22.2.06

taideblogeja


Mauri Korhonen: Mauri Korhonen, mies joka vaihtoi sulakkeen, Haihatuksessa 2002

Kadonneen kirjeen salaisuuskin siis selvisi, kiitokset vaan vielä sinne rupurantaan.

Jani kaipaili kommentissaan kuvataide-blogeja, eipä niitä todella ole niinkuin vaikka neuleblogeja, mistä lie johtuu. Ajan puutteesta, tietokoneen puutteesta, vai taidosta tai halusta. Luovuutta kirjoittamiseenkin luulisi löytyvän ja kuvillakin pärjää hyvin.
Olen paria hyvin sanaa hallitsevaa taiteilijaa yllyttänyt hommaan, vaan eivätpä ole vielä innostuneet.
Itse kaipaan hyviä kuvia, siksi seuraan esimerkiksi rupurantaa.

Janille ja muillekin vinkiksi Kulttuurinavigaattori, joka päivittelee harvakseltaan mutta aina asiaa, laajasti ja kuvien kanssa. Kulttuurista, myös kuvataiteesta kirjoittelee asiantuntevasti ja kiinnostavasti Viides rooli. Jyväskylän taiteilijat olivakin jo tiedossa, mutta entä ulkosuomalainen Marja-Leena Rahtje.
Sitten on sarjisväkeä, Limingan taidekoulu sarjislinjoineen ja Mika Lietzen.
Hamalainen on monitaiteilija, blogissaan hän käyttää ihan hulvatonta sanansäiläänsä kuvien kera. Vanhoja valokuvia löytyy 3 kg suolaa blogista ja Suomen kuvittajilla on kirjojen kansi-aarteita.

Onhan niitä varmaan muitakin, nämä ovat näitä meidän löytöjämme.

3 Comments:

Anonymous Anonyymi sanoo...

Kiitos, Merja! Teit hienon työn kootessasi osoitelistan kiinnostavista kuvataideblogeista.

22/2/06 14:44  
Anonymous Anonyymi sanoo...

Kiitos Merja, tästä listasta ja minunkin blogi siinä! Onkin mukava löytää lisää taide blogeja, harvinaisia kun ovat. Niinkuin viides rooli sanoi aikaisemmin - ¨huikeaa tämä blogiyhteisössä seilaaminen¨!!

23/2/06 01:47  
Blogger Merja sanoo...

unohtui mainita ainakin suosikkeihimme myös kuuluva taideblogi
vammaisen vartalon kuvat
http//:rampyla.vuodatus.net.

23/2/06 08:34  

Lähetä kommentti

<< Home