12.8.05

Kasvis-Lihistä sarjisfestareilla

Tämä kesänäyttelyssä eläminen on hienoa, tapaa paljon mielenkiintoisia ihmisiä ja taidetta on koko ajan ympärillä. Näyttelyn teokset senkuin syvenevät merkityksiltään, kun kuulee ihmisten erilaisia tulkintoja niistä.

Mutta odotan innolla myös syksyä, jolloin pääsee liikkeelle ja irtautumaan näyttelystä.
Kesän mittaan kun emme juuri mihinkään voi emmekä raaskisikaan lähteä. Jäävät kyllä muut kesänäyttelyt yleensä näkemättä.

Heti syyskuussa onkin Helsingissä Sarjakuvafestivaalit, Postitalolla tällä kertaa.
Sieltäpä jo innoissani varasin pienlehtitaivaasta pöytätilaa. Kasvis-Lihistä aiomme mennä kaupittelemaan.

Kasvis-Lihis on Haihatuksen viime joulukuussa julkaisema sarjakuva-albumi.

Tarina alkaa näin: