maalla

Luen mielenkiinnolla Viidennen roolin juttuja, vaikkei siinä ole kuviakaan.
Maallemuuttamisista tulikin mieleen sen verran asiaa ettei siihen kommenttilootat riitä.
Meidän kuusihenkinen perheemme muutti Helsingin oravanpyörästä 17 vuotta sitten. Väitän, että maalla on paremmat mahdollisuudet itsensä toteuttamiseen kuin kaupungissa. Edellytykset ovat ensinnäkin edullisempia, asuminen ja eläminen halvempaa, turhat kulutushoukutukset riittävän kaukana ja usein tarpeettomiakin. Ja tilaa!, sitä on, fyysistä ja henkistä. Ihmiset, naapurit ovat samanlaisia kaupungissa kuin maallakin, kaupungissa heitä vaan on tiiviimmin. Tuntuu, että kaupunkiin yksilö hukkuu helpommin, maalla saa paremmin halutessaan asiansa esille, lapset ja nuoretkin otetaan vakavammin.
Maalla emme ole oravanpyörää tarvinneet, vaan olemme omaa vapaata elämäntapaamme noudattaen pystyneet elämään ja elättämään perheemme luoden työmme ja elantomme itse. Monenmoista mielenkiintoista hommaa olemmekin tehneet, tiukkaa on kyllä ollut, mutta elossa ollaan. Kaupungissa on kuljettava määrättyä tietä pitkin, maalla saa vapaana tarpoa kukkaisella kedolla tai umpihangessa.
Juureni ovat Itä-Helsingissä ja rakastan kaupunkeja, erityisesti kotikaupunkiani, mutta tällä hetkellä tuntuu, että voin hengittää paremmin maalla.

tajunnan tasoja

Olimme eilen illalla Jyväskylän Taidemuseolla kuuntelemassa performanssitaiteilija Roi Vaaran jutustelua taiteesta ja sen tekemisestä.
Museon takahuone oli tupaten täynnänsä väkeä. Vähän myöhästyneinä emme ihan liki päässeet ja Roin puhellessa tajunnan virtaansa aika hiljakseen mutistenkin välillä, jouduimme pinnistämään kuullaksemme. Asia kiinnosti kuitenkin kovasti ja vahvisti paljon omia ajatuksia; samoissa sfääreissä ollaan.
Jotenkin siihen malliin Roi kannusti taiteen ja ehkä erityisesti performanssitaiteen pariin että kun tää elämä on niin kummallista, hirvee meno päällä koko ajan ni rohkeesti sekaan vaan! Voisko tuota paremmin sanoakaan.
Sinänsä oli jo lohdullista kuunnella tätä Ars-Fennica palkittua mestaria, ei siis todella ollut mikään puhuja-lahjakkuus, mutta asia tuli kyllä selväksi niilläkin taidoin ihan riittävän hyvin. Harvemmin olen mitään puhe-esityksiä niin intensiivisesti kuunnellut.
Se oli inspiroiva puolitoistatuntinen, Raimolla loksahti ajatus kohdalleen yhden jo kauemmin mieltä kaihertaneen teoksen kohdalla ja minä loin ihan uutta vielä yöllä unissanikin.

Oli tarkoitus jättää esitteitä museolle, niitä samoja mitä pistimme matkamessuille jakoon. Joku siinä esitettä katsoessaan huomasi että ai ootte rukanneet aukioloaikoja! ja siinä me pässit vasta heräsimme huomaamaan, että esitteissä oli paha päivämäärävirhe.
Miten sitä voi ihminen olla niin sokee, vaikka näkee!!!
Tänään sitten soitimme matkailusihteerille, että huomasiko kukaan virhettä siellä messuilla, olivat kuulemma onneksi huomanneet ja kuitenkin onneksi puolet esitteistä oli ollut oikein tiedoin. HUHHUH!

k-rappu

Kulttuuriohjelmia kaipaisin telkkariin.
Ennen tuli sentään Valopilkku, sen katsoimme aina, sen jälkeen ei oikein nämä torstaiset kulttuuriohjelmatkaan ole päässeet sytyttämään, jäimme Valopilkkua kaipaamaan. Kait siellä jossain kanavalla jotain voi tullakin, vaan jos on vaan nämä perinteiset neljä kanavaa, niin eipä kummosta ole ollut viime aikoina. Ruotsikielistä joskus näyttää tulevan, hyviä muutenkin näyttävät ruotsikieliset ohjelmat olevan ja ihan suomekielelle tekstitettyjäkin.
No, nytpä onneksi alkoi tämä uusi K-rappu, jonka konsepti ainakin näyttää lupaavalta, mutta oi miksi niin aikaisin, tiistaisin jo kello 19.10. Taitaa jäädä monesti katsomatta, eipä tuota ole ainakaan meillä totuttu vielä pitämään töllötysaikana. Arki-ilta siinä 21-22 olisi sopivampi tämmöiselle aikuisten asiaohjelmalle. Siis minun mielestäni ainakin.
Hyvä kumminkin että edes tulee tämmöstä kulttuurimakasiiniohjelmaakin. Saattapa se telkkari joskus aueta niin aikaisinkin, jos muistuu ja on aikaa.

katteellinen sonkajärvellä

Silloin tällöin vuokraamme ärrältä elokuvan, emme jaksa aina sitä iänikuista kisailua ja tositeeveetä katsoa ja kuitenkin talvi-iltaisin mieluusti viihtyisi vällyn alla töllöttäenkin. Vaan on vaikea valita niistä äksöneistä ja hömpistä se kummankin makuun jotenkin käypänen. Viime viikonvaiheessa äkkäsimme kirjastossa äänestysreissullamme, että onhan sielläkin lainaleffoja saatavilla, jotenkin se mahdollisuus oli jäänyt unohduksiin. Laina-aika on jopa kaksi viikkoa, ettei ole ihan kiirekään, vaikka ei ihan heti katsoisikaan ja voi ottaa vaikka useammankin, josko niistä edes joku sitten maistuisi. Valikoimassakin näytti olevan muutakin kuin sitä viimeisintä rakkautta ja räimettä.
Lainasimmekin Hitchcockin lisäksi pari ihan uppo-outoa kotimaista Ylen talennetta, joista ikuna emme ole kuulleetkaan. Toisen jo katsoimmekin. Tämä Katteellinen kuvaa Sonkajärvisten ihmisten tavallista maalaiselämää yhteisössään. Kansanomainen elokuva on ihan paikallisin näyttelijävoimin toteutettu. Pikkuisen jäykkyys ja hitaus aluksi hirvitti, mutta eipä tuota malttanut sittenkään jättää katsomatta, sangen tervehdyttäväähän se välillä on jännittää sitäkin kuinka yhteismetsänmyyntiprojektit etenevät, valitaanko valtuustoon se rehti isäntä vai kiero kauppias ja kuinka etenee isännän ja uuden kunnansihteerin romanssi. Saatanpa suositella muillekin vilkaisua kirjaston elokuvahyllyyn ja valitsemaan välillä jotain vähemmän mainostettua.
Tositarkoituksin nämäkin olivat elokuvansa tehneet. Ja olihan se ihan riittävän hyvä, parempi kuin mitkään svartsenekkerit.

performance

Nytpä olisi oiva mahdollisuus tutustua performanssitaiteeseen ja pistää vaikka itsensäkin likoon. Jyväskylän taidemuseossa Roi Vaaran näyttely on lopuillaan ja sen päättää komeasti nelipäiväinen työpaja itsensä mestarin ohjauksessa. Tapahtumat taidemuseon Holvissa 26. - 29.1. ovat kaikille avoin foorumi.

To 26.1. klo 16.30-18.00 Roi Vaara kertoo taiteesta ja sen tekemisen edellytyksistä.
Yleisölle avoin tilaisuus. Kurssille ilmoittautuminen.

Pe 27.1. klo 10.30-15.30 kurssilaisten ideariihi.

Pe 27.1. klo 16.30-18.00 Roi Vaara esittelee nykytaiteilijoiden projekteja.
Yleisölle avoin tilaisuus.

La 28.1. klo 10 alkaen taiteilijan yksityisvastaanotto kurssilaisille. Palautetta ideoista ja seuraavan päivän esityksiin valmistautuminen.

La 28.1. klo 16.30 Roi Vaara esittelee oman näyttelynsä ja vastaa yleisön kysymyksiin.
Yleisölle avoin tilaisuus.

Su 29.1. klo 14 alkaen kurssilaisten performansseja ja palautetilaisuus.
Yleisölle avoin tilaisuus.

Kurssi on maksuton. Osallistuminen ei vaadi ennakkoilmoittautumista.
Taiteilijatapaamiset museon pääsylipulla 4/2 e, perjantaina vapaa pääsy.

eikä meillä ole edes verhoja!

Tahtovat tietää kummallisuuksistani. No niitähän onneksi on, nämä tohdin julkaista:

En aja autoa, ei ole ajokorttia, vaikka olen asunut yli kymmenen vuotta ihan korvessa.

En ole koskaan meikannut, vaikka piirrän, maalaan ja olen esteetikko ja koloristi.

En voi sietää paritanssia, irrallaan tanssiminen kyllä passaa.

En ole koskaan tykännyt pelaamisesta tai kilpailemisesta.

En tykkää puhua puhelimessa vieraiden ihmisten kanssa, sähköposti on pelastukseni.

Ja kummallisinta taitaa olla että kaikesta tästäkin ei-alkuisesta pänkkäämisestä huolimatta väitän olevani positiivinen ihminen. (hups, tais mennä ukolle kahvit väärään kurkkuun)
Sillä viisiin sosiaalisesti arka kumminkin, etten vieraita ihmisiä aio tähänkään ketjuun painostaa, varsinkin kun epäilen että kaikki halukkaat ovat jo osallistuneet.
Anteeksi.

hyvää päivää paha päivä

Haihatuksen säästöpossun saa avata vasta pahana päivänä (Morgan 2001)

Töitä on paljon, mutta sitä saa tehdä omaan tahtiinsa, tarvittaessa illat ja viikonloputkin. Ja kun se on sitä mistä tykkää, ei tarvita rajoja vapaa-ajan ja työn välillä. Ja lenkkeillessä ja yöllähän ne parhaat ajatukset syntyvät, tärkeä osa luovaa työtä siis sekin.
Toimeentulon kanssa kyllä joudumme stressaamaan välillä, aina välillä tulee mieleen josko tässä yhtään mitään järkeä on. Tosiasiassa taloudellisesti ei todella ole, mutta se tunnepuoli onkin meille sen verran tärkeämpi.
Onneksi asioilla on tapana järjestyä, kuten muumimammakin taisi viisaasti tietää.
Tänään aamulla varovaisesti jo huokasin lehdessä olevaa ilmoitusta sanomalehdenjakajan aamuyö-työstä, mutta niinpä vain asia taas pikkuiseksi matkaa järjestyikin; Keski-Suomen taidetoimikunta on myöntänyt apurahaa ruumiinkulttuurikirjamme toimittamiseen ja kuvittamiseen. Ei ihan sitä mitä pyysimme tai tarvitsemme, mutta kuitenkin.
Taas porskutetaan pätkä eteenpäin.

rafiikankukkasia

Jatkuvat vaan nämä rafiikkapäivät.
Semmosta hirmusta julistetta olen tuskaillut muutaman päivän, kun tältä meidän ruumiinkulttuuriprojektiltamme on toivottu julistetta (tai posteriksi sitä taitavat sanoa) Diabetesliiton DEHKO- päiville. Sen pitäisi olla painossa jo ensi viikolla, mutta kun se on niin suuri, (1m x 1,4 m), etten tahdo taitaa. Olen enemmän tämmönen käsityöraafikko, enkä konetyöläinen. Tekisin mieluusti vaan heti käsin valmista, eivätkä putkiaivoni ymmärrä, että senhän voi suurentaa, pienentää, vahvistaa, siirrellä osia ja yhdistellä ihan näppärästi tietokoneella. Kyllä Dataseedin Teemu sitten tekee, lohduttelee Raimo. Ja PAH. Tahdon tehdä oikeesti ainakin valmiin näköistä, ei riitä äly palapelikokonaisuuksien hahmottamiseen.

Helpompi nakki olikin sitten piirustella matkailusihteeri-Leenan lappusiin pientä kevennystä, kun sai käsin piirtää ja kirjoittaa ihan inhimillisen kokoistakin.

Pistinpä Leenan mukaan matkamessuille pikku- posteria Haihatuksestakin:

tourist information

Markkinointiakin on tehtävä, jottei ihan vaan itelleen näyttelyä järjestäisi.
Matkamessuilla Keski-Suomen osastolla on Joutsakin näkyvillä ja sinne on aina jonkinmoista esitettä järkättävä tyrkylle. Joka vuosi ne messut pääsevät yllättäin tulemaan, vähän niinkuin ensilumi helsinkiläisille. Ne kun ovat heti yhtäkkiä joulun jälkeen tässä tammikuun loppupuolella. Ensi viikolla on meidänkin kuntamme matkailusihteeri-Leena sinne menossa meitä myymään, joten prosyyriä on mukaan pistettävä. Olenkin saanut näitä raafisia taitojani taas revitellä, kunhan me haihatuspäsmärit ensin revittelimme toisiltamme turhat luulot pois, eli päädyimme jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen esitteen muodosta ja tyylistä.
Ja taas olemmekin ihan tyytyväisiä.

taidesanoja

Nuori mies tutustumassa Bruno Balgén taiteeseen Haihatuksessa 2004

Kulttuurinavigaattori siteeraa saksalaista nykytaiteilijaa Gerhard Richterin viisaita sanoja taidemaailman pelistä ja taiteen tapahtumisesta.
On vain tämä taidepuhe välillä niin konstikasta, tämänkin sain lukea useampaan kertaan ja osin hitaasti ääneen, ennenkuin täysin ehkä ymmärsin. Taiteen julkaisuissa kuin myös tässä uusimmassa Hesarin kuvataide-NYT -liitteessäkin on taidetta selitelty ja luokiteltu, viipaloitu ja ruodittu niin hienoin sanoin ja kääntein että ymmärrän kyllä, että voi hirvittää taiteeseen tutustuminen, jos se edellyttää kaikkea tätä tietoa. Eipä uskaltaisi puu-ukkoja veistelevä Eemeli veistämisiään jatkaa, jos vaatimuksena olisi taidemaailman lakien tunteminen. Onneksi ei ole. Taide tapahtuu kaikesta huolimatta, näinhän Richter sanoikin. Sitä tehdään jopa tietämättä sen olevan taidetta. Taidemaailma sitten kyllä ruotii, onko se taidetta, onko se hyvää vai huonoa, kuinka korkealla ja missä luokassa. Se kuuluu asiaan, taide tarvitsee vastavuoroisuutta, keskustelua ja kritiikkiä. Taiteilijan ei aina tarvitse edes osata selittää omia töitään, vain luoda omista lähtökohdistaan, teos voi sitten muuttua taidemaailman käsissä vaikka ihan muuksi tai parhaimmillaan saada uusia ulottuvuuksia.
Näyttelykuraattori-päivystäjä-siivoojana olenkin etuoikeutetussa asemassa voidessani kesäni viettää taiteen parissa ja kuulla niin monelaisia tulkintoja teoksista.
Taideteokset jatkuvat vielä taiteilijan käsistä päästyäkin.

taiteen rajoilla

Onpa taas taiteen ja kulttuurin luokittelua puitu lehdissä.
Itähämäläisen sanomalehden sivuilla on viime päivinä kiistelty mm.karaoken kulttuuriarvoista Tämän päiväinen hesarin NYT-liite on suuri kuvataiteiden numero, joka täytyy lukea tarkemmin, siinä näyttää olevan paljon mielenkiintoista asiaa. Näyttää jo kannessa olevan lähes tämän blogin nimi: Mikä on taidetta?
Siinäpä varsin haihatusmissioinen kysymys. Taide taitaa olla katsojan silmässä. Jotenkin sen oivalsin kun ensimmäisessä kesänäyttelyssämme ihmiset kyselivät, että onko tämä taidetta, minäkin pystyisin tuommoisen tekemään. Siinäpä se, ei sen tarvitse olla vaikeaa, sen tekemisestä voi nauttia.
Itsekin usein inspiroidun taidenäyttelyissä ja myös Haihatuksestamme poistuu usein punaposkisen innostunutta väkeä, kuulemma taiteen tekoon.
Kerran myös jo ensimmäisenä kesänämme, innostunut jo poislähtöä tekevä rouva huudahti miehelleen, että hei tuota me ei vielä katsottu ja osoitti pölkyn päällä rönöttävää moottorisahaa. No sillä kertaa se ei kyllä ollut taiteeksi tarkoitettu, siinä ei ollut sen kummempaa syvällistä ajatusta, mutta kauempaa katsottuna ja silmät ja mieli taiteelle viritetyssä tilassa sekin taiteelta näytti.

sarjakuvasankareita

Sarjakuvataiteilija Bud Blake on kuollut. Kuka Bud Blake? Tiikeri-sarjakuvan piirtäjä Bud Blake.
Tiikeritiikeri... ? Eiks se oo Lassi ja Leevi nimeltään?
Tämmösiä meillä juteltiin sanomalehtiuutisen äärellä. Luin tarkemmin ja huomasinkin olevan ainakin yhtä tutun sarjiksen kuin Lassi ja Leevi. Tiikeri on jo 40 -vuotias ja hesarissa ollut ihan alkuajoista asti, joten tuttuakin tutumpia ovat tämän Tiikerin, Pumpun, Huukon ja Viirun edesottamukset. Hyvä sarjishan tuo on, tulee kyllä seurattuakin, mutta lienee niin itsestäänselvä ja vanha tuttavuus, että nimi näin sanallisessa muodossa ilman kuvaa löikin yllättäin ihan tyhjää. Sarjiksen tekeminen ei aina ole ihan helppoa, saatikka että samasta aiheesta 40 vuotta. Vaan ei sen aina niin suurta seikkailua tarvitse olla, mistä sarjista voi tehdä. Tämäkin Tiikeri kertoo oikean oloisten lasten elämästä ihan todentuntuisesti.

Kivasti sarjakuvan muodossa voi sarjakuvan tekemisestä lukea myös Limingan sarjakuvakoulun blogista,jonne ainakin Ville Ranta piirtää ihailtavan rennolla luonnosmaisella sujuvalla otteella.