9.12.05

suksee


Kaikenlaisia hiihtäjiä, Merja Metsänen ja Raimo Auvinen 2005

Pikkusen on lihakset arkoina kun kävin eilen ensi kertaa tänä talvena hiihtämässä.
Meillä on vintillä suksia kuin enemmänkin hiihtävillä. Kuulemma huippuhiihtäjillä pitää olla joka kelille omat suksensa, meillä niitä on valita vaikka vuosikymmenenkin mukaan. Talon vintiltä löytyi muuttaessamme vanhoja käsin tehtyjä remmisuksia, lienevät kunnalliskodin jäämistöä, itse olemme kirppiksiltä vanhoja suksia ostaneetkin, ihan vaan koska ovat niin kauniita.
Viime kevättalvella Joutsan Taideseuran vuosinäyttelyyn teimme installaation nimeltään Kaikenlaisia hiihtäjiä. Idea teokseen tuli siitä, kun eräs paikkakunnan mies taisi pikkusen saada hernettä nenään, kun emme kauppoihin kanssaan ruvenneet ja sanoa tuhahti että kaikenlaisia hiihtäjiä tännekin tulee. Ymmärsimme hänen viittaavan Joutsan kunnan sopimuksiin hiihtäjä Myllylän kanssa ja meidän muuttoamme tänne haihatuksinemme. Onneksi muualta emme mitään kielteistä ole kuulleet, kaikin puolin olemme tunteneet olevamme tervetulleita paikkakunnalle. Ja oikeastaan tämäkin tuhaus ensi häkellyksen jälkeen on vain huvittanut. Ja syntyihän siitäkin taidetta.