14.3.06

Kaivomäen Tupa ja Kaapelitehdas


Minna Pyykön maalauksia Haihatuksessa 2005

Eilen olimme Luovan Pajan ja kunnan järjestämässä Joutsan Luovassa Foorumissa. Tilaisuus oli Kaivomäen Tuvan savun tuoksuisessa hämärässä pirtissä metsän keskellä. Parikymmentä ihmistä oli siellä pähkäilemässä luovuuden merkitystä ja sen hyödyntämistä kunnan kehittämiseen. Oli asiaa ja sen viertäkin, luovan alan toimijoita ja virkamiehiä. Koulutustakin yrittävät kovasti tyrkyttää meille toimijoille. Luovan toiminnan edistäminen alueellamme toivottavasti jatkuu tästä edelleen, tarkoitus olikin kai että Luova Paja potkii liikkeelle ja siitä jatkamme täällä ominkin voimin. Tulossa onkin kaiketi toivottavasti kohtapuoliin jatkopalaveria.

Kaapelitehtaalla
parhaillaan olevassa suuressa taidemaalariliiton teosvälityksessä näytti olevan Minna Pyykön maalauksia. Eilen vilahtivat telkkarin kulttuuriuutisissa ne samat pylväslinnut, mitkä viettivät viime kesän täällä meidän vintillämme. Sykähdyttipäs nähdä ne pitkästä aikaa. Kesän ajan näyttelyssä oleviin töihin kun jotenkin kummasti kiintyy. Oltiinkin taas niin ylpeitä kun nähtiin ne ”meidän linnut” telkkarissa.