1.3.06

Haihatuksen Henki



Haihatuksen kannatusyhdistys Haihatuksen Henki piti vuosikokoustaan viime pyhänä.
Uusi hallitus valittiin seuraavaksi kahdeksi vuodeksi ja monenlaista toimintaakin pulputeltiin selviteltäviksi.

Haihatuksen henki ei järjestä esimerkiksi Haihatuksen näyttelyitä, vaan muuta toimintaa siihen oheen Haihatus-linjaa tukien. Sen pyhänä päämääränä on kannustaminen taiteen tekemiseen ja kokemiseen ja se järjestää erilaisia tapahtumia ja taideprojekteja. Edellisen vuosikokouksen perujahan tämä blogikin on. Vuosi sitten potkivat aloittamaan tämän kirjoittelun täältä kulttuurin kiertotieltämme, onneksi, sillä kivaahan tämä onkin. Henki tuo toimintaamme uusia tuoreita ajatuksia, vääntäen meidänkin vanhojen jäärien katsetta ja ajatusta välillä uusiin suuntiin.
Niinhän se on, että mitä enemmän väkeä, sitä hämmentävämpi soppa. Ja se on hyvä.