24.4.06

tännepäin!


Olen näpsytellyt tiedotteita viime aikoina. Hesarin Kesälehden menokalenteri oli taas vähällä unohtua, kun ei ole silmiin osunut siitä ilmoitusta. Reipas Raimo -sihteerini otti puhelimen kauniiseen käteensä ja teki aikataulutiedusteluja. Tuloksena oli että LÄHETÄ ÄKKIÄ sinne menotietoihin sitä tekstiä!

Tärkeää on myös tehdä ihmisille helpoksi paikan löytäminen. Tänään laitoinkin Tielaitokselle menemään sen vuosittaisen tilapäisopaste-lupahakemuksen. Tähän asti olemme kyllä täällä aina luvan saaneet. Ollessamme Hartolan sysimetsässä kaukana isoista teistä, tämä olikin hankalampaa, opastusta ei saanut laittaa kovin kauas kohteesta ja isot tiet olivat liian kaukana! Paikka oli selitettävä tarkasti ja piirrettävä selkeitä karttoja esitteisiin ja ilmoituksiin.

Nyt sentään olemme ihan kirkonkylällä nelostien vierellä ja niin hyvin laitamme opasteet, kun vain luvallista on. Hannunvaakunaan kyselimme Tielaitokselta lupaa talvella, taidetoimikuntakin suositteli sen myöntämistä, mutta pah, näyttelyaikamme on niin lyhyt, vain koko kesän, että ei herunut. Mutta pärjäämme tilapäisopasteinkin, kunhan vaan luvan saamme. Kyllä tänne löytää!