30.7.06

oi aikoja



Lehdeltä toimeksisaaneena pääsin tutustumaan muinaishistoriaan.

Tilasivat kuvituksen rautakausijuttuun ja toimittaja pyysi autenttista kuvaa. Vups! historia oli koulussa heikoin aineeni ja muutenkin piirtelen lähinnä vähemmän vakavaa, enkä niin kovin näköistäkään. Mutta siksi siis olikin aihetta tutkittava ensin, koskapa ei nyt riittänyt pelkän intuition pohjalta riipaistu näkemys.
Onneksi tietoa löytyy, netistä ja kirjoistakin, kuvia ei kylläkään, siksihän lehteenkin pyydettiin piirroskuvaa.

Jäin miettimään tuota muinaista elämänmenoa, silloin oli varmaan täysi työ ihan hengissä pysymisessä, vapaa-ajan ongelmia ei tainut olla.
Ei tarvinut pähkäillä miten lomansa viettäisi, ei valita mitä kanavaa katselee tai ottaako kinkku- vai aurajuustoananaspitsan.
Ei ollut mahdollisuutta valita rupeaako vegetaristiksi, vegaaniksi, lakto-ovovegetaristiksi tai mitä kaikkea näitä nyt onkaan, syötävä oli sitä mitä oli ja millä pysyi hengissä. Oliko silloin edes olemassa allergioita? Vai kärsittiinkö kutinat ja vatsakivut sisulla hautaan asti? Hautaan kuitenkin päästiin ennemmin kuin nykyään.
Tuli oli sillon kovin tärkeä, ruuanlaitossa, lämmikkeenä ja valona. Kuinkahan paljon oli tulipaloja?
Entä hygieniapuoli, kuinka siitä huolehdittiin, ei tainut olla vessapaperia, lämpimästä suihkusta ei osattu uneksiakaan. Kuinka paljon ihmisiä kuoli huonon hygienian takia?
Ja hui, kuinka talvipakkasissa pärjättiin, meillä ainakin tässä talossa suurin huolenaiheemme talvisin taitaa olla öljynkulutus ja sen huikeat hinnat, vaan ei tainut sitä murhetta olla tuhannen vuotta takaperin.

Mitähän meidän tietotekniikastamme ja kännyköistämme ajatellaan tuhannen vuoden kuluttua. Vai ajatellaanko silloin enää ollenkaan mitään, kukaan.

28.7.06

parittomia sukkia



Katoavatko sukkasi? Tuleeko pesukoneestasi pyykin jälkeen takaisin vain yksi sukka parista?

Varsin tuttua useimmille meistä. Lähes kaikilla on oma tarinansa katoavista sukista. Tätä varsin yleistä harmia ovat tarkemmin tutkineet lahtelaiset taiteilijatoverukset Pekka Purhonen ja Heikki Saure.
Asialle onkin löytynyt varsin konkreettinen selitys: Strumphica Ahmicus. Tällainen sukansyöjän prototyyppi on tänä kesänä nähtävissä Haihatuksen Parittomien sukkien näyttelyssä. Nähtävillä on myös millaista jälkeä tämä hirviö sukistamme jättää; ulostetta on esillä.

Kovasti sukansyöjä on kirvoittanut ihmisiä kertomaan katoilevista sukistaan ja erilaisia ratkaisumalleja tälle niin yleiselle haitalle. Olemmekin kehoittaneet heitä kääntymään kadonneiden sukkatarinoiden keräilijän Heikki Sauren puoleen kokemustensa kanssa. Heikki ottaa mielellään vastaan tarinoita, jospa vaikka joskus vaikka kirjan niistä tekisi.
Lähettäkää vaan vaikka tänne meille niitä sukkajuttuja, pistämme menemään edelleen Heikille.

Kukapa ei tahtoisi löytää sukkiansa vaikka kirjan sivuilta!

25.7.06

Pirtola-ite ja muitakin outsidereita


Lauri "kutomassa" lisää verkkoa Minna Pyykön Pitkä Odotus teokseen.

Meillä kävi piristäviä vieraita.
Pirtolan Erkki kävi sunnuntai-iltana Haihatuksessa taiteilijatovereidensa Leenan ja Laurin kanssa. Jostain matkan varrelta oli löytynyt mukaan myös saksalainen soittajakulkuri Felix.

Tulivat tietysti boheemisti pari tuntia näyttelyajan jälkeen, vaan ei se mitään, oli oikein mukava tutustua tähän porukkaan ihan ”rauhassa” ilman muuta näyttelyväkeä.
Pirtola katsoi tapansa mukaan näyttelyn videokameran läpi, Felix säesti kaiken aikaa improvisoiden ja löytäen mitä moninaisimpia ääniä kolkuttelemalla kaikkea mahdollista (ihan kuin Kiwano:)). Lauri opetteli kutomistakin nuoruuden innolla, kieli keskellä suuta ja silmät killissä, kun puikot sattuivat kohdalle.
Illan päätteeksi kokeilivat vielä kaikki mahdolliset kulkupelimme vauhdikkaasti iloiten. Pienet pihajamitkin saimme kokea vielä illan jo uhkaavasti hämärtyessä, Felix soitti banjoaan (tai jotain) ja joikasi lähes saamelaiseen tyyliin ja Pirtola paukutti shopparistamme löytämiään uuninpeltejä.

Ja juu, kyllä olivat ihan selvinpäin.

Tervetuloa toistekin!

24.7.06

Keskisuomalaisessa 23.7.06



ITE-TAIDE JA RAJATON LUOVUUDEN PERIAATE

Kesänäyttelyiden uuskansantaide hykerryttää ja puistattaa sisuskaluja pitkään


HAIHATUS
Kesänäyttely Joutsassa 13.8. saakka.

ILMANPIELI
Ite-taidetta Galleria Kävyssä Konnevedellä 30.7.saakka.

Haihatuksen toimintafilosofia perustuu taiteen kokemisen ja tekemisen kynnyksen madaltamiseen. Siellä ei tarvitsekaan rypistellä otsaansa korkeakulttuurisen taiteen ääri-ilmiöiden parissa. Jos kynnyksen madaltaminen vaikuttaa katsojien hyväntuulisuuteen, Haihatus on onnistunut tavoitteessaan erinomaisesti. Aina on joukossa myös heitä, jotka kavahtavat näkemänsä kaoottisuutta, eivätkä hekään ole väärässä.

Haihatus esittelee ennen kaikkea Ite-tadetta. Kiasmakin ehätti viime kesänä tekemään siitä oman katselmuksensa, jolloin madaltamisen idealle saatiin oikein korkeakulttuurinen hyväksyntä. Haihatus on Ite- taiteen esittelylle Kiasmaa parempi niin madaltamisen kuin lajin luonteenkin kannalta. Ite-taiteilijoiden alkuperäinen esittelypaikkahan on pihapiiri ja sen kautta Haihatuksen näyttely avautuu sisätiloihin ja takaisin. Näyttelyn järjestäjille Raimo Auviselle ja Merja Metsäselle miljöö on autenttinen. Siksi Auvisen kymmenistä hellan liesistä rakennettu Hellahuone Ja Metsäsen Culture-kyltyyrikyltti ovat myös täsmällisesti oikeilla paikoillaan.
Kyltti viittaa liikemerkkimäisesti läheiseen peltomaisemaan ja samalla sanan kultuuri toiseen merkitykseen, maanviljelyyn. Kyltti luonnehtii myös Ite-taidetta, sillä nykykansantaiteilijat tulevat taidekulttuurin ulkopuolelta, kuten pelloilta, metsistä ja työpajoilta. Mukanaan he tuovat rajattoman luovuuden periaatteen, jonka esittelystä Haihatus on saanut jo laajaa mainetta. Periaatteeseen liittyy myös teosten materiaali, joka voi liittyä läheisesti taiteilijan elämäkertaan tai olla yleensä arjen materiaaleista koostettua.

Ite-taide vaikuttaa useimmiten ensin humoristiselta. Teosten nimet kertovat sisällöstä sanasutkauksillaan ja -väännöksillään. Uuskansantaiteilijoilla on liiteri-picasson suhde materiaaliin ja romuvarasto-duchampin suhde sanan ja materiaalin väliseen suhteeseen.

Huumoria ja kriittisyyttä

Usein nimi niittaa lopulta huumorin ja kriittisyyden yhteen kuten monissa Vesa Väänäsen rautaromuveistoksissa tapahtuu. Nykytaiteemme kriittisin asenne saattaa hyvinkin olla juuri Ite-taiteilijoilla, vaikka sanoma tuleekin esiin hellyttävän vennamolaisesti. -”Kyllä kansa tietää”.

Pihan reunassa on kuin lasten leikkipuistosta kaapattu puinen lentokone. Kun sitten kiertää pullean koneen peräpuolelle, avautuu näkymä, joka ei huvita enää yhtään. Koneen sisällä on kaksi kahlittua ja hupulla peitettyä hahmoa. Ajatus lentää välittömästi puutarhailottelusta Guantanamoon tai tämä kone voi lennähtää tilanteen muuttuessa mihin tahansa maailman tulehduspisteeseen; tänään se on Libanonissa.

Hämeenlinnalaisen Josef Tommisen lentokoneveistos lennäyttää kuin huomaamatta pohtimaan, mikä on ite-taiteen ja institutionalisoidun taiteen välinen suhde. Pekka Purhosen ja Heikki Sauren installoima Parittomien sukkien näyttely, Kalle Turakka Purhosen Vaahto Ukot vintillä ja Pekka Suomäen romukollaasit muistuttavat vahvasti ite-taidetta, mutta liittyvät kuitenkin yleisen taidehistorian kehityskertomukseen. Kiasman Ite-taiteen näyttelyssä esiintynyt Mauri Korhonen kuuluu joukkoon vain huumorinsa välityksellä, sillä maalarin taidoillaan hän etääntyy vähintään puoli askelta nykykansantaiteen rajojen ulkopuolelle.

Näyttelyn kirvoittama rinnastaminen tuottaa ainakin yhden hedelmällisen ajatuksen: ite-taiteilijat ja taiteen marginaaliin suosiolla siirtyneet muistuttavat toisiaan. Ehkäpä seuraavassa vaiheessa Ite-taide alkaa vaikuttaa jo tyylitietoisiin taiteilijoihinkin. Siitä saa anarkistista maustetta ilmaisuun ja tapaan tarkastella varsinkin auktoriteettien eriskummallisia toimia.

Ite-taiteen kultakausi

Haihatuksessa on runsas joukko myös Outi Markkasen teoksia. Ite-taiteen rinnalla hänen herkkä suhteensa materiaaliin vain korostuu. Elementit eivät kolise yhteen vaan helisevät yhteyttä. Markkanen on kuratoinut kotikunnassaan sijaitsevaan Galleria Käpyyn näyttelyn Ite-taiteesta. Galleria Käpy sijaitsee Konneveden keskustassa.

Kävyssä mukana ovat myös Haihatuksessa esiintyneet Metsänen ja Auvinen sekä Korhonen ja Heikki ”Morgan” Hämäläinen. Kävyssä Korhosella on kollaaseja, joista oivaltavin on Toisinajattelijan vappu. Morgan on maalannut puunkappaleille muun muassa erilaisten syöpäläisten kuvia. Passaa niitä ilolla inhota.

Tähän mennessä Suomesta on löytynyt jo useita satoja uuskansantaiteilijoita ja lisää löytyy koko ajan. Elämme Ite-taiteen kultakautta, jossa karaatit sen kuin vain karttuvat. Markkanen on kutsunut näyttelyyn joukon konneveteläisiä ja lähikuntien tekijöitä. Kylistä heitä löytää.

Risto Rossi Konneveden Rossinkylältä ilmaisee teoksessaan Vanha vaskoolimies yhden tulokulman ite-taiteelle. Metsän käppyrät ovat sen historiallista materiaalia ja Rossi nostattaa ne taidokkaasti kunniapaikalle. Ulkona oleva Takinkääntäjä, jossa takki todella kääntyy, kun veivistä vääntää, edustaa lajin kantaaottavaa puolta iskevimmillään.
Hankasalmelainen Sauli Sormunen on omintakeinen puunkäsittelijä. Hän on tehnyt paljon symbolistisia kuolemaan liittyviä veistoksia, humoristisen Poksauttajan ja reliefin 7 veljestä ja Venla. Mikko Makkosen luonnonläheiset lasimaalaukset tuovat uuden tekniikan ite-taiteen karttuisaan piiriin.

Riemastuttava maakuntakierros uuskansantaiteen parissa hykerryttää sisuskaluja vielä pitkään. On niitäkin, joita puistattaa ja hekin ovat oikeassa.

HANNU CASTRÉN

22.7.06

kulttuurin kesantopelto


(taustalla merja metsäsen Haaveissa -teos)

Kulttuurin kesantopeltomme kukoistaa kauniisti.
Oli oikea ratkaisu avata näyttelystä näkymä pellolle, saimme luonnon mukaan taiteilijalistaamme.
Näyttelyvieraat pysähtyvät mykistyneinä savipajalaiturin päähän lepuuttamaan silmiään ja ihailemaan avautuvaa maisemaa. Tänäänkin eräs kiireinen rouva sanoi tullessaan ettei tarvitse kausilippua, koska ei ehdi kuitenkaan toiste tulemaan, lähtiessään kuitenkin leimautti lippunsa voidakseen tulla vielä uudestaan ihailemaan niittyä.
Olemmehan jo aiemmin huomanneet tuon niityn kesäisen kauneuden, mutta pari mäntyä siitä oli kaadettava, että näystä pääsevät nyt nauttimaan myös näyttelyvieraat. Taiteen selostamotornimme on myös aivan mahtava näköalapaikka, sieltä näkee hyvin pellon alati vaihtuvan väriloiston.

Vastedeskin haluamme pitää pellon luonnontilaisena ja laittaa tulevinakin kesinä siihen sellaista ympäristötaidetta, joka on sopusoinnussa heinien ja horsmien kanssa eikä edellytä paljolti polkujen tallaamista, vaan on nähtävissä pellon laidalta ja tornista.

19.7.06

menevää miestä tilattavissa


klikkailemalla kuvaa saa suuremmaksi.

On painoa pudotettu, painoja nosteltu ja nyt on opus painossa! - Heh, onpas hauskaa tämä kielen kanssa leikkiminen!

Menevän miehen mallia voi nyt tilata kopsahtamaan postilaatikkoon syyskuisena julkaisupäivänä ja halutessa vaikka omistuskirjoituksin varustettuna. Ennakkotilaushinta on edullinen 25 € plus postitus. Tilata voi Haihatuksesta paikan päältä, sähköpostitse haihatus@haihatus.net tai puhelimitse 040 5161703.

Varaa omasi ajoissa ettet jää ilman!

13.7.06

ruumiinkulttuuriprojekti


kuvan saa suuremmaksi klikkailemalla

Ehei, ei ole Haihatuksen ruumiinkulttuuriprojekti päättynyt, vaikka pääosan esittäjä onkin jo timmissä kunnossa. -Edelleen, vaikka tavoitepaino saavutettiinkin jo marraskuussa.

Taittaja-taitaja Pekka Suomäki toi toissapäivänä kirjamatskut nähtäväksemme. Wau! siitä tulee H I E N O!, kuten osasimme odottaakin.
Nyt on sitten hommailtu EANnät ja ISBNnät, tarkisteltu suurennuslasin kanssa tekstiä ja kohta lähtee opus painoon.

Kyseessähän on siis kirja Haihatuksen ruumiinkulttuuriprojektista, jossa haihatusmies uhrattiin liikunnan alttarille; liikkeelle ja laihtumaan 63 kiloa. Kirja nimeltään Menevän miehen malli kertoo tarinan miehen matkasta sohvan pohjalta Finlandia hiihdon jälkeisiin tunnelmiin. Olen lähiperspektiivistä hommaa seuranneena kirjoittanut ja piirtänyt päiväkirjamerkintöjä julmasti mukaillen koko komean prosessin. Pekka Suomäki on sen sitten pistänyt pakettiin ja tehnyt siitä taidekirjan.

Tuskin maltatte odottaa, mutta syksyllä se julkaistaan!

11.7.06

arkiharha


Arkiharha, kuvaaja Matti Salmi

Joutopäivien jälkeinen arki iski Harhaa! Pääsin mukaan Arkiharhan koeyleisöksi Jyväskylän Kaupunginteatteriin.
Arkiharha on Jyväskylän Taidetanssiyhdistyksen 20-vuotisjuhlateos, siis taidetanssia, liiketeatteria. Kummallistahan se oli ainakin näin kokemattomalle tanssitaiteen ystävälle, mutta niin kai oli tarkoituskin.

Koeyleisöä kun olimme, saimme myös jäädä keskustelemaan ja antamaan palautetta, jonka mukaan ryhmä ilmeisesti vielä hioo esitystään. Eikä siinä isoja korjauksia tarvitsekaan tehdä, mutta hyvähän heidän on tietää kuinka yleisö esityksen kokee, ymmärsimmekö oikein, jaksoimmeko seistä vaaditun ajan vai tarvitaanko istuimia heti alkuun ja niin edelleen.

Hieno värikäs esitys se oli, kiva äänimaailma ja hauskaa kun ei tarvinut pelkästään paikoillaan istua, vaan siirryttin pari kertaa toiseen paikkaan. Tanssijat ottivat meidät vastaan heti tullessamme ja ottivat välillä muutenkin sanattomasti kontaktia yleisöön.

Ei yhtään pöllömpää taidetta siis tanssikaan, ymmärsin ettei se ole kaukana itseäni lähempänä olevasta kuvataiteesta, varsin likihän tuo on myös performanssitaidetta. Voisin kyllä nähdä sitä toistekin!

9.7.06

käsi kädessä



Emme juurikaan ole joutorientoihin valitettavasti ehtineet osallistua, emmekä senpuoleen helteisiin läkähtymäisillämme ole rientoja kaivanneetkaan. Markkinatorin käväisin katsastamassa ja Taideseuran näyttelyn lukiolla. Oli hienoa että sinne oli koottu yhteen luokkaan nuorten oma osasto, muutaman lukioikäisen paikallisen nuoren taidetta; grafiikkaa, sarjakuvaa ja tekstiilitaidetta. Lupaavia taiteeilijanalkuja olivat kaikki.

Tänä iltana olisi tiedossa Joutsan nuorisoseuran Talkooteatterin tämän kesän näytelmän ensi-ilta talomuseolla. Talkooteatterin esitykset olemme yleensä käyneet katsomassa, ihan jo tukeaksemme ja kannustaaksemme paikallista kulttuurin tekemistä.
Yhteistyötähän tällä alalla on eritoten näin pienillä paikkakunnilla tehtävä kulttuurin vahvistamiseksi. Haihatuskin saa hiukan taloudellista tukea paikkakunnan yrittäjiltä, Dataseedin pojat ovat auliisti antaneet työpanostaankin, moni nettihomma taitaisi meiltä lyijykynäsukupolven vanhuksilta jäädä tekemättä ilman apua ja kärsivällistä opastusta. Teatterikoneen kanssa vaihdamme osaamistamme tarvittaessa ja talkooteatterikin on joskus lainannut meiltä rekvisiittaa esitykseensä.
Yhteistyössähän se voima on!

8.7.06

joutopäivät


Kalle Turakka Purhosen Vaahto Ukot Vintillä Haihatuksessa 2006

Eipä kovin paljon nukuttu viime yönä, vaan vartioitiin haukkana näyttelyaluettamme kun joutorokkikansa vaelsi ohitse mennen tullen. Ohitse valui nuorisoa kävellen hiukkasen horjuen ja ajellen bassoa pumputtavilla ja pakoputkiaan paukuttavilla autoillaan ees ja taas. Ja kaiken aikaa taustalla kuuluui myös Joutorock, Popedan saundit ainakin siinä puolen yön jälkeen tunnistin.

Kiltisti kuitenkin kulkivat tietä pitkin, ainoastaan yksi poikakolmikko rynni peltomme poikki. Räksytin kyllä julmasti perään, eivätkä takaspäin tullessaan sitten enää yrittäneetkään. Rokkinuoriso keräsi taas tyylipisteet, miinusta tuli oikeastaan vain tiellä olevista rikkoutuneista kaljapulloista.

Tänään olisi taas valvottava kun talomuseon ohjelmassa on lealaveenit ja kirkat ja kaikki. Ja tietysti sitä jousalaista perinnejuomaa; SAHTIA.
Ehkä hiukan vanhempaa väkeä vetää tämä joutolauantain ohjelma, mutta edelleen on kyllä syytä olla vartiossa. Valitettavasti vanhempi väki saattaa olla enempikin örveltävää näissäkin pippaloissa kuin nuoriso. Ja turha siitä on sahtia syyttää!

Valvottavien öiden väliin kun sattuu tällainen helle, on fiilis kyllä kesäfestareiden mukainen, huippaa, väsyttää, janottaa, painostaa, mutta kivaakin on.
Ihmisiä, hulinaa ja meteliä piisaa tämän viikonlopun, kyllä yhden viikonlopun jaksaa vaikka päällään seisten, tietää vanha haihatussanonta.

5.7.06

Ilmanpieli on avattu


Leila Hakala ja mansikkatorttu Ilmanpieli-näyttelyn avajaisissa 5.7.2006

Ilmanpieli -näyttely avattiin tänään.
Toistakymmentä nykykansantaiteilijaa oli Outi Markkanen koonnut mukaan tähän näyttelyyn Konnevedelle Galleria Käpyyn. Oikein hyvältä näytti !!

Avajaistarjoilukin oli kaunista taidetta, kolmatta metriä pitkä mansikkatorttu oli ITE taiteen keskellä kuin kunniapaikallaan. Tästä puhuimmekin näyttelyvieraiden kanssa; ruokakulttuurin itsestäänselvyydestä, ei juuri ole ihmisten kohtaamisia ilman että siihen kuuluisi syöminen tai juominen. Tämän kesäisen torttuteoksen oli luonut Galleria Kävyn taustavoimiin kuuluva Leila Hakala.

Torttua ei ehkä enää ole, mutta silti kannattaa suunnata kesäreissunsa Konneveden suuntaan, siellä on hieno näyttely.

4.7.06

jäätelökesä


Pikkuruisen näyttely-kahviomme valikoima laajenee! Olemme jo kauan pähkäilleet jäätelömyyntiä ja nyt helteitten innostamina hommasimme viimein pienen pakastimen jätskiä varten. Torstaina saamme tilaamamme tofutuutit myyntiin ja ehkä emme malta odottaa sinne asti vaan haemme jo huomenna ennakkoon pienen erän.

Kahviomme on kaiken aikaa toiminut itsepalvelu-periaatteella ihan hyvin, ihmiset ovat osanneet kahvinsa kaataa ja pullansa napata ihan itse, maito ja mehu ovat löytyneet jääkaapista ja lattialla olevaan maitotonkkaan on maksu kilahtanut ihan suomalaisella rehellisellä säntillisyydellä. Samaan malliin aiommekin jatkaa, vaikka valikoima näin huisisti lisääntyykin, peräti kolmella sortilla tofutuutteja.

3.7.06

conditorie


Morganin Rakennusmiesten Kaakkukisa Haihatuksessa 2006

Ihan ilman täytekakkua sujuivat äskettäiset synttärit ja hääpäivät. Juhannusta sentään juhlistimme kakulla, suunnittelimme sitä näyttelyvieraillekin tarjoavamme, vaan omiin suihinhan tuo äkisti upposikin.

Näyttelyssä Morganin huoneessa oleva Rakennusmiesten Kaakkukisa sensijaan tuntuu ihmisten makuhermoja tai ainakin kilpailuviettiä kutkuttavan. Siihen viittaa ainakin äänestysuurnan uhkaava täyttyminen ja äänestyslippujen loppuminen vähän päästä. Tärkeäähän tuo oman mielipiteen ilmaiseminen on, vaikka ei palkintoakaan ole tiedossa.
Vaan emmeköhän sentään näyttelyn päätyttyä laske tulokset ja ilmoita vaikka tässä blogissa, mikä näistä herkullisista konditoriatuotteista oli yleisön suosikki! Vai mitä Morgan?

1.7.06

punaiset puukkarit ja vanhat viirit



Toivon Torin kirppis on ihan lähinaapurimme, lähes melkein samalla tontilla.
Siellä kannattaa käydä aina silloin tällöin tsekkailemassa ja aarteita bongailemassa, ”uutta” tavaraa sinne ilmaantuu aika tiuhaan.

Monet näyttelyvieraammekin yhdistävät kirppiskäynnin kulttuurikierrokseensa, äskettäin eräskin hihkui riemusta löydettyään sieltä Baddingin vanhan vinyylikiekon.
Itsekin kävimme siellä taas eilen ja kotiin tulimme vain muutamaa euroa köyhempinä mutta onnellisina lähes uuden amerikkalaishirvitysmallisen pikkupoikien chopperipyörän, muutaman ruusuisen kahvikuppi-parin, punaisten puukenkien ja AHHH!!, parinkymmenen ihanan nostalgisen matkamuistoviirin kanssa!

Voi tätä ihmisen tavaran kaipuuta! Ei näille kaikille mitään järkevää käyttöä tahi tarkoitusta ole, tunnetta ja muistoja nämä vanhat esineet enemmänkin herättävät. Hyvä mieli tuli vaikkapa niistä kauniista käytössä pehmenneistä punaisista puukkareista, vaikka vähän pienet olivatkin.