MUUTTO!

Taidettako? muutti vihdoinkin vuodattamaan kotomaankielisemmin.

Jos homma pelaa ja oma ymmärryksemme riittää, pysymme siellä. Palaamme tänne, jos ikävä tulee!

Siispä tervetuloa taiteen vuodatukseen osoitteessa www.haihatus.vuodatus.net
Taidettako hiljenee tässä osoitteessa, mutta jatkaa vuodatuksessa.
Heippa !

kaupunkireissu

Kävimme pääkaupungissa Menevän miehen mallin asioissa.

Eikä työtä ilman huvia, onneksi saimme yhytettyä reissun samalle päivälle, kun oli ITE klubi Gloriassa. Tapasimme tuttuja ja tutustuimme uusiinkin hengenheimolaisiin.

Se tietysti näissä klubi-illoissa häikkää, kun ei pääse keskustelemaan kunnolla siinä metelissä, häly estää vallan kuuntelemisen keskittämistä keskusteluun. Jostain syystä nykyään, ei se silloin seiskytluvulla Vanhalla ja Tavastialla häirinnyt yhtään.

Mutta Purkkiorjat oli kumminkin hyvä!

Pääsin myös kokemaan palan kirjailijan taivaasta kun löysimme Menevän miehen mallia Akateemisen ja Suomalaisen kirjakaupan hyllyiltä.
Nyt vaan kurnutan mielissäni ihan puluna!

kulttuurinkeskuspelto

Marko Kaiposen Kansanhuolto performanssi ja merja Metsäsen Haaveissa teos Haihatuksen pellolla 2006

Kesantopellollamme itää kultturinsiemen ensi kesänäkin.
Tietysti siihen selostamotornimme valvonnan alle on tarkoitus saada jotain hyvää ympäristötaidetta. Muutamia ehdotuksia on taiteilijoilta jo tullut, mutta kypsytellään vielä.

Teatteritaidetta performanssien muodossa on avajaisissamme ollut jo useana keväänä ja Teatterikoneen kanssa olemme muutenkin tehneet yhteistyötä.
Ensi kesäksi Teatterikone suunnittelee tuovansa esityksensä pellollemme. Tänään kävimme tuottaja-Matin ja ohjaaja-näyttelijä-Annun kanssa kunnantalolla matkailusihteeri Leenan luona palaveroimassa tulevia kuvioita. Markkinointeja ja muita alustavia asioita.

Hienolta kuulostaa kumminkin tämäkin yhteistyön muoto, kukkikoot kesällä kaikki kukat kulttuurin kesantopellollamme!

shoppailua

Pekka Suomäen Riippumaton Haihatuksessa 2002

Stokkalla on kuulemma Hullut päivät.
Kaupunkilais-sisko oli käynyt niissä hulinoissa ja sanoi tulleensa lähes pahoinvoivaksi nähdessään muunmuassa jättisatseja lempparikarkkejaan. Niissä hulinoissa on niin paljon, niin suurta, ja vielä enemmän. Ja sensaatiomaisen halvalla.
Huhhuh, onneksi se hulluus on kaukana täältä.

Oli nimittäin ihan erinomaisen riittävän hullu tunnelma huutokaupassa tänään(kin).

Pikkuinen tupakilta haiseva vanhan Auvo-vainaan torppa useine ulkorakennuksineen täynnä tavaraa, lähinnä rojua. Väkeä oli vesisateesta huolimatta useita kymmeniä. Toimitus kesti useita tunteja, ehti se sadekin loppua jossain vaiheessa.
Hinnat olivat tosiaan hulluja, eurolla saattoi saada aarteen, jotkut tavarat eivät kelvanneet kellekään millään hinnalla ja satojakin euroja huudeltiin.

Yhdessä pienessä laatikossa oli niin kornin näköistä kitsikoristeita ja pikkuroinaa, että ihan vaan vaikka sen kummallisen heppahirvityskoristeen takia olisin uhranut siihen euron, vaan mokoman koristelaatikollisen arvo nousi neljännestonniin! Hirvitti kuunnella sitä kiivasta kisaa, mikä moisesta rojusta syntyi. Tunnearvoa!, selitti helpotuksesta hymyillen mummu latoessaan setelit tiskiin.

Niin oli meilläkin poislähtiessä pakettiauto täpönänsä painepesuripesua kaipaavaa huonekalua, tupakanhajuisia kankaita, ym. hevosenlänkiä myöten ettei edes ihan yhteen kyytiin mahtunut, vaan piti tehdä toinenkin keikka. Eikä mitään välttämätöntä tarvetta niille kaikille ostetuille etukäteen ollut, heräteostoksia tuli tehtyä, mutta kyllä ihan tarpeellistakin löytyi.

Mutta hyviä kauppoja teimme, varmaan parempia kuin mitä olisimme stokkalla tehneet. Sitä paitsi näin tuli tyhjennettyä tuokin torppa ja tavaraa pääsi kiertoon.
Olivathan nämä kansantaloudellisesti paljon viisaammat ostoshulinat kuin mitä siellä isossa kaupungissa sen uuden hienon tavaran kauppa.

valopilkkuja

Kalle Turakka Purhosen Auringonlasku Haihatuksessa 2006

Kaikessahan sitä kisataan.
Paremmuusjärjestykseen pistetään myös taidetta tai ehkä kuitenkin kyseessä on jokin muu kuin paremmuus, enemmistön mielipide tai joku. Ei kai siinä pahaakaan ole, kisailut kun kuuluvat kulttuuriin ja kommunikointiin. Ihmismieli haluaa arvioida ja arvostella, kai siinä on vähän sitä sanavapauden ja pientä vallankäytön tuntuakin. Vaikuttamista.

Äkkipäiten muistellen Salmelassa oli viime keväänä ja taitaa olla vastakin, nuorten taiteilijoiden kilpailu, eikös Mäntässäkin ole aina palkittu taiteilijoita, Kiasmassa on parhaillaan opiskelijoille tarkoitettu DARE innovaatiokilpailu, Ateneumissa etsitään Maamme taulua ja olihan Haihatuksessakin kesällä yllättävän suosion saanut Rakennusmiesten Kaakkukisa.

Parhaillaan on Yle kulttuurilla myös menossa vuosittainen Valopilkku -kilpailu, jossa etsitään hyviä kulttuuritapahtumia vuodelta 2006.
Somaahan siinäkin olisi tulla edes ehdokkaana mainituksi.
Näin vaan kainona vinkkinä kaikille Haihatuksessa käyneille.

onnittelemme!

Outi Markkasen kortti "Varjo on merkki"


Keski-Suomen kulttuurirahasto jakoi eilen 426 000 tieteelle ja taiteelle.

Mieltä lämmittää, kun kuulee rahaa menevän oikeaan suuntaan ja tarpeeseen.
Erityisesti tietysti on kivaa aina kuulla että tutuille ja mieluisille taiteen tekijöille on myönnetty tukea.

Tällä kertaa ihan isostikin huomioitiin paria tuttua.

Kokovuotisen kuvataideapurahan 16.000 euroa sai viimeisimmässä Haihatus-näyttelyssäkin esillä ollut Outi Markkanen.
Kuulimme hiiskauksen tästä Outia kovin huojentavasta asiasta jo pikkuisen ennakkoon, joten onnittelut on jo halattu. Hieno homma, nyt Outi voi huoletta tehdä näyttelyään Keski-Suomen Museoon ensi talveksi.

Erityistä maakunnallista apurahaa 20 000 euroa sai Jyväskylän taidetanssiyhdistys ry.
Pikkuinen teknisen tuottajaharjoittelijan kokoinen kytky meillä on sinnekin olemassa.
Arkiharha -esityksen kävin kesällä katsomassa ja avarsihan se taas ajatuksia siihenkin suuntaan. Tanssi kuulemma taidemuotona ollut Keski-Suomessa varsin mustassa aukossa, joten ilmeisesti tarvetta huomioon ja rahaankin on.

Haihatus ei ole tanssia ruukannut harrastaa, mutta ikinä ei tiedä koska siihenkin haksahtaa.

takinkääntöjä

Risto Rossin Takinkääntäjä Ilmanpieli näyttely 2006, Galleria Käpy, Konnevesi

Jyväskylässä alkoivat vuosittaiset valopäivät, jotain hyötyä siis tästä pimeydestäkin.

Kaarina Kaikkosella on näyttely Jyväskylän taidemuseossa ja kirkkopuiston lipputankoihin hän on koonut miesten paidoista hienon vesi ja tuuli-teemaisen teoksen, joka varmasti valaistuna on kaikessa yksinkertaisuudessaan taas tunteen ja kokemuksen arvoinen.
Olen kuullut paitateoksesta puhelimessa huokailevilta tyttäriltä ja nänyt vilauksen siitä eilen telkkarissa, mutta tiedän että se silti omin silmin vaikuttaa enemmän. Näin oli esimerkiksi viime kesän Mäntän kuvataideviikkojen Kaarina Kaikkosen vessapaperiveistoksen kohdalla, näin siitä etukäteen niin paljon kuvia, että luulin sen menettäneen jo voimansa kohdallani, mutta väärässä olin, onneksi. Kyllä se livenä kuitenkin vielä säväytti. Eli ei voita tieto kokemusta taiteessa.

Tänä viikonloppuna olisi siellä keskisuureessa keskisuomalaisessa kaupungissa myös ihkauusi tanssifestivaali Tanssin aika.

Joten jos on tarvetta kulttuurilliseen valaistukseen, on ehkä syytä suunnata Jyväskylään.

TAIDE 4/06

Pirtola on oivaltanut Haihatuksen.

Juttu uusimmassa Taide-lehdessä oli ihan nappiin, juuri noin me täällä Haihatuksen sisälläkin koemme. Onpas hienoa tulla ymmärretyksi.
Onhan siinä jutussa joitakin asiavirheitä, mutta kirjoittaja lieneekin enemmän taiteilija kuin dokumentaristi. Kokonaisuus on värikkäästi kirjoitettu ja ihan just näköinen, joten viis pikkuasiavirheistä!

Jutun nimikin on oivaltavasti valittu, Remonttireiskojen kakkukilpailu on lainattu Morganin teoksesta.

Pirtola sanoo näyttelyn olevan riemukkaasti poikkeava kesänäyttely.

Pihapiirin taiteen kukoistuksessa hän kertoo takapihataiteilijoiden olevan etupihalla ja etupihataiteilijoiden takapihalla.

Juttu kertoo myös että Nimensä mukaisesti Haihatuksessa annetaan huithait ja piutpaut konventioille. Taidemaailman orvot ja vaivaiset saavat siellä sijaa, mutta myös ammattilaiset. Raakataide kommunikoi kypsän taiteen kanssa hilpeässä vakavuudessaan.

Pirtolan mielestä Haihatuksen kumouksellisuus onkin tässä workshop-ilmapiirissä. Siellä kirjaviksi maalatuilla omakoosteisilla polkupyörillä voi tehdä kierroksen, ja kirpputorin jokainen esine on jotenkin mielenkiintoinen. Löytyy myös sanojen sanatorium – sanavarasto, missä voi uppoutua kirjainten oppimestariuteen.

Kerrottuaan tarkemmin näyttelyn teoksista kirjoittaja toteaa että Juuri tämä itetaiteen ja taituritaiteen vuoropuhelu on Haihatuksen uusi anti taidemaailmalle.

Jutun loppupuolella väitetään, että Haihatuksessa voi hairahtaa taiteilemaan omia kyhäelmiä, eikä aina tiedä onko teos taiteilijan vai vieraan kädestä.

Loppulauseessan itseäänkin huihattelijaksi nimittelevä Pirtola kehaisee Raimon Hellahuonetta teokseksi, joka Kiasmassa näyttäisi nykytaiteelta, mutta Haihatuksessa hyvältä.

Mitäpä tuohon enää voisi lisätä! Huokaistaan vaan hyvillä mielin. Ja pistetään ensi kesänä paremmaks!


Raimo Auvisen Hellahuone Haihatuksessa 2006

vaaleanpunainen pösö

On Haihatuksella ennenkin ollut persoonallisia autoja.

Muinoin yhekskytluvulla, kun ei ollut vielä näyttelyä vaan lasten lomakoti, maalautimme kamalan kolhon pakettipösömme vaaleanpunaiseksi lastenkuljetusautoksi. Samanlaisia autoja olen nähnyt vanhoissa ranskalaisissa elokuvissa poliisiautoina, en tosin vaaleanpunaisina!
Pösömme oli hyvin inhimillinen, lähes perheenjäsen, lemmikki ainakin. Kaikki tykkäsimme kulkea sillä, mitä nyt kuski välillä otti pulttia ja rahaa paloi polttoaineisiin.
Taitaa olla ainut autoistamme, josta oli haikea luopua.

Nykyinen kansanautomme onkin taas sellainen, jonka toivon pysyvän ajokunnossa vielä piiiiiitkääään, vaikka kuski välillä pidemmillä matkoilla hiukan huokaileekin paremmin kulkevien perään.
Jyväskylän nuorten taidetyöpajan sivuille on päivitetty tarinaa ja kuvasarjaa pakumme maalaamissessiosta viime keväänä.

Sallittakoon tämmöinen ajokortittoman apukuskin automuistelus tämän kansainvälisen autottoman päivän kunniaksi.

haihatus hesarissa

LAINAUS PÄIVÄN HESARISTA:

Helsingin Sanomat
PAINONHALLINTA

Kilot karisivat potkupyörällä
Haihatus-taidelaitoksen takapirut julkaisivat laihdutuskirjan

"Otetaan yksi puoliksi, se on niin iso", ehdottaa Raimo Auvinen puolisolleen Merja Metsäselle kahvilassa torttupalaa valitessaan.
Auvisen "ruumiinkulttuuriprojekti" ilmiselvästi jatkuu. Painosta huolehtiminen on viisikymppisellä miehellä selkäytimessä.
Joutsalaiset Auvinen ja Metsänen ovat julkaisseet kirjan Auvisen pelottomasta laihdutus- ja kuntoprojektista. Metsänen on kuvittanut miehensä päiväkirjamerkintöihin perustuvan Menevän miehen malli -teoksen.
Aikaisemmin sohvaperunana viihtynyt Auvinen karisti elopainostaan 63 kiloa lenkkipolun varteen vajaassa kymmenessä kuukaudessa.
Hän sisuuntui laihduttamaan itsensä 145-kiloisesta noin 80-kiloiseksi.

"Liikunta oli tärkein laihduttaja, ruokailua kevennettiin maalaisjärkeä käyttäen niin, ettei nälässä tarvinnut olla", Auvinen ja Metsänen toteavat.
Haihatuslaiset toteuttivat ruumiinkulttuuriprojektin humoristiseen ja taiteelliseen tyyliin. Keskeiseksi liikuntavälineeksi tuunattiin vanhasta potkupyörästä Auviselle värikäs EkoChopper-laite.
"Potkupyörän tavarankuljetuskorin tilalle mies halusi jotain miehistä ja näyttävää, ja tynnyri tuntui hyvältä ajatukselta", Metsänen muistelee potkupyörän muodonmuutosta.
"Kotihengetär" Metsäsestä puolison iloisennäköinen kuntohärveli tuntui yllättävän raskaalta. Siis sopiva laite kuntoilijalle!
"Kun aloittelin kuntoprojektia, pelkkä yksinään käveleminen oli ihan vieras ajatus. Mutta EkoChopperillani meno oli luontevaa", Auvinen kehaisee.
"Joutsan kylillä naureskeltiin, että noinko tuokin tarvitsee jo mummujen kulkupelin", Metsänen naurahtaa.
Auvinen testattiin Vierumäen urheiluopistolla muutaman kerran vuoden aikana. Sieltä saatiin myös ohjeet kuntoiluun. "Normaali pieni laihdutuskuuri paisui aikamoiseksi elämäntapaperformanssiksi miehen kehitellessä luovasti itselleen sopivia liikuntamuotoja", Metsänen muotoilee.
Julkisuus ei ollut laihduttajalle itseisarvo, mutta se epäilemättä auttoi sitoutumisessa.
"Tarinaansa julkisesti levittävällä miehellä oli oma lehmä ojassa: liikunnan solakkana puolestapuhujana hän sitoutui julkisuudessa yhä enemmän uuteen elämäntapaansa", Metsänen muistuttaa.
"Toivottavasti esimerkkini kannustaa ihmisiä laihduttamaan omaehtoisesti. Liikuttava dieettini toimi: en tarvinnut ryhmää enkä huipputrendikkäitä laihdutusoppaita tai -ohjelmia", Auvinen sanoo tyytyväisenä.

Kun tavoitteeseen oli päästy, miehen mielessä alkoi kajastaa aivan kummallisia aatoksia.
"Laihduttuaan Raimon oli välttämättä päästävä mukaan Finlandia-hiihtoon, siellä kun hiihdettäviä kilometrejä on yhtä paljon kuin hänen painonsa putosi", Metsänen pyörittelee päätään.
"Niin, aiemmin suhtauduin lähinnä naureskellen ihmisiin, jotka lähtevät moisiin tapahtumiin rääkkäämään itseään", elämäntapansa muuttanut Raimo Auvinen tunnustaa.

JUKKA YLI-LASSILA


KIRJA

Tosikirjallisuutta tosi iloisesti

Merja Metsänen ja Raimo Auvinen pyörittävät omaa Haihatus-taidelaitostaan Joutsassa. Haihatuksen tunnetuin aikaansaannos on jokakesäinen nyky- ja ITE-taiteen näyttely.
Sympaattisen Haihatuksen toiminta on avartavan monikulttuurillista. Sellaiseen sopii, että omasta laihdutuksestakin tehdään innostava ja ilahduttava julkinen projekti, josta puuttuu tyystin egotrippailun maku.
Menevän miehen malli ei ole laihdutusopas, vaan jokamiehen selviämistarina, jolla on onnellinen loppu. Siinä liikutaan pururadoilla ja myötäeletään kaikille tuttuja elämäntilanteita.
Tosi-tv:n vastineeksi teosta voisi luonnehtia tosikirjallisuudeksi.
Raimo Auvinen paljastaa miehisen minänsä niin seikkaperäisesti kuin suomalaismieheltä voi kohtuudella vaatia. Päiväkirjamerkintöihin pohjautuvan teoksen on kirjoittanut puoliso Merja Metsänen, jonka kautta pohdintoihin ja tapahtumiin on saatu mukaan tarvittavaa "sivullisen" – ja naisen – ironista näkökulmaa.
Numero- ja tilastotietoja kirjassa on vain vähän. Peruslukemat kilojen karisemisesta ja kävellyistä kilometreistä riittävät, nehän koko hommassa tärkeintä olivatkin.
Metsänen on kuvittanut humoristisen kirjan pakottoman oloisesti. Siihen ei kaipaa ainuttakaan valokuvaa. Selkeästä ulkoasusta ja taitosta vastaa valokuvaaja Pekka Suomäki.

JUKKA YLI-LASSILA

julki

Siellä toisen taidelaitoksen kainalossahan olikin soma julkistaa tämä meidän ruumiinkulttuuriprojektimme tuotos, Menevän miehen malli-kirja. Tai lieneekö se nyt sellainen Blook, koska pohjana on Blogi.

Olemme tilaisuuteen ihan tyytyväisiä, vaikka etukäteen hiukan hirvittikin.
Hienosti saimme esiteltyä projektiin osallistuneet sysmäläisapurimme professori Hämeenjussin väittelyssä, siinä tulivat varmaan ihmiset kuin heidän asiansakin selvitettyä hötkyilemättömään maalaismaiseen malliin.
Väittelemässä olin itse kirjan kirjoittaja-kuvittajana ja kotihengettärenä, Raimo työrukkasena ja pääosan esittäjänä, Pekka Suomäki kirjan taittajana ja Vierumäen urheiluopiston Matti Heikkilä testaajana.

Väittelyn pätkien jälkeen jäimme lavalle vastailemaan kysymyksiin, joita onneksi tulikin kiinnostuneelta yleisöltä juuri sopivasti ja sopivia. Kirja ja sen takana ollut projekti tuli esiteltyä varmaan aika tyhjentävästi.

Nyt Menevän miehen malli on siis julki ja sitä kannattaa kysyä lähimmästä kirjakaupasta kipinkapin!
Kustantajalta sen saa 1-4 päivän toimitusajalla postitse ja halutessaan omistukirjoituksin.

helsinkiin

kuvan saa klikkailemalla suuremmaksi

kiasmatreffejä

Pistäydyimme pääkaupungissa.

Kävimme Kiasma -kaupan Terhin juttusilla nokakkain julkistamistilaisuus-asiasta ja katsoimme samalla paikkaa vielä sillä silmällä. Tilaisuus voidaan pitää aulan lukunurkkauksessa, siinä kaupan ja kuppilan välissä, ihan Marskin jalkojen juurella.
Ihan hyvältähän tuo näytti, tilaakin siinä ympärillä on kaiketi ihan riittävästi. -Toivottavasti, sillä kiinnostusta Menevän miehen malliamme kohtaan on siinä määrin ilmennyt, että eihän sitä tiedä vaikka kävisi Kiasman aula ahtaaksi;))
Marskin aukiolla on onneksi lisää tilaa!

Samaan reissuun olimme sopineet tapaamisen hesarin toimittajan kanssa. Kiasman kuppilassa jutustimme kirjasta kulttuuritoimittajan kanssa, joka teki juttua elämä ja terveys-sivuille, ilmeisesti 18.9. -lehteen.
Kuvaaja näppää juttuun kuvat sitten julkistamisessa. Lupasimme ottaa EkoChopperinkin kuvattavaksi julkistamistilaisuuteen mukaan.

informaatiota

Nonnii, tässä:

Haihatuksen uusin tuotos Menevän miehen malli -kirja julkaistaan Kiasma-kaupan aulassa torstaina 14.9.2006 klo 12. Tervetuloa sinne siis ihan kaikki! Tietoa tapahtumasta saa mielellään levittää vapaasti!

Kirjan aiheesta tai sen vierestä väittelevät haihatusväki ja muut ruumiinkultturiprojektiin tavoin tai toisin kytkeytyneet. Vastaväittäjänä on taide-, tieto ja huviryväs Morganismin prof.H.M.Juhani Hämeenjussi suoraan Sysmästä.

Teatterikoneen performanssi jouduttiin jättämään tällä kertaa odottamaan parempia aikoja, mutta ei se mitään, ehkä tässä onkin helsinkiläisille ihan tarpeeksi maalaistuliaisia sulateltavaksi.

Ei makeaa mahan täydeltä, sanoi väinövainaakin!

sadonkorjuu

Olikin jo aika Haihatuksen sadonkorjuun.
Keräsimme Haaveissa -teoksen pois pellolta. Ihan niinkuin tarkoitus oli ollutkin, kesä oli tehnyt tehtävänsä ja haavien pohjiin oli kertynyt talteen vaalea pehmeä mössö mennyttä kesää. Ehdottomasti kesä sai jäädä haaveihin. Jos joskus laitan teoksen jonnekin vielä esille, olisi siinä valmiina sitä kulttuurin siementä Haihatuksen 2006 kulttuurin kesantopellolta. Haaveissahan voisi olla vaikka useampikin kesä!

Ensi kesää ei kuitenkaan ole tarkoitus jättää haaveiksi, jotain uutta tulee silloin pellollekin.

haihatuskustannuksen markkinointiosasto raportoi

Ruumiinkulttuuriprojekti potkii iloisesti eteenpäin.

Menevän miehen malli -kirjat tulivat painosta viime viikolla ja Haihatuskustannuksen markkinointiosasto on ollut viime aikoina varsin toimelias. Kiinnostusta kirjaan onkin herännyt ja tilauksiakin tullut.
Lehtijuttuja on tulossa ja eilen olimme kirjan kanssa suorassa lähetyksessä Radio Keski-Suomen lounasvieraina.

Julkistamista joudumme vielä vähän odottamaan. Pyrimme järjestämään sen Helsingissä, eikä haluamamme keskeinen paikka ole vielä varmistunut. Pääkaupunki kun on vielä osittain lomalla.

Aiomme kuitenkin viedä Helsinkiin maalaisen poikkitaiteellisen taidepläjäyksen syyskuun puolen välin tienoin, jos se vaan suinkin järjestyy suuressa kaupungissa näin itähämäläiseen vikkelään tyyliin.
Joutsalainen teatteriryhmä Teatterikone on lupautunut esittämään performanssia ja sysmäläinen taide-, tieto- ja huviryväs Morganismin professori H.M.Juhani Hämeenjussi on opponenttina kirjan varsin virallisessa väitöstilaisuudessa.

Vaan siis paikka ja aika on vielä hiukan avoin. Siitä siis tarkemmin heti kun.

turvapaikka

Outi Markkasen Turvapaikka Haihatuksessa 2006

Outi Markkanen ja toimittaja-taidehistorioitsija Marjatta Hietaniemi tekivät tummansuklaanmakuisen iltakahvivierailun matkallaan Konnedeltä Pähkinärinteelle. Marjatta otti Outin täällä olevista töistä kuvia suunnitteilla olevaa kirjaa varten.

Outin kanssa sovimme ensi viikkoa yhteiseksi näyttelyiden purkuviikoksi, Outin työt Haihatuksesta Konnevedelle ja meidän työt Ilmanpieli-näyttelystä Konnevedeltä tänne.
Outin Turvapaikka on asettunut niin hyvin tänne ”taloksi”, että saa kuulemma jäädä haihatuskokoelmiin. Hienoa!

väittelytilaisuus

Prof. H.M.Juhani Hämeenjussi valmiina väittelemään Morganismissa mistä ja miten tahansa.

Tänäänpä teimme visiitin naapurikuntiin. Hartolassa kävimme sienifestareilla, sinne oli löydetty jostain jopa ihka oikeita sieniäkin näytille, mikä lienee saavutus näinä kuivina aikoina. Itseäni eivät sienet kiinnosta, mutta tuttuja entisiä naapureita oli kiva tavata. Ukko kyllä katsoi ne tatitkin.

Sitten siirryimme Sysmään, kas kun luimme lehdestä, että Morganismi repäisee viimeisen viikonlopun kunniaksi Suuren väittelytilaisuuden. Prof. H.M.Juhani Hämeenjussi olikin teroittanut päänsä ja otti yleisöltä vastaan väitteitä, joista väiteltiin arvan kulloinkin valitseman tyylisuunnan mukaisesti.
Kaikkien alojen asiantuntija Hämeenjussi väitteli ruohon valkoiseksi, norsut lepakoiksi ja porottavan helteen vesisateeksi. Joten sateita kaipaaville ja muillekin vinkkaisin, että kannattaa mennä huomenna Morganismiin, väitteitä otetaan vastaan klo 13-14.

Sitten tuleekin syys, kun Morganismikin suljetaan huomisen jälkeen.
Tuttuun tapaan kuhisi Morganin päässä kuitenkin sen verran ideoita, ettei taida olla aika siirtyä talvilevolle kumminkaan.

ahavoitunut enkeli

Mauri Korhosen Ahavoitunut enkeli Haihatuksessa 2006

Mauri Korhonen haki tänään Ahavoituneen enkelinsä ja muut sarkastisen synkeän arvokkaan näköiset maalauksensa. Ja ahh, niin savolaisen kieron hilpeän hauskat kuitenkin.
Ahavoitunut enkeli pysäytti katsomaan uudestaan, jotain tuttua siinä oli, ja ei, ei siinä yhdessä taulussa oikeasti ollut Lenin, vaan mallina oli ollut ihan vaan Maurin naapurin mies. Erityisesti terveydenhuollon ammattilaisia tuntuivat huvittavan taiteilijan omakuva ja taiteilijan vaimon muotokuva. Taisivat ymmärtää taulujen alareunassa olevat latinankieliset tekstit.

Kriitikot pikkuisen taitavat raapia päätään Maurin kohdalla, että mihin lokeroon tämä suonenjokinen kuvismaikka oikein kuuluu. Hän kun tekee omaperäistä taidettaan vallattomasti iloitellen taiteen rajoista piittaamatta ja niillä leikitellenkin, mutta toisaalta taiteen asiantuntijana ja tekniikoita taitaen.
On sanottu muun muassa, että Maurin maalarin taidot vievät hänet ohi nykykansantaiteen rajojen ja että hän olisi liian koulutettu ite-taiteilijaksi.

Ja pyh, sanon minä! kyllä Mauri ite on ihan taiteilija, haihatustaiteilija kumminkin, olkoon tyylisuunta sitten vaikka maurismia!

väinöjä

Saimme tuoreet, kauniit ja hyväntuoksuiset kirjat painosta tiistaina.
Eilen kävimme Helsingissä. Tavoittelimme Kiasmakaupan Terhiä sopiaksemme julkistamistilaisuuden järjestämisestä. Terhi olikin lomalla, joten palaamme asiaan ensi viikolla ja jätimme kirjan liitteineen tutustuttavaksi.

Poikkesimme myös itähelsingissä. Lapsuuskotini on siellä,vihreä omakotitalo, pihoineen, saunoineen ja liitereineen. Kaikki tallella vielä, vaikka ympärille onkin paljon rakennettu tiivistä rivitaloasutusta.

Saunan kivijalkaan oli isäpappa pistänyt Vanhan Väinön verkon taakse irvistelemään.
Muistan lapsuuteni saunomisista jännittävyyden, kun siellä luimi jossain piilossa se saunatonttu jonka takia saunassa piti olla ihan rauhallisesti, ei saanut elämöidä. Näin meille lapsille opetti saunomiskulttuuria silloin vielä elossa ollut Väinö-pappa.

menolippu

Pekka Suomäen Menolippu Haihatuksessa 2006

Korpilahdesta tuli aamusella Suomäen Pekka hakemaan huoneensa tyhjäksi.

Pekalta oli tämän kesän haihatuksessa ruosteisesta raudasta tehtyjä kollaaseja ja wau, miten kaunista voi ruosteinen rauta olla! Sehän on ihan pehmeän näköistä.
Pekalla on tapana dokumentoida maaseudun katoavaa kulttuuria sanoina, valokuvina ja näin taiteenkin keinoin. Ottaa hän töissään kantaa nykypäivän menoonkin.
Ehta haihatustaiteilija hän kyllä on, taiteessaan on asiaa ja sanomaa, mutta ei synkästi päälle käyden tai sormi pystyssä syyttäen, vaan pikemmin hienosti todeten ja ajatuksia herätellen.

Pekkahan on myös osallisena tämänhetkisessä haihatusprojektissa Menevän miehen mallin taittajana ja ulkoasun luojana.

Tuoreesta finlandiaehdokkaastamme vielä sen verran, että jaksakaa odotella vielä hetki, opus on kyllä jo tulossa painosta ja julkaistaan syyskuun puolen välin tällä puolen, kunhan saamme paikan ja tarkemman ajan varmistettua.

Kylmäkallet ja Kyllä me tiedetään

Josef Tommisen Hiljaiset matkustajat Haihatuksessa 2006

Lentokoneen perä lähti tänään hiljaisine matkustajineen.

Periksiantamattomalla suomalaismiehen sisulla, vähintään yhtä sisukkaan vaimoihmisen avustuksella haihatusväenkin vähän autellessa se saatiin pienen peräkärrin päälle lähes turvallisen näköisesti.

Huppupäiset matkustajat, Kylmäkallet, kuten taiteilija heitä hellästi kutsui, istutettiin taas takapenkille. Tuli kyllä mieleen, että jos vaikka olisi ratsia matkan varrella Joutsasta Hämeenlinnaan, niin mitä mahtaisi poliisi tuumia tuon näköisistä takapenkkiläisistä. Varsinkin kun peräkärrissäkin oli tuommoinen ohjus.

Hyvin olivat perille päässeet kuulemma, Tommiset ja hiljaiset miehet takapenkillä.


Jarmo Laakson Kyllä me tiedetään Haihatuksessa 2006

Joutsalaistaiteilijamme Jarmo Laakso kävi myös illansuussa purkamassa huoneensa.

Jarmon installaatio Kyllä me tiedetään oli kannanotto tositeeveitä, idollseja ja muuta julkisuushömppää kohtaan. Monihan meistä olisi mielellään julkkis, vaikka yksityisyyttään haluaisikin varjella. Julkisuus halutaan hallita, kaikkea ei haluta näyttää ja totuutta vähän voidaan muutellakin. Päivän sanoja ovat julkisuuskuva, imago ja brändi.

Toiselta puolenkin tätä teosta voi tulkita, kaikki eivät halua itse olla silmäparien ristitulessa, mutta mukavahan on toisten elämää tirkistellä. Liekö tuo aina niin huonokaan asia, että olemme kiinnostuneita kanssaihmisistämme, kunhan pysyisimme sopivan rajoissa.

Hyvin Jarmo näitä ristiriitaisia tunteita oli saanut esiin teoksessaan, itse kukin pääsi kokeilemaan intiimin kotoisella punaisella räsymätolla seisten miltä tuntuu olla tuijotuksen keskipisteessä. Joitakin ahdisti, pyörrytti, mutta joku saattoi kuulla aplodeja ja hurraahuutojakin pääkopassaan.

Tämäkin hyvä taideteos antoi yleisölleen mahdollisuuden erilaisiin tulkintoihin.
Ja ihan jokainen oli oikea.

Jarmo Laakso on myös taitava valokuvaaja, hänellä on parhaillaan Joutsan kirjaston näyttelytilassa elokuun ajan oma valokuvanäyttely nimeltään Vuosi elämästäni.

kytkyt

Kaisa Oikarisen Oma hyvä Haihatuksen vintillä 2006

Näyttely on alkanut purkaantumaan.

Oikarisen Kaisa tuli eilen isä kuskinaan peräkärriautolla hakemaan taulunsa.
Kiitos vielä Kaisalle, raikkaat maalaukset olivat juuri se piste iin päällä, kuten olimme ajatelleetkin. Kaisan rentoa, taitavaa tyyliä ihailtiin. Moni kyseli lisää tietoa näistä töistä ja niiden tekijästä.
Tämän nuoren taiteilijan ura on vasta alussaan, mutta nimi kannattaa pistää mieleen.
Josef Tommisen Maailmanrauhan pilaajat Haihatuksen pihakummulla 2006

Samaan syssyyn tuli Tommisen pariskunta Hämeenlinnasta noutamaan osan Josefin teoksista. Vaikuttavin ja massiivisin teos, lentokoneen perä, Hiljaiset matkustajat jäi vielä odottamaan toista reissua, ehkä pyhän seutuun, jos sää suosii.
Josef Tomminen on toinen uusista tuttavuuksistamme, jonka nimi kannattaa muistaa. Eri maailmaa kuin Kaisan työt ovat nämä kantaaottavat, ronskit ja raskaatkin (sekä henkisesti että fyysisesti) työt. Mutta kyllä Tommisen Jussi osaa herkkääkin tehdä.

Illalla poistui myös Parittomien sukkien näyttely Purhosen Pekan ja Sauren Heikin kyydillä Lahteen. Toivottavasti sukat löytävät lopulta parinsa, eivätkä mustasukkaisuus-draamat revi niitä rikki.
Kakkapussia huhusivat pojat purkujensa lomassa, kun piti se Sukansyöjän ulostekin tietysti viedä.

Pekka ja Heikki toivat meille julisteen Jämsän Kivipankissa parhaillaan olevasta Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton Tunnettako? -näyttelystä. Hih! onpa tutun oloinen nimi ja tolleen pystyyn rennolla käsialalla, ihan kuin toissa kesän Haihatuspaidoissa näinköpäin? -teksti, joka sekin oli tästä taidettako? kysymys-asettelusta kummunut ajatus.
Noo, näinhän se toimii, samanlaisia ajatuksia liikkuu sfääreissä.

Vielä tutumpi oli tuo julisteen kuva. Siinähän oli Pekka Purhosen YT-pelto kuvattuna Haihatuksen 2005 näyttelyssä. Kuvaajana Heikki Saure.

Tuntuu kuin olisimme osallisia näiden kytkyjen kautta.
Ruohonjuuressa mutta kumminkin!

loppu

opastekyltit kävimme heti sulkemisen jälkeen keräilemässä kotiin kevättä odottamaan.

Nonnii.
Siinä se on taas tältä erää.
Haihatus 2006 kesänäyttely päättyi taas ihan hyvän kesän jälkeen. Väkeä on käynyt kivasti ja mikä mieluisinta, oikein tyytyväistä väkeä! Tulevat varmasti taas ensi kesänäkin.
Nyt sitten puretaan kesä, taiteilijat hoi, voipi tulla omansa noutamaan.
Tämän hetken tuntoihin kuuluvat aina haikeus ja helpottuneisuus. Hyvä näyttelykesä on takana.

Vaikka Haihatukseen ei olisi ehtinytkään, niin ei se IHAN maailmaloppu ole, Morganismi Sysmässä on auki vielä pari viikkoa. Konneveden Galleria Kävyssä on myös Ilmanpieli-näyttely vielä auki, Markkasen Outi kertoi ettei ole malttanutkaan vielä sulkea, koska väkeä on käynyt hyvin.
Näihin siis vielä ehtii. hopihopi.

irtautumista itseksi

osa Tuovi Hippeläisen ja Veli Granön Minuuden puutarha installaatiota Haihatuksessa 2006

Tutustuttuaan Porvoon Taideyhdistyksen 40-vuotisnäyttelyyn jäi Viides rooli miettimään äitiyttä ja perimän taakkaa.

Aina olen tuota itsessänikin ihmetellyt, tässä sukupolvien ketjun keskipaikkeilla, toistaiseksi ainakin vielä.

Ärsyttää suunnattomasti omat piirteet, jopa äännähdykset röyhtäisytapoja myöten, jotka kuulostavat ihan äidiltä. Pois ne minusta, hui, en ole samanlainen kuin äitini! Ulkonäölle en taida paljoakaan, mutta äitimäiset kampaukset ja vaatteet kyllä kartan ihan tietoisestikin.
Toisaalta seuraan hyvillä mielin ja huvittuneena tyttärieni minulta perimääni ja heidän rimpuiluaan irti siitä.

Taannoin kävi tyttären ensimmäinen opettaja näyttelyssämme ja kaukaa katsoessaan hän luuli aikuistunutta tyttöä minuksi. Arvatkaa kumpi, tyttö vai minä, oli mielissään ja kumpi ei!

Tällä viikolla kävi muinainen lapsuuskotinaapurini, joka huusi heti minut nähdessään että herranjumala kuinka susta on tullut ihan äitis näköinen! Melkein käännytin portilta pois.

Seuraavana päivänä tuli sitten äiti.
OHHOH! !Ohhoh! Sanoi äiti taas silmät pyöreinä ja toinen kulmakarva äitimäisesti ylhäällä minut nähdessään. Se on hänen tapansa tervehtiä minua. Ja jatkuu jotenkin näin, että miten sun tukkas on tommonen ja mitä sulla oikein on päälläs!
Enkä yhtään loukkaannu, toisaalta äitiä on ihan kiva shokeerata!

Äidin ja tyttären suhde ei taida kovin paljon muuttua iänkään karttuessa.
Ikuisesti tyttäret rimpuilevat irti ja äidit pitäisivät kiinni.

internettiä ja ievan polkkaa

Lähettelemme aika paljon kuvia. Sekä tilattuja piirroksia, että lehdistökuvia näyttelystämme. Onpa suunnitelmissamme kuvapankkikin.
Erityisesti aina tiedottaessamme moniin tiedotusvälineisiin ja liittäessämme kuvaa tiedotteeseen, tahtoo olla hiukan hidasta postin lähteminen. Eikä tulisi mieleenikään pistää useampaa kuvaa samalle postille, sen verran takkuaa täällä meidän päässämme. Kyllähän vastaanottavan median päässä kaistat ovat riittävän leveitä ja vikkeliä.

Nyt aloittaessamme Menevän miehen mallin tiedotusrumbaa tilasimmekin lisää vauhtia nettiin. Kas, kun ei ole aiemmin tullut mieleen, vai oliko se niin, ettei meilläpäin ollutkaan ennen mahdollista nopeampaan yhteyteen. Noh, nyt sitä kumminkin saadaan.

Kyllä netti on ihmeellinen! Tuo se maailaman niin liki ja helpottaa töitä. Enpä tiedä kuinka meidän haihatuksemme hommatkaan hoituisivat ilman nettiä. Joka päivähän siitä on apua.

Vähän samoja netin huimia väyliä äimäili myös Raapimisjäljissään Kati reippaan Ievan polkan tahdissa.

liikkeelle

Haihatus 2006 kesänäyttely lähenee loppuaan, viimeinen viikko pärähtää päälle huomenna.
Joten jos joku vielä aikoo tulla tämänkin kesäisen kulttuurin kurmeen kokemaan, niin kiirus alkaa olla.

Sitten onkin meillä takapiruilla taas takki ihan tyhjä, mutta ahh! vapaus kulkea! Varsin antoisaa hommaa tämä näyttelyn pitäminen on, vaan sitoohan se kuitenkin lähes koko kesäksi (4.6.-13.8. joka päivä klo 11-19).

On aika siiirtyä uutta Menevän miehen malli -kirjaamme esittelemään, sen on luvattu tulevan painosta elokuun lopulla. Ennakkotiedottamista on ruvettava tosissaan tekemään, koskapa emme suinkaan vain itseämme varten niitä kirjamääriä haali, vaan maailmallehan nuo olisi levitetttävä.
Eivätkä taida levitä ihan itsestään.
Siinäpä onkin taas haastetta haihatusväelle.

haihatushaastattelu

Heinäkuun 10. päivä tuli Radio Keski-Suomessa Haihatushaastattelu.
Huomasin äsken sen löytyvän YLE24 videosalista.
Joten vaarsoguud, kuunnelkaa jos kehtaatte.

anarkiaakinko?

Merja Metsäsen Lomaltapaluu (Working Capasity) Jousitie 70 vastapäisellä pysäkillä (pysäkkikyltti kuuluu teokseen, kyseisen pysäkin oma kyltti on poistettu jonkun luovasti/ilkivaltaisesti rullattua sen kääröksi)

Tuin tuumailujen taidetta tähän-keskustelussa Antti ehdotteli taidetta bussipysäkeille.
Susupetal yllytti puolestaan lähtemään ulos ja ottamaan maalit ja pensselit mukaan.

Ei ihan näin anarkisesti, mutta ilman lupia kumminkin on taidelaitoksemme alkukesästä somistanut lähipysäkkiä.
Halusimme edelliskesän näyttelyssä olleen teokseni tienposkeen ilahduttamaan ohikulkijoita. Tällä kohtaa taajama-aluetta tie kuuluu kunnan hallintaan, joten sieltäpäin olisi kai ollut lupaa anottava. Luotimme kuitenkin tällä kertaa Joutsan kunnan taidemyönteiseen asenteeseen ja päätimme hiukan oikaista, sillä vaikka asenne onkin kuinka hyvä tahansa, ovat usein byrokratian rattaat eritoten kesäaikaan aika raskaat ja hitaat. Päätimme ottaa korvan käteen ja kuunnella tarkasti, ja jos jostainpäin kielteinen risahduskin kuuluu, otamme teoksen heti pois. Eipä ole ollut poistoon tarvetta.

Toinen teos Raimon Savolaismallinen näköisvene (Man looking like an old Boat) loikoilee nelostien varressa. Siihen kyllä kyselimme lupaa kunnalta ja maanomistajalta ja sen saimmekin ihan sujuvasti ilman koneiston tahmeutta. Lupasimme kyllä silloinkin heti hakea pois jos se yhtään aiheuttaa närää.
Hyvää tuultahan tuo on vain tuonut ohikulkeville ja muistuttanut Joutsan ja Haihatuksen sijainnista. Teoksen luokse on nähty pysähtyneen ihmisiä lepuuttamaan sekä silmiään että matkanteosta jäykistynyttä selkäänsä asiaan tarkoitetulle lepolasselle pötkähtäneinä.
Samalla ovat varmaan päässeet sisäistämään vanhan veneen olemusta ja savolaismallista henkeä. Onpa sen jälkeen matkanteko ollut taatusti letkeämpää!

taidetta liikkeellä

Pohvinrinteen koulun luokan 5A/ 2003 ympäristötaidetta

Tuin tuumailua blogissa käydään keskustelua siitä mihin julkisiin paikkoihin haluaisimme taidetta.

Meillä on tuore kokemus taiteesta auton kyljessä.
Jyväskylän nuorten taidepajalaiset maalata päräyttivät keväällä jo ikääntyneen, mutta yhä vireästi asiansa ajavan taiteenkuljetus-pakettivolkkarimme varsin rätväkäksi. Herätämme kyllä huomion liikkuessamme. Ihmiset osoittelevat ja hymyilevät, yhtään nenännyrpistyksiä emme ole nähneet. Sama koskee muihinkin maalamiimme menopeleihin, hyvää tuulta on liikenteessä. Meneväthän nuo näin poikkeuksina, mutta jos kaikki autot ja fillarit olisivat niin värikkäitä, iskisi liikenteeseen varmaan aikamoinen matkapahoivointiepidemia.

Ihan tässä meidän lähellä on alikulkutunneliin maalattu koululaisten taideteos.
Tunneli on koulukeskuksen läheisyydestä johtuen aina ollut nuorison suosima lymypaikka, olen usein siinä nähnyt välituntien aikana nuorta väkeä hengitys höyryten seisoksimassa. Seinien vielä ollessa ankean harmaat nuriso siinä oleskellessaan kiitettävästi värittikin tunnelia erilaisin kuvin ja tekstein. Tällainen spontaani taide ei kuitenkaan aina kaikkien makuun ole joten ”töhrytaide” päätettiinkin maalata umpeen.

Keväällä 2003 vei 5A luokan opettaja oppilaansa tunneliin maalipurkkien kanssa ja kolmea pääväriä käyttäen tunnelista tulikin selkeä ja piristävä taideteos kaikkien mieleen.

Vaikka siinä näkyykin kuin laineen liplatusta, ei siihen näiden vuosien jälkeenkään ole ilmaantunut yhtään kirkkovenettä, vaan teos on saanut olla puhtaana töhryistä, sen verran sentään nuoret näin pienellä paikkakunnalla kunnioittavat toistensa tekemistä. Ainakin tämän kyseisen 5A luokan pahin töhry-ikäkin saattoi onnistuneesti ohittua sillä, että saivat luvan kanssa purkaa luovuuttaan ja ihan oikeasti vaikuttaa ympäristönsä viihtyvyyteen.

Siihen viereiseen puistoon kävelytien varteen minä vielä toivoisin jotain ympäristöteosta, koulunmäeltä löytyisi varmaan edelleen tekijöitäkin.