30.11.05

juuria



Vanhemmillani oli eilen hääpäivä, heidät vihittiin 53 vuotta sitten.
Minä täytän kesällä saman verran, olen siis kuulunut heidän liittoonsa alusta asti.
He asuvat edelleen samassa silloin rakentamassaan talossa, minä sentään muutin pesästä pois jo kolmisenkymmentä vuotta sitten. Ja olenkin muuttanut monesti, lennellyt yhä kauemmas kotopesästäni. On hienoa että lapsuuskoti on paikallaan ja vanhemmat.
Oisko ne niitä juuria.

29.11.05

taiteilijalistaan uusi nimi


Josef Tomminen: Kuuhullu ja Viileä uni

Aamulla aikaisin ennen sarastusta ponkaisimme ylös lähteäksemme Josef Tommisen taiteeseen tutustumaan Hämeelinnan kupeeseen. Volkswagen Coach oli kuitenkin toista mieltä, ryki vaan aamukäheyttään ja suostui vasta valoisampaan aikaan starttaamaan.

Tommisen Josef kävi näyttelyssämme viime kesänä ja kertoi omista tekemisistään jotka kuulostivat sen verran kiinnostavilta, että otimme yhteystiedot talteen ja lupasimme käydä katsastamassa.
Monin tekniikoin tehtyä taidetta olikin nähtävänä, varsinkin kantaaottavat installaatiot ja veistokset kolahtivat. Ulkotöitä erityisesti toivoimme ensi kesän näyttelyyn saavaamme tältä taiteilijalta. Maalauksiakin painoimme mieleen ja dokumentoimme niitä kameralla myöhemmin tarvittaessa katsottavaksi.
Listaamme saimme siis taas uuden nimen. Hyvähyvä.

28.11.05

joulunalusia


Joutsan Pommin joululehden kansi vuodelta 1979

Eilen illalla kävimme kirkonkylällä joulun avauksessa.
Kunta ja yrittäjät yhdessä perinteisesti tempaavat väen kylälle näin ensimmäisen adventin aikoihin. Paljon on aina väkeä, osin myös kai siksi, että arpajaisvoitot ovat hyviä, lahjakortteja paikallisiin yrityksiin aina 200 euroon asti. Arpalippuja voi jo ajoissa jättää paikallisiin liikkeisiin mutta voittajien on oltava paikalla itse lunastamassa mahdollinen voittonsa. Kylläpä harmittaisi, jos ei olisi paikalla ja kuulisi myöhemmin voiton näin menneen sivu suun.

Perinteisiä koululaisten tonttulaululeikkejä on tietysti ihan liikuttavaa aina katsella, niin tosissaan riemukasta ja jännittävää, että melkein tarttuu. Onneksi kuitenkaan ei joka kerta niitä tiernapoikia, se kieltämättä alkaa olla jo aika tuskastuttavaa seurattavaa. Liika on liikaa joulutunnelmassakin.
Joutsalaisnuorten aktiivinen ja vireä tanssiryhmä The Golden Velvet esiintyy myös aina näissä avajaisissa. Ja niin pitääkin, kun kylällä kerran on tällaista omaa tuotantoa, on myös esiintymisen mahdollisuuksia annettava. Tämä tanssiryhmä on oiva esimerkki nuorten omasta itsenäisestä tekemisestä. Iloisesti hymyilevien tyttöjen taidokasta tanssia oli taas ilo nähdä.
Juhla päättyy aina komeaan ilotulitukseen, jota riisriitaisin tuntein ihailen, niin paljon menee taivaalle rahaa...

27.11.05

nikkaritonttuja



Joulu tulla jolkottaa, enkä yhtään pane pahakseni.
Jotenkin olen oppinut eroon joulustressistä, tiedän jo sen tulevan stressaamattakin.
Tunnelmaan pääsemiseksi en tarvitse mieletöntä hössäämistä enää. Joitain lahjoja hommaillaan tai tehdään, mutta tunteella, ei rahalla.

Kellarissamme puutyökalujen äärellä onkin jo tavattu vävypoikaa ja tytärtä iloisen punaposkisina puuhaamassa jotain salaperäistä. Hauskaa vaihteluahan tuo käsin tekeminen on tietokonenuorille.
Ja varmasti on lahjassa enemmän hyvää tunnetta mukana, kuin jos se olisi äkäisen pikaisesti markettihässäkässä ostettu.

26.11.05

lunta ja lapasia



Ei, en aio neuleblogistiksi, vaikka kyllä neulonkin. Tai minä kyllä käytän sanaa kutoa, puikoillakin neuloessani.
Tumput ovat tuossa vaan yöllä sataneen lumen kunniaksi, ja koska ostin ne tänään kirppikseltä.

Lauantaipromenadimme suuntautui tänään Taito-talolle, jossa olivat käsityöläisten joulumyyjäiset. Kaikkea kaunista, kivaa ja herkullista jouluista oli tarjolla, tyydyimme kuitenkin lähinnä kahvitteluun ja katseluun. Koululaisten pöydästä ostimme arvan ja kirppislöytönä kauniin lasten kuvakirjan.
Tavanomaiselta kirppiskierrokseltamme ovat satoa nämä keltaiset tumput ja ruskearaitainen villapaita, yhteishintaan 1,50 euroa.
Osasimmepa olla törsäilemättä, vaikka mieluusti näistä myyjäisistä ja kirppiksiltä ostammekin, jos tarpellista tai kaunista kohtuuhintaista kohdalle osuu.

Kauniin lumisen jouluista kylänraitilla jo alkoi olla, kyllähän tuota pimeyttä on jo piisanutkin.

25.11.05

sisällä ja ulkona



Konnevedeltä ajelimme eilen illan hämärissä Jyväskylään.
Veimme äskettäin sinne muuttaneelle tiitäisellemme kaipailemiaan emalimukejaan, kitaraa, patjoja ja papan kutomia räsymattoja. Kodikkaaltahan siellä jo alkoikin näyttämään, hyvin oli nuoripari saanut vanhoilla huonekaluilla, väreillä, kankailla ja kuvilla peitettyä sen tyypillisen rivitaloasunnon uudenkelmeän kolkkouden.

Sitten Taidemuseolle Roi Vaaran näyttelyn avajaisiin.
Ihmisiä oli kokoontunut museon eteen, jonoksi luulin, kunnes hoksasin säpsähtäen taiteilijan makaavan maassa jalkakäytävällä, pleksilevy suojanaan. Sitäpä siinä sai häpeilemättä ihmetellä, vaikka on kai noita nähty, maassa makaavia miehiä. Yleensä kuitenkin kai kävellään vaan hienotunteisesti nenää nyrpistäen ohi.
Pari tuntia kuului mies siinä makaavan liikkumatta puku päällä, ilman päähinettä.
Mahtoi olla vilua ja tuskaa.
Kas, hetihän tämmöselle äiti-ihmiselle tommoset vilut tulee mieleen, mutta teoksena kyllä ihastutti kummallisella rajojen rikkomisellaan. Eivätpä museon seinät nytkään rajoittaneet performanssitaiteilijaa!

Avajaiset ovat aina sen verran sosiaalista keskustelua ja ihmisten näkemistä, että näyttely itsessään jää pintapuoliseksi raapaisuksi. Aiommekin myöhemmin käydä videot paremmin katsomassa, nyt ei oikein keskittymistä niihin löytynyt.

24.11.05

taiteilijavaihtoa



Kävimme Konnevedellä Outi Markkasta tapaamassa.
Outin käydessä loppukesästä näyttelyssämme sovimme tästä syysreissusta viritelläksemme yhteistyötä taiteen ja näyttelyiden merkeissä.
Olikin hienoa nähdä Outin töitä, graafikoksi me hänet kyllä tiesimme, mutta paljon muutakin näkyy syntyvän ja ihan haihatushenkistä. Outi lupautuikin ihan mielellään tekemään taidetta myös Haihatuksen ensi kesään.
Hienoa, taas siis on uusi nimi listassa.

Kävimme myös tutustumassa Käpy Galleriaan, jota Outi taiteilijaystävineen talkoohengessä ylläpitää. Tunnelmallinen vanha puutalo Konneveden kirkonkylällä, jossa on ollut varsin monipuolista näyttelytoimintaa vuosien mittaan. Suunnitelmissa on kuulemma ollut jo jonkin aikaa myös nykykansantaiteen näyttely ja avittaaksemme sen toteutumista vinkkasimme joitakin yhteystietoja, joten taiteilijat hoi, odotettavissa on yhteydenotto Konnevedeltä!

23.11.05

performanssia


Annu Sankilampi ja Aaro Vuotila esittivät Teatterikone-performanssia Haihatuksen avajaisissa 2004

Jyväskylästä soitteli Ratisen Helena ja kyseli, että kiinnostaisiko Roi Vaaran performanssikurssille osallistuminen.
Just olinkin lukenut Etelä-Suomen Sanomien juttua Purhosen Pekan performanssista ihaillen, kuinka sitä taidemuotoa voi niin näppärästi käyttää nopeaan ja tilannekohtaiseen mielen ilmaisuun ja vaikka protestoimiseenkin, kuten Pekka tällä kertaa.
Performanssin taitajia ihailen, mutta en itse siihen vielä näin estoisena ihmisenä uskaltautunut. Semmosta aivojen uudelleenjärjestelyä pitäisi tehdä, jotta tohtisin edes yrittää.
Se kurssikin kyllä pisti ihan illaksi ajatukset myllertämään performanssin suunnassa, mutta ihan ilman että yksikään järkevistä lapsistamme olisi ollut täällä toppuuttelmassa, oivalsimme itse, että nyt pitäisi meidänkin tässä sydäntalven kiiheimpinä lämmitysaikoina keskittyä ihan töiden tekemiseen ja unohtaa liiat rönsyilemiset ja kaupunkiluuhaamiset.

Ehkä jonain päivänä ylitän tuonkin rajani.

22.11.05

rätväkkää



Vanhasta Tikkurilan väritehtaiden esitteestä ihailin näin rohkeaa värienkäyttöä.
En löytänyt vuosilukua julkaisusta, mutta seiskytlukuahan tuo selvästi on.
Ah, muistan nuoruudestani, kuinka olisin kaikki tiikkihirvitykset, ompelukoneista kirjahyllyihin halunut maalata kirkkain kiiltävin värein.
Äitiä puistatti moiset ehdotuksetkin. Äidin sisko oli kuitenkin rohkeampi ja maalasi televisionsa kiiltävän valkoiseksi, jonka ansiosta täti ansaitsikin ihailuni.

Eivät kuitenkaan kaikki tuossa vanhassa esitteessä olevat ehdotukset minunkaan enää iske, kuten esimerkikisi vanhan keinutuolin maalaaminen kiiltävän kirkkaaksi tai puuhellan kirkkaanpunaiset tiilet ja sinininen uuninluukku! Hyi hirveä! Mielestäni vanhat maalatut huonekalut vaikka kuinka kuluneina ovat kauniita. Ei niitä kulumisen takia pidä uusiomaalata.

Tässäkin talossa, joka siis muinoin on erilaisisissa kunnan laitostarkoituksissa palvellut, nykyään vaaleiksi maalattujen seinien alta pilkottaa vahvoja, kirkkaita värejä, siis todella vahvoja. Ja joka huoneessa eri väri, oranssi, kirkkaanpunainen, sitruunankeltainen, myrkynvihreä ovat ainakin nähtyjä värejä.
Ei ehkä ihan noita samoja, mutta rätväkkäämpää värinkäyttöä tahtoisin minäkin tänne jo saada, haaveissa onkin kylppärin lattian maalaaminen vaikka aniliininpunaiseksi, kuten Helsingin vanhojen ratikkahalleilla nykyään olevan kulttuuritehdas Korjaamon yleisövessassa oli.

Tikkurilasta kysyessäni kyllä väitettiin, jottei muka voisi kylppärin kaakelilaattalattioita maalata, mutta kuka estää kokeilemasta, laatat ne oli siellä spårahallillakin.

20.11.05

joutsalaista kulttuurinkurmeeta


Jouni Huhtaniemi, Hanna Pulkkinen ja Annu Sankilampi

Eilen illalla Joutsassa huoltoaseman kuppilassa oli ihan oikeeta ammattilaisteatteria.
Saanpas olla ylpeä joutsalaisuudestani tällaista kulttuurinkurmeeta kokiessani.

Lähes kaksi tuntia istuin Huttulan ravintolaan rakennetussa täpötäydessä katsomossa koko ajan tiiviisti innostuneena esityksestä, itkin ja nauroin, yhtään tylsää hetkeä ei tullut. Todella hieno esitys. Jälleen kerran yllätyin, vaikka hyvää Teatterikonetta jo osasinkin odottaa.

Näyttelijät olivat ammattitaitoisen hyviä, näyttämö oli pieni, mutta tehokkaasti käytetty pienin elkein.
Räsymatto, neljä tuolia, pari tiiliskiveä ja halkoa.
Äänet ja valot toivat hienosti pienin niksein lisää eloa esitykseen.
Enkä yhtään enempää näyttelijöitä kaivannut, nerokkaasti se toimi neljänkin voimin, vaikka esittivätkin useita rooleja.

Ensi keskiviikkona on Huttulassa toinen esitys, sitten kiertävät muualla.
Kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa tai vaikka tilata koko esitys.

19.11.05

taideterapiaa


merjametsänen 2004 Helmikuu

Lastenpäivän palkinto on myönnetty nuorisokoti Villa Artesille.
Villa Artes tai kuten olen kuullut sanottavan Artsi, on täällä Keskisuomessa,Toivakassa, Huikon kylällä.
Siellä kasvatustyön tukena käytetään taidetta eri muodoissaan.
Itsekin lastensuojelutyötä tehneenä voin kuvitella, ettei näitä nuoria pistetä taidetta väkisin tekemään, vaan se on ujutettava arkeen toisin keinoin.

Tänne meille Haihatukseen on Toivakasta suht lyhkä matka, ahkerasti ovat nuoriaan täälläkin käyttäneet taidetta katsomassa.
Jotkut nuoret kävelevät nopeasti tylsistyneen näköisinä näyttelyn läpi, mutta hyvin usein on innostustakin näkynyt.
Ja aina jotain menee sen tylsistyneen näköisen panssarinkin läpi, eivät he tunteettomia ole, päinvastoin. Ne tunteet ovat vaan piilossa turvassa. Jonkinkokoinen siemen sinne sieluun jää itämään kuitenkin. Uskon minä.

Nuorisokodilla on myös oma Liiteriteatteri, jossa joka kesä esitetään uusi näytelmä, ihan omin voimin kokonaan tehty, ja ovatpa käyneet Virossakin teatterinsa kanssa.

Tekeminen itsessään on tärkeätä näille nuorille, omien taitojen löytäminen on tärkeää itsetunnolle, sen kautta opitaan kokemaan epäonnistumisia yhtälailla kuin riemukasta onnistumistakin.

Villa Artes on varmasti palkintonsa ansainnut, hyvä valinta Opetusministeriöltä.
Sille 8.400 eurolle löytyy varmasti tarvetta ja käyttöä lastensuojelun ja taiteen alalla.

Onnea Villa Artesin väelle!

18.11.05

rientoja


osa Raimo Auvisen teoksesta Polku Haihatuksessa 2005

Olemmepa kutsuttuja. Rientoja on ihan sopivasti.
Niitä entisaikojen pikkujoulurumbia en yhtään kaipaa, vaikka ne enimmäksen olivatkin lastenjuhlia. Onneksi ovat penskat kasvaneet juhlimaan keskenään, aikansa kutakin, tiptaptiptap..

Huomenillaksi olemme kutusutut Teatterikoneen Ilosen talon ensi-iltaan. Koneella on nettisivut uusittu, tietoa teatteriryhmästä ja sen Ilosesta talosta löytyy sieltä.
Tänään telkkarissa Keski-Suomen Uutisissa klo 17.50 tulee myös juttua tästä joutsalaisteatterista. Ja jos asuu niin kehnosti ettei Keskisuomi näy, voi jutun katsastaa netissä YLE24 videosalissa myöhemmin illalla.

Tässä ihan liki, nelostien varrella on avattu uusi maatilamatkailu-tila, Lamminmäen tilat.
Siellä on sunnuntaina avoimet ovet.
Käynemme katsastamassa, tervetullut lisähän tuo on paikkakunnan matkailutarjontaan. Saattaa olla hyvä kohde myös meidän ryhmämatkailijoillemme.

Ensi viikolla on Roi Vaaran näyttelyn avajaiset Jyväskylän Taidemuseossa.
Onneksi tuli kutsu sinnekin. Joogat jääköön siltä illalta, luultavasti saan sieltä sielulleni joogaa, Roi Vaara on idolini. Olen performanssitaiteen ystävä, tykkään aineettomasta taiteesta, sellaisesta mistä ei välttämättä jää mitään turhaa tavaraa.

Kulttuuripläjäysten lisäksi olen kutsuttu ilmaiseen mammografiaseulontaan.
Siihenkin tissinlitistykseen menen ihan hyvillä mielin, hyvähän se on, jotta huolehditaan ja kuvaahan siinäkin kait syntyy.

16.11.05

äimänkäkinä


osa Merja Metsäsen teoksesta Suomalainen toteemi

Haihatuksen yhtenä monista motoistahan on ryhtyminen eikä ruikutus.
Joskus olemme kuitenkin äimänkäkinä näitten virallisten (eli aikuisten, kuten kakskymppinen tytär sanoisi) asioiden kanssa ja silloin on kysyttävä neuvoa.

Tällä viikolla kävimmekin Jyväskylässä Keski-Suomen taidetoimikunnassa juttelemassa ja neuvoja kuulemassa. Pääsihteerin ja läänintaiteilijan kanssa pääsimmekin juttelemaan, ihan kiireettömästi he ottivat vastaan, kuuntelivat, neuvoivat ja kannustivat.
Asioita taas selkiintyikin, hyvältä tuntui.

Jaksamme ja uskallamme taas paremmin, kun siellä kaupungin virastossakin meidät tunnustetaan huomionarvoiseksi kulttuurintuottajaksi.

15.11.05

kuvittelija



Itä-Häme -lehdessä tänään esiteltiin minut lehden piirroskuvien tekijänä.

Lehdessä on valokuvaajan lisäksi myös toinen kuvittaja, hän kuvittaa taitavasti tietokonetta käyttäen. Minä en siihen pystyisi, vaan perinteiseen malliin kynällä ja vesiväreillä syntyvät nämä minun kuvani.

Muutamiin juttuihin olen kuviani jo saanut tehdä, mielenkiintoista työtä, tykkään tosissaan.
Mikäpä mukavampaa kuin tehdä sitä mistä tykkää ja voi kotoa käsin tehdä omia aikojaan Tietysti on tässäkin deadlinensa, mutta toimittajat ovat yleensä aiheen ilmoitelleet pari päivää aiemmin ja valmista juttua lähettävät kunhan saavat valmiiksi, joten ajankäytön voin niissä rajoissa raamittaa.
Ajattelutyöllähän tuo alkaa, aiheen riipimisellä, se sujuukin parhaiten lenkkeillessä ja tulee usein uniinkin. Sen jälkeen työhuoneella purkka suuhun, musiikkia tuutista ja annan käden tehdä. Paperia siinä kyllä kuluu yleensä ennenkuin hyväksyn valmiiksi, yleensä kolme neljä kuvaehdotusta aiheesta.

Mielelläni enemmänkin tätä kuvitushommaa tekisin, mihin tahansa sitä kaivattaisiinkaan, piirretyllä kuvalla kun voi sanoa senkin, mitä ei sanoilla tai valokuvalla voi.

14.11.05

omakuva



On muuten omakuvan tekeminen yllättävän vaikeeta.

Minä piirtelen kaiken aikaa vaikka mitä, erityisesti tuosta siipasta syntyy hetkessä terävää sivallusta ja kai aika näköstäkin.
Mutta että itsestä, se on jo vaikeempi juttu.

Toimittaja oli tässä viime viikolla tulossa jutuntekoon näistä kuvitustöistäni ja ehdotti että tekisin omakuvan. Päivän melkein tuhrasin ja paljon paperia, ennenkuin alkoi läheskään tyydyttää. Vaikka vaan tämmöstä luonnosmaista karikatyyriä teinkin ja saattaa äkkipäin vaikuttaa nopeasti sutastulta.

Sedis ehdotteli omakuvia blogeihin pistettäväksi, kannatan ajatusta ja kannan korteni kekoon.

13.11.05

onnea isälle


Merja Metsänen 2001 Stadin kundi

Isä ja äiti asuvat Helsingissä vihreässä rintamamiestyyppisessä puutalossa, lapsuuskodissani. Isä rakensi talon siinä syntymäni aikoihin 50 luvun alkuvuosina.
Papaksi ja mummuksihan minäkin olen heitä jo kohta kolmekymmentä vuotta kutsunut, esikoisemme syntymästä saakka.

Pappa on laulumiehiä, koko ajan hyräilee jotain ja kirkkokuorossa laulanut jo viisikymmentä vuotta.

Vaikkei se yleensä kai ikämiesten harrastuksiin kuulukaan, meidän pappa kutoo kangaspuilla. Nytkin ovat puut kellarissa paukkuneet, mattoa on tulossa ja jopa vihreän talon keittiön verhot ovat papan kutomat. Minäkin olen muutamatkin matot, pellavapöytäliinat, poppanat, verhot, matkahuovat, ryijyt, raanut ym saanut kotoani, mummun tai papan kutomat.
Vaikka onkin jo yli kahdeksankymppinen, niin vain kömpi pappa puiden alle sitomaan polkuset tänä syksynä, kun mummun lonkka ei enää suostunut hommaan.
Tietokonehommia on myös opeteltu parin viime vuoden aikana, lähinnä kirjoittelemista, se kun on myös papan lempipuuhia, muistelee vanhat asiat paperille, historiantiedoiksi meille nuoremmille.

Viime viikolla mummu osti papalle oman kännykän, vaikka se onkin ihan turha kapine.
Soitin tänään onnitellakseni, puhelimesta kuului mutinaa
....niin... no mites....no kun tässä lukee lopeta...??....ei kun mites kun tässä on 0405161....
Minä huhuilin siihen ja lopulta ymmärsi pappa, jotta päästiin puhumaankin, oli kuulemma ollut puhelin väärinpäinkin.
Ensi viikolla sitten on vuorossa perehtyminen aparaattiin tarkemmin.

12.11.05

painotavoitteita ja kauneusihanteita

Raimomme eilen saavutti tavoitepainonsa, meni jopa pikkusen alle sen 80 kg.
Saavutushan tuo 63 kilon pudotus on, itse en montaa kiloa enempää paina kuin tuo pudotus, eli lähes kokoiseni kimpaleen on mies saanut lenkkipolulle jätettyä.
Mutta jessus jotta on veikeännäköistä tuo löysä irtonainen nahka muuten niin normaalikokoisen miehen luiden ympärillä! Kiinteytyyhän se siitä tietenkin, on vain ollut niin nopea tuo pudotus, ei ole nahoissaan tahtonut ukko pysyä.

Terveyttä ja hyvää oloahan tämä solakampana oleminen tuo, makuasioita ovat sitten nämä ulkonäkökysymykset. Eri aikoina suositaan erinäköisiä, kuten tästä vanhasta Suomen kuvalehdessä 1927 olleesta lehtimainoksesta käy ilmi.

11.11.05

survivormanssi


Pekka Purhosen Suihkuvessa Haihatuksessa 2002


Purhospekka kesällä kertoikin taistostaan työvoimatoimiston kanssa.

Hän ilmoittautui huhtikuussa työttömäksi työnhakijaksi ja määräsivät neljän kuukauden karenssin, koska löysivät Y-tunnuksen papereista. Pekka oli tunnuksen hommannut tehdessään Helsingin kaupungille tilaustyön vuonna 2003.

Tutultahan tuo kuulosti, on vaikea olla työtön taiteilija. Ainakaan byrokratia ei sellaisiin usko.

Arvasimme jo kesällä asian jossain vaiheessa kääntyvän Pekan kohdalla taiteeksikin. Niin herkullisen purhosmainenhan aihe kuitenkin karmeudessaan on.
Tämän päivän lehdistä sitten luimmekin STT: uutisen, jossa kerrotaan Pekan pistäneen Lahden Taidepanimolle pystyyn syömälakkoperformanssin nimeltään survivormanssi ja lupaa makailla sairaalasängyssään päivittäin klo 14-16. Pekka on kuulemma ollut nyt seitsemän kuukautta ihan ilman tuloja.

Käykääpä Lahdessa katsomassa ilmielävää nälkätaiteilijaa ja byrokratian uhria.
Me ainakin menemme.

9.11.05

norjalaisvitsi


Morganin Moukka Haihatusvahtina.

Hiiii, on se vaan jännää täällä verkossa matkailu.
Saattaisi avartaa norjalaistenkin suomi-tietoutta.

Löysin tällaisen norjalaistaiteilijan sivun, josta bongasin kuvan omalta pihaltamme.
Ja on siinä oikein linkkikin tänne meille.
Kuva on siellä sivupalkin alalaidassa, se on pyhäinpäiväsynkistely-juttuni kuvitusta, Raimon polku-teoksen jäämistöä.

Näinpä oli norjalaispoika arvioinut kielitaitojani:

Here' another blog (chosen merely because of this subtle image :: Its language might be from the Baltics or some other fenno-ugric province somewhere in cyberia):

Eipä taideta pistää laskua kuvan luvattomasta käytöstä, mielissäänhän tästä ollaan. Hienon näköselle sivullehan on näyttelyhaamumme päässyt.

8.11.05

maistuuko kahvi?


Raimo Auvisen Juokseva vesi joka mökkiin

Kyllä, kahvi maistuu.
Usein on kuppi kädessä, näyttää olevan profiilikuvassakin.

Tee käy kyllä myös ihan hyvin, mutta kahvia kehoni ja pääni tarvitsee, kipeäksi tulen muuten. En myöskään usko sen vaikuttavan nukkumiseeni, pikemminkin päinvastoin, en ehkä voisi ilman iltakahvia niin hyvin nukkua.

Meillä onkin koko ajan keittimessä kahvit valmiina, illalla viritämme keittimen valmiiksi, aamulla ei sitten tarvitse kuin nappia painaa. Päivän mittaan kun pannu tyhjenee, keitämme heti lisää ja aina täysi pannullinen.

Jos tämä on pahe, niin hyvä pahe!

7.11.05

asiaa


Vesa Väänäsen Poliitikko Tosi-Karju Haihatuksessa 2003. kuva Tommi Pylkkö

Jostain syystä näinä aikoina ihmisillä tuntuu olevan tarvetta tarjota kaffeja ja jakaa namuja,pinssejä, nauhoja, paitoja, ja ties mitä krääsää.
Kaikenlaiset pukumiehet ja jakkupukunaiset hymyilevät ja puhuvat niin kovin trimmattuina ja ystävällisesti.
Semmoisiin voi törmätä jopa Joutsan torilla tuulipukukansan seassa, siis jos se kansa on viitsinyt vesisateeseen lähteä.
Olen aiemmin hehkuttanut Joutsan vilkasta torielämää ja onhan se vilkas kesällä ja lauantaisin, mutta ei välttämättä marraskuussa maanantaina tai muunakaan alkuviikon pimeenä päivänä, ainakaan vesisateessa.
Eipä tuonne silloinkaan ollut väkeä eksynyt kun eräskin pukumiesparka termospulloineen vesisateessa puhui megafoniinsa. Yksin siellä sateessa seisoi sitkeästi ja puhui. Varmaan olisi kaffet tarjonut.

No toivotaan että siihen myöhemmin kertyi väkeä kuulemaan, edes kohteliaisuudesta, varmaan oli tärkeetä asiaakin, joku on ehkä hyvä presidentiksi tai jotain.

6.11.05

kasvihuoneilmiö


Raimo Auvisen Kasvihuoneilmiö Haihatuksessa 2002

Näin pitkällä syksyä jo mennään ja vielä on näin lämmintä.
Käväisin lenkillä ja ilma hämärä, kostea ja lämmin kuin sammalmätäs.
Pyhäaamu, mutta saunanlämmitystuoksusta tulvahtivat mieleen lapsuuden lauantai-iltapäivät.

Minä en herkästi pakkasilla nokkaani ulos pistä, yli 10 asteen pakkasissa en ihan herkästi lenkkeilemään lähde. Nautinkin nyt tästä pitkästä lämpimästä ja lumettomastakin. Jouluksi tietysti toivon kaunista lumisadetta, ihan noin tunnelman vuoksi, muuten ei sitäkään tarvitse liiemmin tulla.
Pururatalenkillekään ei lumiseen aikaan voi mennä, kun siellä on silloin latu ja trikoopukuisia hiihtäjiä. Minä huivipäämummo kun hiihdän mieluummin yksin vaikka umpihangessa.

5.11.05

illanviettoja


omaa nuoruuttani Vanhalla joskus vuonna 72

Ainakin näillä meidän nuorilla on ihan kivoja illaviettoaktiviteettejä.
Voihan se tietysti olla että muutakin on, minulle asti ei kaikki tieto ehkä tule, en toki ole ihan sinisilmäinen, vaan harmaasilmäinen ennemminkin.
Olen kuullut naamiaisista, teemailloista, peleistä ja leikeistä.

Tuore blogituttavuus Hemminki kertoo myös samalaisesta hauskanpidosta, yhdessä jammailusta ja taiteen tekemistä.
Varsin mainio idea vaikka vanhemmillekin mielestäni oli tuo iso tyhjä maalauspohja ja monenlaiset taiteentekovälineet, siihen vaan kivat kaverit ja virvokkeet.
Varmasti on hauskaa ollut, upea värikäs teos on siitä todisteena ja muistona.

Hemminkiä meinaan ainakin jonkun matkaa seurata, tuntuu olevan pojalla oikea asenne elämään.

4.11.05

poismenneitä



Pimeetä on ja muutenkin kai synkeetä näin halloweenien aikaan, kun vainaita muistellaan. Hautakynttilöitä näyttivät ihmiset kaupasta hakevan.

Ajattelinpa minäkin sen kunniaksi muistella mennyttä kesänäyttelyämme sen verran vielä että pistän tähän kuvan jäljestä, mikä eräästä teoksesta jäi pihaan.

Mutta ei hätää, toivoahan antaa varmaan tuo haaruskan kohdalta puskeva voikukka.
Ja sehän muistuttaa tietysti siitä että uutta aina on tulossa, niinpä tänäänkin tuli jo ensi kesän näyttelyyn taidetta, kun Veli G toi peräkärryllisen tavaraa vintille odottelemaan kevään pystytyksiä.

3.11.05

pirstaleina



Tietokone-pyh-ei koskaan meille- onkin yllättäin erittäin tärkeä väline tässäkin huushollissa.
Aamulla avaamme sen heti aamukaffen jälkeen ja illalla suljemme nukkumaan mennessämme.
Eikä se montaa hetkeä päivässä pimeänä ehdi olla, lähes koko ajan joku meistä istuu sen takana (vai pitääkö sanoa edessä?)

Ihan viime päivinä, kone on jotenkin hidastellut, jotain kummia virheitä tehnyt ja ihme vinkunaa on kuulunut. Eilen se sitten jumitti kunnolla, kyllä sillä nyt jotain sai hoideltua, mutta tuskasta se oli. Blogia nyt viimeiseksi tuli mieleen siinä raastavassa jumitilassa päivittää, ei riittänyt kärsivällisyys.

Kekkasinkin sitten pistää koneen eheytykseen piiiiitkästä aikaa, voi olla että edellisen kerran oli konekin se edellinen, eikä tämä vasta pari-kolme -vuotias. Jotenkin on unehtunut tuommoset huoltohommat.

Kone siinä sitten huohotti ja naksutti koko illan ja osan yötäkin, ainakin 10 tuntia.
Kerran yöllä herätti, kun kalterit kolahti Normanin pistäessä karanteeniin jotain huijarivakoilijamörköä.
Ja ahh! aamulla kone oli pirteä ja reipas, ei juminut mikään. Ensin kyllä täytyi sieltä karanteenista poistaa kaikki ne toistakymmentä rosmoa, mitä sinne oli ilmaantunut yöllisen puhdistusoperaation aikana.

Itsellenikin saattaisi tuommonen eheytys tehdä nyt hyvää, niin pirstaleisen pieniä hommia on rästissä, jokaista pitäisi vähän pistää eteenpäin, eikä sittenkään mitään valmista ole heti tulossa. Koko ajan jotain teen siellä täällä, silti tuntuu kuin ympäri pyörisi jumissa kuin tietokone eilen.

Onneksi illalla pääsen joogaan, jossa saankin sitten ihan vain olla, ei ajatella menneitä, ei tulevia.