liikunta ja taideaineet vapaiksi!

kolmas painos v.1948 kuvittanut Akseli Einola

Päivän hesarista luin mielipiteen otsikolla Numerot pois liikunnasta ja taideaineista.
Olen ihan samaa mieltä ollut aina. Koulu hyvin tehokkaasti tappaa luovuutta kilpailuttamalla ja vaatimalla kaikilta oppilailta samaa. Lapsi on liikkuva ja luova luonnostaan, liialla ohjauksella luovuus ja liikunnan ilo vain tapetaan. Kouluun tai päiväkotiin menee värikkäitä persoonallisuuksia ja siitä koulutuspötköstä tulee ulos harmaata masennettua massaa.
Omakohtaista kokemustakin on.
Liikuntatunnit olivat hirveintä mitä tiedän, inhosin koulua niiden takia, ylemmillä luokilla lintsasin paljon liikuntatunneilta ja kilttinä tyttönä koin hirveitä omantunnontuskia ja pelkäsin.
Koulun jälkeen en liikkunut pariinkymmeneen vuoteen. Onneksi nyttemmin olen löytänyt senkin ilon.
Käsitöissä piti tehdä niin siistiä ja säntillistä, jokaisen samanlaiset essut ja tumput opetussuunnitelman mukaan. Joskus aikuisena huomasin, että luovastikin voi käsitöitä tehdä ja olenkin niitä saanut nauttien tehdä paljon.
Kuvaamataito oli minulle mieluista, mutten pystynyt siinäkään opetussuunnitelmien mukaiseen siisteyteen ja säntillisyyteen. Numero ei kovin kummonen ollut, 7-8, ennenkuin viimeisillä hetkillä kun kuvismaikka vapautti meidät luomaan vapaasti päästötodistusnumerot jo päätettyään, hän huomasi innostukseni, ehkä kykynikin, ja nosti numeron kymppiin. Ilman silloin saamaani kannustusta tuskin olisin Ateneumiin uskaltanut pyrkiä.
Siispä olen vakaasti sitä mieltä, että näissä aineissa tarvitaan myönteistä kannustusta ja iloista vapaata luovuutta ilman kilpailua.