmin hienosti todeten ja ajatuksia herätellen.

Pekkahan on myös osallisena tämänhetkisessä haihatusprojektissa Menevän miehen mallin taittajana ja ulkoasun luojana.

Tuoreesta finlandiaehdokkaastamme vielä sen verran, että jaksakaa odotella vielä hetki, opus on kyllä jo tulossa painosta ja julkaistaan syyskuun puolen välin tällä puolen, kunhan saamme paikan ja tarkemman ajan varmistettua.