31.3.06

yhtäköyttä keramiikkaa




Selostamovalvomon pystytysbyrokratiat vaativat käymään Jyväskylässä asti. Mutta nyt onkin sitten lupa-anomus pistetty päätöstä odottamaan rakennustarkastajalle.

Kävimme samalla Galleria Mysticissä tutustumassa kuopiolais-neitosten Heidi Hakkaraisen ja Kirsi Miettisen Sinä ja Me näyttelyyn. Galleria itsessään oli myönteinen yllätys, koska jostain syystä menimme negatiivisella ennakkoasenteella. Asenne ilmeisesti johtui siitä, että tiesimme gallerian olevan kalustetussa kerrostalohuoneistossa. Ihan alakerran huoneistossahan tuo oli, ikkunakin ihan kadulle, eivätkä kalusteetkaan häirinneet. Ovisummeria oli soitettava rappuun päästäkseen, mutta kyllä sinne näytti muitakin uskaltautuvan.

Tyttöjen näyttely oli hyvä, Kirsin leikitteleviä keramiikkaesineitä ja Heidin moninaisemmista materiaaleista, puusta, köydestä, uretaanista ja ties mistä, rakennettuja veistoksia. Ystävykset ovat keraamikkoja kumpainenkin, Kirsi on pysynyt keramiikalle uskollisena, mutta Heidi on innostunut kokeilemaan muitakin materiaaleja.
Kivaa oli myös että keraamisten esineiden vieressä luki: SAA KOSKEA! Ja että kuulemma kauppaakin on tehty.
Pidin erityisesti Heidin Mutualismi-lautarakennelmista ja Kirsin kepeästä ja valoisasta Koto- teoksesta. Näyttely jatkaa matkaansa Jyväskylästä Kuopion Kellari-Galleriaan.
Kaikki kipinkapin katsomaan.