30.9.05

keltaisia kuukausia

Syyskuu on jo viimeistä päiväänsä olemassa.

Minä tykkään syksystä, varsinkin kullankeltaisessa metsässä lenkkeily on nautittavaa, sääkin on sopivan raikasta, ei liian kylmää vielä.
Tänä syksynähän sää onkin erityisesti hellinyt leppeydellään. Metsässä näyttää auringonpaisteiselta pilvisinäkin päivinä, niin keltaista on.

Yksi lapsistamme syntyi tässä syys-lokakuun vaihteessa, muistan aina sen upean keltaisen vaahteran, joka näkyi ikkunastamme sinä syksynä. Yhden lapsen syntymästä muistan sankan lumipyryn, toisen varhaiset krookukset ja kolmannesta tulee mieleen hiekka ja kura (älä suutu Anni, niin se vain on, silloin oli jo kolme lasta ja kurahousu-huhtikuu).

Mielestäni tämä ikkunassamme oleva vahabatiikityö antaa aurinkoa huoneeseen ja jotenkin on kovasti tämän loppusyyskuun värinen, tekijä on kuitenkin antanut sille nimeksi Marraskuu. Hänen mielestään Marraskuu on näin lämpimän värinen.


Ellinoora Auvinen: Marraskuu, vahabatiikki

29.9.05

sielunpeili



Kuvat ovat minulle tärkeitä, siksi en esimerkiksi jaksa lukea kuvattomia blogeja, enkä kyllä muutenkaan pitkiä juttuja, kuin harppomalla.
Ikkuna-blogin nainen ikkunassa -ajatus kiehtoo. Vähän samalla ajatuksellahan toimii myös kuvia kurvista.

Joku mäntti on joskus varmaan 70 luvulla vaihtanut tähän meidän vanhaan hirsitaloon typerät ruuduttomat ikkunat, haaveissamme onkin joskus vaihtaa takaisin paremmin sopivat ruutu-ikkunat. Ikkunathan ovat sielun peilit talossa kuin silmät ihmisellä. Nämä nykyiset eivät todellakaan tämän talon sielua ilmennä. Mutta kunnes meillä on varaa moiseen remonttiin, voimme käyttää näitä lumekonsteja, eli vanhat ruudut uusien väliin.
Ja verhoja ei tarvita, jotta nainen hyvin näkisi ulos, ei pidä silmiä sulkea, ei ulos eikä sisäänpäin.

Näinhän se tämäkin nainen sisällä ikkunastaan ulos haikailee, menneestä kesästä muistuttaa tämä keltainen puutarhatuoli, jossa nautittiin kesästä ja rupateltiin näyttelyvieraiden kanssa.

28.9.05

ihan piruuttaan

Siivosin blogin nurkkia pikkasen.
Hus pois turhat pikkupirut, jotka ei edes profiiliaan vilauta.

Meitähän tässä laitoksessa on kaksi pääpirua ja muutama näitä pikkupiruja, jotka ovat hengessä mukana. Minä blogipureman saaneena saan onnekseni hoidella kirjoitushommat, se toinen takapirukin on nykyään niin menevä mies ettei se paljon urheiluiltaan ehdi kuin tarkistella, etten ihan läpiä päähäni kirjoittele.
Näppäsin kumminkin kuvan sen vauhdikkaasta smurffi -lookista, tossa erittäin tärkeässä jonkunhan se on keitttiöhommatkin hoidettava, kun nörtit ei ehdi -puuhassaan.

27.9.05

pian meissä jokaisessa asuu pieni lehmä


Mauri Korhonen: Pian meissä jokaisessa asuu pieni lehmä , Haihatuksessa 2003

Ainakin minua kovasti ilahdutti tänään uutinen, että Valion maitotölkkien hirveän kamalat sesonkiasusteisiin puetut lehmät poistuvat vihdoin. Marraskuun alusta tilalle tulee taiteilijoiden tekemiä lehmä-aiheista kuvitusta.
Olen ehdottomasti lehmien ystävä ja tämä tölkkien nykyinen sesonkilehmä-kuvitus on jotenkin niin korni, ajatuksena lähes hulvaton, mutta jostain syystä nämä lehmät ovat kuitenkin niin ällöttävän naiiveja, etten yhtään tykkää. Vaan varmasti moni itkee niiden perään.
Saattaa olla Valiolla vielä selittelemistä.

Tämä uudistus on loistavan yksinkertainen tapa tuoda taidetta arkipäivään!
Iso kiitos Valiolle!

26.9.05

kirkonpenkkejä teatterista

Lempeän kauniin oranssinen oli viikonlopun sää.
Nuori voimamiehemme tuli viikonlopuksi kotiin ja auttoi pihahommissa. Olikin paljon painavaa kannettavaa ja siirreltävää. Autotallin ja ostosparatiisin tyhjennystä ja puutarhapöllien siirtelemistä pressujen alle suojaan ynnä muuta syys-piha-puuhaa. Ihan ajoissa tällä kertaa, yleensä nämä on saatu tehtyä vasta kun maassa on jo lumi. Eihän se kovin järkevää olekaan ollut kaivella tavaroita lumen alta suojaan.

Puutarhasta siirsimme sisään turvaan myös kirkonpenkin, jonka Teatterikoneen väki roudasi keväällä tänne. Niitä tuli kaksikin, mutta toiselle löytyikin loppukesällä käyttöä teatterikone-väen omissa hääjuhlissa. Ajatuksena oli aluperin, että niitä ehkä voisi hyödyntää lavastuksessa. Meillä nämä olivat kesän ajan keskellä veistospuutarhaamme hartaina levähdyspaikkoina.
Penkit ovat olleet Jyväskylän Kaupunginteatterin lavasteita, jos en nyt ihan väärin muista niin kappaleesta Juakse ko hullu. Penkkejä on ollut kymmenisen kappaletta tai kahdeksan kumminkin, nämä kaksi vain ovat enää tallella, muut on pilkottu päreiksi.
Se on tilapula, mikä teatterin lavastuspuolta vaikeuttaa, ei ole varastotilaa tarpeeksi, että voisi säilyttää lavasteita mahdolliseen uuteen tarpeeseen. Aina on sitten uutta rakennettava.

Vaan niinpä on meillä nyt kirkonpenkki ihan istumiskäytössä pöydän ääressä omissa olotiloissamme. Hyvinpä se siinä varastoituu.

25.9.05

keitä te ootte te nuoret miehet



Keitä lienevät nämä miehet tässä vanhassa valokuvassa.
Kuva löytyi talomme vintiltä nelisen vuotta sitten tänne muuttaessamme.Tämän talon historiaanhan liittyy paljon monenlaisia kohtaloita, ei varmaan puutu väriä tai dramatiikkaa.
Talohan on alunperin ollut kunnan vaivaistalo, kunnalliskodin mielisairas-osasto, sittemmin myös vainhainkoti ja päihdeongelmaisten asuntola.

Jotenkin nämä miehet tässä kuvassa kiehtovat mielikuvitustani, toinen niin pollean itsevarmana tupakki kädessä ja toinen reppana pitelee salkkuaan niin tärkeänä. Näyttää kuin kuva olisi räpsästy ihan aidosta tilanteesta, vaan eikö lie ennen aina kuitenkin poseerausta edellyttäneet nämä kuvan ottamiset.
Ja sitten että kaksi miestä näin kaulatusten joskus vuosikymmeniä sitten, kaveruksia varmaan vaan, mutta jotenkin oudon rohkea kuva kuitenkin.

24.9.05

kirppiskierros

Tehtiinpäs lauantaipromenaadi. Kävästiin ihan kävellen torilla kahvilla ja kierrettiin kirppikset. Ja kyllä kannatti, viikolla nimittäin katsastimme paikkakunnan kaupat eikä löytynyt miehelle oikean kokosta ja merkkistä kerrastoa, niin eikös kirppiksellä sitten semmonen ollutkin, ihan iskemättömässä pakkauksessaan ja kakskymppiä halvempi kuin kaupassa. Se voitettu kakskymppiä kyllä sitten meni muihin löytöihin.
Mukaan tarttui K A U N I S vanha omatekoinen keinutuoli, villasukat, vanhat flanelikalsarit, villapaita, villapipo, punainen huopa, ja ahh! vanhoja kauniita tai muuten mielenkiintoisia kirjoja. Ja hyvä mieli.
Tulkoot syyspimeet ja talvipakkaset, eiköhän me näillä pärjätä!

23.9.05

asennekysymys



Jospa vähän ottaisin osaa tähän lihavuuskeskusteluun, kun olen tässä entisen sohvaperunan kotihengettärenä saanut seurata iloista laihtumista ja liikuntaa.
Kunhan alkuun pääsi, on tämä meidän menevä mies laihtunut jo yhden pienen naisen tai teinipojan painon verran. Hauskaa on ollut ja mieskin kevetessään on paljon leppoisampi kuin lihavina päivinään. En olekaan koskaan uskonut tuohon lihavat on lepposia hokemaan, ainakaan se leppoisuus ei siitä lihavuudesta johdu. Lihavana ei ole helppo olla.

Meillä on noudatettu ihan omaa omalle kropalle ja mielelle sopivaa maalaisjärkistä laihduttamistapaa. Nälkäinen ei ainakaan tämä mies suostu olemaan, joten ruokaa vain vähän vähemmän ja kevyempää ja sitten paljon omalle vartalolle sopivaa liikuntaa.
Nyt alkaa ukko olla vihikoiran näköinen, niin paljon löysää lihaa luiden ympärillä.

Olenkin viime aikoina piirrellyt lähiperspektiivistä tätä prosessia, jospa niillä kuvitettaisiin vaikka kirja, joka kertoo matkasta sängynpohjalta Finlandia-hiihdon jälkeisiin tunnelmiin.
Voi olla.

22.9.05

kalle amerikassa

Veimme viikon vaihteessa Pauliina ja Kalle Turakka Purhosen työt heidän työhuoneelleen Helsingin Verkkosaareen.
Pauliina oli siellä työn touhussa. Intoa puhkuvalla taiteilijalla on isoja maalauksia työn alla, siis ISOJA. Pienikokoinen Pauliina siirteli niitä kuitenkin ketterästi nähtäväksemme, voimaa ilmeisesti karttuu sekä taulujen että lasten nostelemisesta.
Näyttelyjä ja muuttoja kuuluu olevan edessä ja taiteilijaparin elämä eteenpäin kuulemma tällä hetkellä harvinaisen pitkälle suunniteltua.

Pauliinan viime talvena maalaama omakuva Kalle Amerikassa unohtui kuitenkin vielä Haihatuksen seinälle haikein silmin tyhjenevää näyttelytilaa katselemaan.

21.9.05

Bruno meni taas



Niin tyhjeni Brunonkin huone. Bruno Balgéhan on kai edesmennyt joutsalaistaiteilija, jonka taidetta ilmeisesti näimme toissa kesänä Haihatuksessa enemmänkin. Jarmo Laakso featuring Bruno Balgé eli Jarmo Laakso Brunon hengessä, vai oliko se toisinpäin, toi menneen kesän näyttelyyn huoneellisen Brunon muistoa tunnelmoitavaksemme. Kovasti on ollut salaperäinen mies tämä Bruno, kuten ystävänsä Jarmokin , ainakin Brunosta puhuttaessa. Saas nähdä vieläkö riittää Bunosta muistelemista, ties mitä luurankokaappeja on vielä aukomatta. Ja sitä paitsi, onko Bruno oikeastaan edes mennyt?
Yritin ottaa kuvaa Bruno-paran purkuhommista, vaan kamerastakin loppui muisti just siihen.

20.9.05

älköön nainen vaietko!

Naapurikylän laulaja ja lauluntekijä Marja Mattlar sai kaksi ja puolivuotisen säveltaiteen apurahan.
Hienoa kun ei vaienneta maalla asuvia naispuolisia kulttuurintekijöitä ihan tyystin. Helposti kun jäämme huomiotta, me vähän syrjemmässä taiteen kanssa puurtavat. Marja asuu ihan maalla ja tekee lähes kaiken itse ja itsenäisesti.
Asiaansa on täällä uskottava ja sitkeesti yritettävä, välillä sataa räntää, mutta joskus paistaa aurinkokin.

Onnea Marjalle.

Sade Hiidenkarin Naisen vaikeneminen Haihatuksessa 2005

19.9.05

Haihatus 2006

Ensi kesää jo teemme. Veli Granön ja Tuovi Hippeläisen Savipuutarhan rakennelmia tuotiin tänään rekka-autolla. Ovat kiertäneet maailmaa ja nyt viimeseltään tulossa Ruotsista Umeån Bildmuseetista.
Ihan oli kuormassa puutavaraa, laituria ja vajaa, lautaa, pölkkyä ja peltikattoa. Taidekuljetuksiin erikoistuneen rekka-auton kuski sai siis tällä kertaa vaihteeksi käsitellä ihan ronskia puulastia. Täällä päässä apuun hälytettiin naapurin romukaupan mies hiiappeineen, joka puolestaan mahtoi ihmetellä, jotta tämmöstä, maan ääristä tänne rekka-autolla.

Vaan niinpä on ensi kesä jo vaiheessa ja hyvältähän tuo tuntuu.

18.9.05

sarjiskierrätystä



Olimme viikonlopun suuressa kaupungissa.
Sarjisfestareilla myimme Kasvis-Lihistä, vielä niitä jäi kotiin tuotavaksikin. Ja muutakin. Onneksi on pakettiauto, kun tuppaa tarttumaan mukaan tavaraa yleensä , ei ollut auto tyhjänä mennen ei tullen. Mennessä vietiin niitä taiteita ja tullessa tuli vanhoja kirjoja ja sarjiksia. Rami teki löyöjä vähän festareiden ulkopuolellakin. Kyllä riittää luettavaa talvi-illoiksi.
Ja sitten kesäksi myyntiin siihen uusimpaan liiteriimme. Jos Rami raaskii luopua.

16.9.05

kasvi-lihikset kaupunkiin

Kasvis-Lihis sarjakuva kertoo kasvissyöjän ja lihansyöjän yhteiselosta.


Tänä kauniina kuulaankirpakkana syysaamuna aikaisin kävi naapurin Auvo tyrkkimässä uutta vajaamme traktorillaan paremmin paikoilleen.
Sitten rupesimme pakkaamaan Kasvis-Lihiksiä festarireissulle.
Turakkapurhoset ja loput minnapyyköt pakkaamme peräkonttiin kotimatkalleen samalla.
Mummulle viedään ämpärillinen suolasieniä maalaistuliaisina ja ompuja pitää evääksi kerätä niin paljon kun näpit kestää näin melkein pakkasaamuna.
Ja sittenpä huristammekin suureen kaupunkiin sarjakuvia kauppaamaan ja katselemaan.

Tavataan siis sarjisfestareilla, pääpostitalolla, siinä Kiasman vieressä, lauantaina ja sunnuntaina klo 10-18.

15.9.05

talo tuli

Tässäkin talon siirrossa mukana: JOUTSAN KULJETUS KY

sanavarasto



Teimme taas löydön!
Tämmönen yksinäinen vajahökkeli löytyi ihan naapurista, metsän reunasta kaatiksen vierestä.
Kurkimme sisään ja hei! sehän oli yllättävän tilavan ja siistin näköinenkin.
Heti rupesi raksuttamaan rakennuskompleksimme laajennushaaveet. Kotipihalla sitten mittailimme ja katsastimme jo toiveikkaina paikkaa uusimmalle löydöllemme ja suunnittelimme sen maalaamista ja käyttötarkoitusta. Lapsi kyllä taas sanoi että herranjumala hillitkää nyt itsenne!
Parin päivän päästä Rami sitten kylällä törmäsikin kaatiksen Petriin, joka lupasi tuoda mökin pihaamme jonain päivänä. Toivottavasti saadaan ehjänä siirrettyä.

Kesällä huomasimme ostosparatiisimme menekistä, että lukemista ihmiset lomallaan kaipaavat. Löytöjä monet tekivätkin vanhojen lehtien ja kirjojen hyllystä.
Samoin kaikenlaisten sarjakuvien, runokirjojen ja muiden pien- ja omakustanteiden myyminen jotenkin tuntuisi sopivan tähän paikkaan.
Jotenkas jotain tämmöstä pientä vanhan ja uuden kirjan kauppaa suunnittelemme ensi kesäksi sanavarastoomme.

14.9.05

kuvallinen ilmaisu

Moninaisethan ovat ihmisten ilmaisukeinot.
Itselläni vahvimpana taitaa olla tuo kuvapuoli. Lapsena piirtelin tikulla maahan ja onnenpäiviä olivat ne kun äiti toi polakkaa kaupasta ja sain puotipaperiin piirtää. Muutama värikynäkin taisi olla keittiön alakaapissa. Suuttuessani kuulemma aina uhkasin, että mä piirrän sut!
Hyvin muistan miltä tuoksuivat ensimmäiset väritussini, sain ne kummeiltani lahjaksi siinä kymmenen vanhana. Viidentoista vanhana olin sairaalassa muutaman päivän ja muistan siitä reissusta erityisen hyvin ne vanhempieni tuomat vahakantisen vihon ja sinisen ja punaisen kuulakärkikynän, joita flaiereiksi silloin sanottiin. Aika kului paremmin piirrellessä.
Varsinkin sinne pihamaalle piirtelin kaikenlaisia tarinoita, pyyhkäisin aina vanhat pois ja jatkoin tarinaa. Eräänlaista terapiaa, omien ajatusten ja haaveiden setvimistä se kai oli, sarjakuvan keinoin tavallaan.

Tänään katselin vanhaa Suomen Kuvalehteä vuodelta 1960, itse olin tuolloin seitsemän ikäinen, joten en ihan tällaisia vielä piirrellyt, mutta joku Ritva tai Irmeli, hiukan minua vanhempi hengenheimolainen on löytänyt lehdestä tyhjää tilaa ja ilmaissut kuvalla ilmeisesti nupullaan olevaa seksuaalisuuttaan lehden sivulle.

13.9.05

kivääritehtaalta

Muutamat Jyväskylän taiteilijaseuran taiteilijat pitävät nettipäiväkirjaa seuran 60- vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Näitä blogeja seurailen, kun ovat keskisuomalaisia taiteilijoita, melkein olen joitakin nähnyt livenäkin. heh.
Timo Sälekivi kirjoitteli äskettäin tarpeestaan päästä eroon rojuistaan, vanhoista Kivääritehtaan ikkunanrämistä ja oranssinvärisestä kaapin ovesta.
Ikkunanrämiä meille on jotenkin ennenkin kertynyt, ne ovat kauniita, mutta myös vähän hankalia. Vähän luulimme jo päättäneemme pysyä kylmästi semmoisista turhista varastoitavista erossa, olkoot kuinka kauniita tahansa.
Vaan kun oli se oranssinvärinen kaapinovikin! Olen vähän hulluna kaikenmoiseen värikkääseen rojuun. Kaiken lisäksi osoite oli tuttu, olimme vasta muutama päivä aikaisemmin vieneet samaan osoitteeseen Rune Snellmanin valokuvat näyttelystämme.
Rune ja Timo ovat työhuonenaapuruksia vanhalla Kivääritehtaalla.
Sitten kun vielä tuli ihan asiallistakin asiaa kaupunkiin, niin olihan nuo haettava.

Kauniita ovat ja siinä ovessa kaiken lisäksi hakupäivämääräkin 12.9.

12.9.05

taidetta sängyn alla, luonnollisesti

Minna Pyykön töitä takaisin Helsinkiin kävi hakemansa miehensä Juha.
Pitkä Uni -installaatiolla oli kiirus näyttelyyn Porvooseen. Jotenkin on hienoa, kun teokset jatkavat muualle esille, etteivät joudu pelkästään varastoitaviksi. Sitä paitsi useimmitenhan teos jatkuu ja uusiutuu aina uudessa paikassaan ympäristön vuorovaikutuksessa.

Ihan kaikki maalaukset eivät mahtuneet kyytiin, mutta viemme niitä sitten sarjisfestari-reissullamme.

Minnahan on biologi ja taiteilija, joten kun Pitkä uni -sänky lähti kesäiseltä sijaltaan, löytyi tietysti sen paikalta luonnon tekemää taidetta.
Huomasin kyllä että Lempi-kissamme viihtyi kesähelteillä sängyn alla, vaan on siellä ollut muutakin eloa, ainakin jäljellä kesästä oli tämmöstä myyränmylläystä ja pimpparinpesä.

11.9.05

torilla



Eilen haimme pakkaseen taas viikon leivät torilta. Näin teemme usein lauantaisin, joskus juomme kahvit mustikkapiirakan kera torikahviossa samalla.
Se on semmonen sosiaalinen tarve, ei niinkään kahvihampaan kolotus, usein vasta on noustu aamukahvipöydästä. Torilla on kiva katsella ihmisiä ja kuunnella juttuja.
Joutsan tori on pieni ja vireä. Sekin on aika jännä juttu, että joka paikassa ei torielämä lähde kokoistamaan, ei millään. Mistä lie johtuu, jotain mystistä fengshuita siinä paikassa vaan on kai oltava. Joutsassa just tässä kohtaa se on natsannut.

Torikahvio on sitten kanssa yksi oma menestystarinansa.
Pienestä katoksesta ja termospullosta aloittanut ja laajentunut monen teltan kompleksiksi, avoinna ihan kovimpia pakkasaikoja lukuunottamatta läpi vuoden.
Vanhempien herroja kokoontuu siellä aina aamuisin toriparlamenttiinsa pistämään maailman asiat järjestykseen. Muutenkin se lienee paikkakunnan suosituimpia kahvittelupaikkoja, vaikka Joutsassa onkin monta hyvää kahvipaikkaa.

Jotenkas, jos Joutsassa vaikkapa vappuaattona onkin hiirenhiljasta, niin tulkaapa torille esimerkiksi jonain kesälauantai-aamuna, iloinen väenpaljous saattaa yllättää.

10.9.05

taivaallisin pienlehti



Pistin viikolla Kasvis-Lihis sarjakuvaamme Helsingin Sarjisfestareiden Taivaallisin pienlehti-kisaan osallistumaan. Kisaan voivat osallistua kaikki viime vuoden festareiden jälkeen julkaistut omakustanteet. Kasvis-Lihis on juuri sellainen.
Mainetta ja kunniaa luvataan voittajalle. En yhtään usko tämän sarjis-esikoisemme siinä porukassa pärjäävän, sarjiksiahan tehdään nykyään paljon, hyviäkin. Mutta siksihän se on tehty että sitä ihmiset lukisivat, ei suinkaan pelkästään oman kirjahyllymme täytteeksi, joten levitettävä on kaikin keinoin.

Tekemiselle täytyisi saada palkkaakin, vaan kyllähän se jo on mannaa, kun näkee omaa tuotostaan vaikka kirjaston tai kirjakaupan hyllyllä, tai jos joku on kiinnostunut ja vähän vaikka kehaisee.
Melkein voisi antaa ilmaiseksi ja elää pelkillä kehuilla.

9.9.05

tiputanssi



Viime yönä yritin lentää unessani, tosin helikopterilla, enkä päässyt ilmaan.

Jutuissani olen ollut viime aikoina linnuradan kummallakin puolen muuttolintuja bongailemassa ja sitten vielä Niilo jätti haihatuskokoelmiimme vihreitä lintujaan.
Tämmöstä tiputanssia täällä tanssitaan!

8.9.05

muuttolinnut



Tyhjenee, tyhjenee.
Suonenjoen miehet, Mauri Korhonen ja Niilo Rytkönen tulivat ja pakkasivat työnsä kotimatkalle. Kiva oli Niken mielestä ne jo saadakin takasin, pikkasen oli jo ikävä tullut.
Savolaisessa talkoohengessä pääsivät taas kimppakyytiin myös toverinsa Aulis Jalkasen teokset taiteilijan omiin kokoelmiin palautettaviksi.

Maurilla on kuulemma menossa ihan perinteisen öljyvärimaalaamisen aika, sen mitä nyt oikeilta töiltään kuvismaikkana ehtii tai jaksaa, Niilo puolestaan jutteli silmät vilkkuen pullonkorkeista, nokian kumisaappaista ja uuninluukuista.

Nikke hymähti kuunnellessamme kesällä radiosta äänittämäämme kulttuuriohjelma Kultakuumetta, jossa arvioitiin Haihatus nuorten taiteilijoiden näyttelyksi.

Niinpä; ikä on asenne.

7.9.05

linnunradan tuolla puolen



Poika aloitti kone- ja metallialan opinnot ammattikoulussa Jyväskylässä.
Me kotiväki pääsimme eilen oikein kutsuttuina tutustumaan tähän opinahjoon ja opintoihin.
Hyvältä näytti. Tilat olivat viihtyisät ja opettajat ihan järkevän oloisia.
Mutta ne koneet ja laitteet! Ja Kaikki se mitä mitä siellä opetetaan! En ymmärtänyt, vaikka kyllä opettaja suomea tuntui puhuvan. Ja poika sanoo viihtyvänsä ja että ala tuntuu oikealta.

Onneksi poika asuu viikot siellä Jyväskylässä, eipä tule kysymään neuvoja läksyissä.

5.9.05

linnunradan tällä puolen

Sysmästä tulivat aamupäivällä Morgan ja vaimonsa Päivi hakemaan omiaan.
Kiva oli taas rupatella kesäkokemuksista puolin ja toisin. Heillä kun siellä omassa Virtaan linnassaan oli myös kesänäyttely, Morganismi nimeltään.
Hyvillä mielin kumpikin näyttely kesänsä päätti ainakin saadun palautteen osalta.

Tulevastakin kesästä jo heittelimme ajatuksia ristiin rastiin itämään. Morganin ideat kun eivät lopu. Ollenkaan, kai koskaan.
Inspiroivaa ja virtaa antavaa on aina tapaaminen tämän pariskunnan kanssa.


Morgania Haihatuksessa 2005

4.9.05

ristiriitaisia tunteita


Vesa Väänäsen Vetistelijä ja Hiillostaja Haihatuksessa 2005


Ehkä noin viikko siinä menee, että saa kesänäyttelyn takaraivostaan ravisteltua.
Menneen viikon ajan on jotenkin ollut outo olo, ei oikein ole alitajunta päässyt mukaan siihen ettei näyttely ole enää auki. Ristiriitaisia ovat tunteet; haikeita ja helpottuneita. Koko kesän joka päivähän tässä on näyttelyä elettykin.
Irrottautumisessa auttaa tietysti näyttelyn purkaminen, ehkä siinä vaiheessa kun kaikki teokset ovat turvallisesti omistajillaan, voi vasta lopullisesti huoahtaa.

Ei näytä enää näyttelyltä, tyhjiä seiniä, lattioita ja nurmikkoa, pahvilaatikoita ja pakkaustarvikkeita.Toki taidettakin vielä on.
Tänään kävi Pekka Suomäki hakemassa omansa Korpilahdelle ja Raimo pakkasi Vesaväänäset autoon ja lähti niitä viemään Heinolaan.

3.9.05

my little pony

Tytär laitteli poikaystävänsä kampausta.

Isänsä arveli tytön vieläkin kärsivän siitä ettei pienenä saanut tarpeekseen leikkiä barbeilla ja my little poneilla.

2.9.05

synttärikekkerit



Kahvila Hypoteekistä soitettiin tänään ja kysyttiin että otammeko yhdeksän hengen neitiseurueen vastaan, vaikka näyttely onkin jo loppunut.
No jo vain!

Kas Sofia-neito täytti 8 vuotta ja vietti synttäreitään ”Hybiksessä” ystävättärien kanssa.
Yhtään poikaa (yäk) ei ollut mukaan kutsuttu näihin kemuihin vielä.
Herkuttelun jälkeen piti vielä keksiä ohjelmaa, joten taidenäyttely sopikin hyvin näille kulttuurin ystäville.
Sankaritar säteili hepeneissään ja kaikki olivat sopuisasti iloisia, kas kun niitä tyhmiä poikia ei onneksi ollut huutamassa ja riehumassa.
Kummasti se puhe kuitenkin tuntui niihin poikiin lipsahtavan välillä.
Niinniin, sitähän se on, kun on jo kahdeksan ikäinen.

1.9.05

kuuma katu



Kävimme Jyväskylässä tänään. Ja ÄHHH, nelostiella taas joku hemmetin tietyö pysäytti meidät mennen tullen pitkäksi toviksi.
Eikä meillä ollut mikään kiire minnekään ja kovasti on kiva että tiet on kunnossa ja korjataan jos korjattavaa on. Sitä paitsi se oli hauskan näköistä höyryävää työmaakaravaania, isoja koneita, reippaita keltaisia miehiä, iloinen stop-tyttö vilkuttelemassa ja ihana asfaltin tuoksu.