16.8.05

pirullista välinpitämättömyyttä


Vesa Väänäsen Hiillostaja Haihatuksessa 2005

Lapsethan niin tekee, että kun toinen rakentaa hienon hiekkakakun, lumiukon tai palikkatornin, niin se pitää rikkoa. Ja aina toisen lelu on kivempi, se pitää ottaa.

Mutta aikuisten pitäisi jo tietää, ettei saa ottaa toisilta, eikä rikkoa toisen tekemää. Pitäisi olla sen verran empatiakykyä, ettei haluaisi aiheuttaa toiselle mielipahaa.
Niin vaan kuitenkin oli viime pyhänä Heinolan Veturitornin alueella Art Blues tapahtumasta napattu Vesa Väänäsen taideteos.
Ja kuulemma Töölönlahden puistossa tänä kesänä esillä olevia nykykansantaideteoksia ei kuulemma myöskään kunnioiteta. Niissä kiipeillään, niitä rikotaan ja osia varastetaan.
Esimerkiksi Martti Hömpin teosten pönttöpäitä on kadonnut.
Ihan sikälikin surullista, että Hömppi on jo vanha mies, pystyneekö enää töitään korjaamaan.
Ihan totta, eikö tämä tällainen taide ansaitse kunnioitustamme, pronssiinko kaikki on valettava, että sille joku arvo annettaisiin.

Se, että kaikista meistä ei koskaan kasva toisia huomioon ottavia aikuisia, on surullisen totta. Mutta se pitäisi ottaa huomioon ja jonkinmoista vartiointia ehkä olisi toivonut Töölönlahden näyttelyynkin. Käsittääkseni sitä ei siellä ole.

Ähh. Harmittaa!