14.5.06

Ylermikin hymyili!


Ylermi, Anni Auvinen 2006

Haihatuksen kannatusyhdistys Haihatuksen Henki ry:n hallitus kokoontui eilen taidelaitoksemme tiloissa. En kuulu hallitukseen, mutta kahvinkeittäjänä pääsin taas todistamaan hyvien ideoiden syntymistä ajatusta yhdessä juoksutettaessa.

Mitään ihmeempiä aiheita kokoukselle ei ollut tällä kertaa asetettu, näyttelyn avajaisien ohjelmaa oli tarkoitus vain hiukan hioa ja miettiä voisiko yhdistys järjestää kesän näyttelyn yhteyteen jotain ohjelmaa. Oli jo päätetty ettei suunnitella mitään huikeita spektaakkeleita, koska Haihatus 2006 on hyvä taidenäyttely ja sen pitäisi riittää, varsinkin kun oheishärpäkkeitäkin on.
Erimielisyyttä kokouksessa aiheutti ainoastaan T-Paidan väri, siitä melkein jouduttiin äänestämään, niin tiukka paikka tuntui väri näille esteetikoille olevan.
Hauskaa oli hallituksen väellä kuin meillä kärpäsinä katossa olleillakin kun yhdessä luotiin hilpeän vakavaa ohjelmaa avajaisiin ja muulloinkin kesällä esitettäväksi.
Taidetta, väittäisin melkein.

2 Comments:

Anonymous Anonyymi sanoo...

No minkä värin valitsitte sitte?

T. Pikkusiskos

15/5/06 14:32  
Blogger Merja sanoo...

vaaleensinisen

15/5/06 16:21  

Lähetä kommentti

<< Home