3.12.05

osta koulu!


Pynnölän koulu 2004

Marjotaipaleen vanhaa koulua pitävät nykyään vireänä Raittiset Pikupuoteineen ja kynttiläpajoineen. Tänään ja huomennakin siellä pidetään ovia avoinna, sielläpä mekin kävimme kynttiläkaupoilla. Itse olemme asuneet toistakymmentä vuotta vanhalla kyläkoululla, joten sen asumismuodon autuudet ja puutteet ovat tiedossa. Tätä nykyä Nokan koululla harjoitetaan eläinten luontaisterapiaa, meillä oli siinä aikoinaan muun kaiken muassa lasten lomakoti ja siellä pidimme myös kaksi ensimmäistä Haihatus-näyttelyämme.
Kyllähän kyläkoulun pitäisi pysyä kouluna, se kuitenkin mielestäni on ihanteellisin lasten kasvupaikka, mutta kun kuitenkin näitä lakkautetaan, olisi hyvä että rakennuksiin saataisiin järkevää toimintaa. Etteivät hienot talot jäisi kolkkoina rapistumaan. Konnevedellä kävimme viime viikolla Outi Markkasta tapaamassa ja kyläkoulu se oli tämänkin taiteilijan asuinpaikkana.
Joutsassa on myynnissä nyt kaksikin vanhaa koulua Pärnämäen ja Pynnölän koulut, eikä ole kuulemma tarjouksia tullut.
Voi hyvät taiteilijat ja muutkin tilaa työssänne tarvitsevat. Muuttakaa pois sieltä kaupungeista työtila-avustuksia vonkaamasta, pienillä maaseutupaikkakunnilla ei juuri avustuksia haikaillakaan, mutta tilaa on! Ja halvalla.