28.3.06

urheiluselostamosta taiteen valvomo



Saimme lähes hehtaarin verran lisää aluetta taiteelle naapuripellolta.
Siinä on estradia Niilo Rytköselle tulevana suvena. Niilo tuokoon koko pellollisen teoksiaan! Ainakin Niilon omat pellot Suonenjoella ovat nähtävyys riemastuttavine teoksineen. Ja niitä teoksia on siellä paljon!

Eilen päätti Joutsan kunnan jouheva hallitus myös luovuttaa Haihatukselle urheilukentän selostamotornin. Siitä tulee taiteen Valvomo. Yritämme siirtää sen ehjänä Haihatuksen alueelle ja mieluusti sinne pellon laitaan. Joutsan kunta oli taas näin kulttuurisuopea, vielä pitää kuitenkin rakennuslupa anoa ja naapureiltakin luvat saada, vaan luotamme naapureidenkin suopeuteen tässä asiassa. Eihän tuo torni välttämättä kovin kaunis ole, mutta mielestämme ihan säilyttämisen arvoista Joutsan historiaa sekin. Kukoistaahan täällä kulttuurin lisäksi urheilu, on Pommit ja kaikki.

Joutsan kunnanjohtajakin
on ruvenut bloggaamaan, sieltä onkin hyvä ruveta seuraamaan kunnan asioita reaaliaikaisesti. Hienoa tuommoinen avoimuus!

1 Comments:

Blogger Merja sanoo...

koputan puuta, mutta tähän asti ainakin olemme herrankukkarossa saaneet olla.

29/3/06 21:24  

Lähetä kommentti

<< Home