14.8.05

itsku, keskari ja stadari



Sunnuntaiaamu. Mutta ei sanomalehteä! Arrgh!
Koko hemmetin aamupäivä meni postilaatikolla juostessa.
Mikään aamu ei ala hyvin jos ei kahvin kanssa voi lukea sanomalehteä, sunnuntai varsinkaan.
Jakelupäivystykseen pistin kiivaasti huomautusta, tekstiviestiä ja sähköpostia, olisi kai pitänyt soittaakin, koska lehtiä ei tullut iltaan mennessä.
Huomenna niitä on ihan turha tuodakaan, vanhoja lehtiä.

Silloin kun asuimme syrjäkylällä, sanomalehti tuli vasta muun postin mukana siinä yhdentoista tienoin, siihen ei tottunut koskaan.
Sanomalehti aamukahvipöydässä taisi olla niitä harvoja asioita joita kaupungista kaipasi.

Nyt kun asumme näin keskisuomen ja itähämeen alueiden rajoilla, haluamme lukea kummankin alueen paikallisia uutisia, joten meille tulee sekä Itä-Häme että Keskisuomalainen.
Helsingin Sanomat tilasimme pääkaupungin ja muun maan lähinnä kulttuuria seurataksemme.

Itä-Häme ei sunnuntaisin ilmestykään, mutta Keskisuomalainen ja Helsingin Sanomat jäivät siis tänään lukematta.
Enkä nyt ihan hirveesti nurisisi, mutta kun se ei ole ensimmäinen kerta.
Arkisin kyllä on kusti polkenut.

Irtonumeroakaan kun ei voi millään ostaa kun kerran sen kalliin tilausmaksun on maksanut. Pah!