7.3.06

ihmisoikeuksia



Suomalaisnaisten äänioikeus täyttää tänä vuonna sata vuotta. Hyvinhän meillä täällä asiat onkin sillä rintamalla, paljoltihan tuo tasa-arvo on ihan meistä itsestämme kiinni.

Viime kesän Haihatuksen avajaisissa otti kuhmoislainen taiteilija Sade Hiidenkari suumuotteja installaatio-teokseensa Naisen vaikeneminen. Sade pyysi vapaaehtoisia naisia tällä tavoin osallistumaan teokseensa, joka lisääntyy kaiken aikaa ja aina uusissa näyttelyissä ovat mukana lisänä edellisessä paikassa olevat suut.
Oli muuten ihan oivaltamisen paikka istua siinä muottia otettaessa ja olla suu kiinni. Ei saanut, eikä voinut puhua, ei edes ilmeillä muutamaan minuuttiin. Tuskahan siinä olisi tullutkin nykyajan naiselle kauemmin suu kiinni olla!

Näyttävät nyt päässeen ne haihatus-suutkin Helsinkiin Vanhalle naistenpäivän kunniaksi, minunkin suuni on siellä vaikenemassa.
Sinne siis kaikki naiset ja miehet tasa-arvoisina ihmisoikeuksia puolustamaan!

Hyvä voittaa pahan 6-0!Naistaiteilijat ihmisoikeuksien puolesta
Helsingin Vanhalla Ylioppilastalolla Naistenpäivänä 8.3. 2006 klo 18-22

Esiintymässä stand up -komediennet
Lotta Backlund
Ida Grönlund
Krisse Salminen
Heli Sutela
Helena Valtonen

Installaatiota:
Malena Granqvist: Viesti äidille
Sade Hiidenkari: Naisen vaikeneminen

Tilaisuuden juontaa näyttelijä Riitta Havukainen

Liput 8/5 euroaTuotto Amnestyn hyväksi!
Järjestäjät: Amnesty Internationalin Akkaryhmä ja Helsingin yliopistoryhmä

1 Comments:

Anonymous Anonyymi sanoo...

Mielenkiintoinen tuo naisten huulet installatio-teos!

Kiitos muistutuksesta että Suomalaisnaisten äänioikeus täyttää tänä vuonna sata vuotta. Olen lisännyt sen tiedon omaan Naisen Päivän postaukseen!

7/3/06 18:15  

Lähetä kommentti

<< Home