19.4.06

siirto-operaatio



Tänään siirtyi urheilukentältä selostamotorni Haihatuksen näyttelyalueelle. Pystytys pellolle tehdään tässä lähiaikoina, kunhan saamme perustukset ihan valmiiksi. Iso projektihan tuo siirto oli, kuten uumoilimmekin. Eikä ihan täysin ilman vastoinkäymisiä onnistunutkaan, nosturi upposi pihan pehmeisiin multiin lisäten operaation kestoon kolmisen tuntia. Mutta onpahan torni kotona nyt. Tai eihän se nyt ole torni, kun jalkoja jouduttiin lyhentämään, mutta vartokaas, eiköhän tuo vielä tolpilleen pääse ennen kesää.
Kunnasta oli selostamoaan luovuttamassa kunnanvaltuuston puheenjohtaja ja matkailusihteeri. Tiedotusvälineitäkin kiinnosti tämmöinen äksön-tilaisuus, kolme sanomalehteä oli toimittajansa päästänyt tilaisuutta todistamaan ja YLEn Keski-Suomen uutiset uutisoi tapahtuman tänään tuoreeltaan. YLE24 videosalissahan se on nähtävissä ainakin huomiseen iltaan asti.

2 Comments:

Anonymous Anonyymi sanoo...

Ajattelin ensin, että olettepa te ajoissa liikkeellä, kunnes tarkistin päivämäärän sivustoltanne ja tajusin: kesänäyttelynne avajaiset ovat 4. kesäkuuta. Sehän on tuota pikaa! Vitsit, että aika juoksee nopeasti. Voimia selostamon ja muiden projektien kanssa!

19/4/06 20:51  
Blogger Merja sanoo...

kiitos!
ikinä ei olla ajoissa liikkeellä. aina tulee hirvee paniikki lopussa. kaikkea ei koskaan ehditä, mutta ihan riitävän valmista kuitenkin. ilman deadlinea ei tulisi edes lähes valmista koskaan.
ja voimia saamme näistä hulluista projekteista.
selostamo on komia tossa pihassa, mutta ei ihan tolpillaan vielä.

20/4/06 17:32  

Lähetä kommentti

<< Home